Nätin talvipäivän haircuttia

Eilen illalla menimme ajoissa petiin, ja unta riitti 11 tunniksi siihen saakka, kun Vilma tuli kertomaan, että aamupala voisi maistua. Näillä keleillä kissaneiti ei ole välittänyt harrastaa ulkoilua, eikä ruokahalukaan siten ole ollut iso.

Oli oikein mukavaa heräillä hyvin nukkuneena kauniiseen talviaamuun. Puolisoni laittoi uuniin tulen ja minä aamiaisen kahdelle söpöläiselle ja itselleni. Uunin, kahvikupin ja paahtoleivän lämmössä oli vaikea kuvitella parempaa aamua.

Pienen ansiotyövelvoitteen jälkeen aurinkoinen sää houkutti ladulle. Tosin teimme puoliksi tamperelaiset ja vaapuimme vain puolet normaalista lenkistä. Kuntosalin lämpö veti puoleensa. Lieneekö ollut syynä pakkanen vai tammikuinen elämänparannuskausi, kun salilla oli lauantaiseksi varsin paljon väkeä.

Aivan kuin hiihtely olisi vahvistanut käsivarsien ojentajalihaksia ja selkää - tosin vatsa- ja rintalihakset ovat jääneet aika heikolle. Punnerrus kulmatangolla ranskalaisittain tuntui suhteessa helpommalta kuin vastaava penkistä. Kotona venyteltiin J.-M. Jarren kolmenkymmenen vuoden takaisten sävelten säestyksellä ja keitettiin kaakaota.

Illalla, kun yrttiperunat, salaatti ja vissy oli saatu tuulensuojaan, soi ovikello. Sellainen tahtoo yllättää, kun sitä näillä kulmilla ja varsinkin lauantai-iltaisin kovin harvoin tapahtuu. Luettavaksi tarjottiin Vartiotorni-lehteä. Hyvin kelpasi, kiitos vain.

On mielenkiintoista, että Jehovan todistajat jaksavat uskollisesti tuoda tarjolle julkaisujaan tähän torppaan, joka jo puolisoni ammatin vuoksi tiedettäneen pienellä paikkakunnalla varsin perusluterilaiseksi. Ehkä sen voisi ottaa jonkinlaisena kvasi-ekumeniana.