Vähän lintuja, lunta ja yhtenäiskulttuuria

Ei ollut häävi lintupäivä. Birdlifelle jäi ilmoitettavaksi seitsemän talitiaista, yksi töyhtötiainen, yksi sinitiainen ja yksi käpytikka. Ei peltopyyn peltopyytä. Ei edes sirkkuja.

Vaan ei ole Variksellakaan hyvin mennyt. Joutuu jäämään Suomen talveen, kuten varikset tapaavat tehdä.

Saunalenkillä ajattelimme hiihtää vaihteeksi perinteistä, ja laitoin uutta pitoa pohjiin. Tiheä lumisade alkoi parahiksi lähtöä tehdessä. Tulimme toisiin aatoksiin pitovaikeuksien pelossa ja vaihdoimme sukset.

Pari nuorta poikaa kiinnitti huomiomme. Kyllähän nuoria jonkin verran ladulla käy, mutta he ovat lähes poikkeuksetta mitalinkiilto silmissään treenaavia. Huvikseen hiihteleviä on harvoin. Mukavaa nähdä oman viiteryhmän edustajia myös nuorissa.

Omana kouluaikanamme koulussa jaettiin kansanhiihtokortteja, joihin sai merkitä talven hiihtolenkit. Mietimme, mahtaako kansanhiihtoinstituutiota olla enää olemassa, ja päädyimme arvelemaan, että ei ole. Olimme väärässä.

Saunan jälkeen avasin olohuoneessa hetkiseksi radion lauantain toivotuille. "Die Gitarre und das Meer" kuulosti melkein hassulta. Mikä oli tietenkin hassua sinänsä. Joku "Etelän yössä", niin itsestäänselvältä kuin täällä kuulostaakin, olisi varmasti hassu saksalaisen eurokansalaisen korvissa.

Olisiko niin, että kielet suojaavat liian liki käyvältä yhtenäiskulttuurilta?

Katederilta

Viime viikkoina opetusalalla on puhuttu muodollisesta pätevyydestä. Toiset tahot, lähinnä koulutusjärjestelmän viranomaistoimijat, kiittelevät pätevyysastetta korkeaksi, toiset taas, ammattijärjestö etunenässä, pitävät sitä huolestuttavan matalana. Uutisoinnin taustalla on Opetushallituksen raportti "Koulutuksen määrälliset indikaattorit 2005" (linkin takana 5,9 MB:n PDF-tiedosto).

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on ilmaissut huolensa muodollisesti kelpoisten opettajien vähäisyydestä erityisesti ammatillisessa koulutuksessa.

Niin OAJ:n kuin opetusalan yleisessäkin katsannossa muodollisen kelpoisuuden tarkastelu painottuu vahvasti pedagogiseen pätevyyteen. Omakohtaisesti sain kuulla asian päättyvällä viikolla kahdessa eri yhteydessä: niin ammattijärjestön paikallisosaston kokouksessa kuin Opetushallituksen seminaarissakin. Kyseessä on hyvin ymmärrettävä seikka, jolla opettajan professio halutaan nostaa omaksi erityisosaamisalueekseen. Pedagoginen osaaminen kun on opetusalan erityisosaamista.

Asia ei käytännön tasolla ole aivan yksiselitteinen. Pedagogisen osaamisen muodollinen osuus opettajan ammattitaidossa on sitä vähäisempi, mitä ylemmästä koulutusjärjestelmän portaasta on kysymys. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksen ala-asteella pedagogisen osaamisen merkitys painottuu niin, että opettajat ovat koulutukseltaankin kasvatusalan ammattilaisia. Mutta jo perusopetuksen yläasteella ja siitä eteenpäin ammatilliseen koulutukseen ja korkeakouluihin saakka opettajalta vaadittavassa osaamisessa painottuvat pedagogiikan sijasta muut asiat. Monien eri opettajantehtävien kelpoisuusvaatimuksena on vähintään 180 opintoviikon laajuinen ylempi korkeakoulututkinto. Opettajan pedagogisten opintojen määrä on 35 opintoviikkoa.

Oma mielipiteeni on se, että pedagogista osaamista painottava kanta ei tee oikeutta vallitsevalle tilanteelle, jos sen avulla pyritään osoittamaan käytännössä merkittäviä pätevyysvajeita. Varsinkin ammatillisessa koulutuksessa, josta OAJ on eniten huolissaan, pedagoginen muodollinen pätevyys ei käytännön tasolla ole kovin merkittävä seikka. Tästä syystä kovin moni ammatillinen opettaja ei ole ollut innostunut hankkimaan pedagogista pätevyyttä.

Eri asia on se, jos ammatillisen koulutuksen painopistettä tulevaisuudessa yhä enemmän siirretään elinkeinoelämän edellyttämän käytännöllisen ja taidollisen osaamisen sijasta esimerkiksi korkeimpien opetushallinnon viranomaisten peräänkuuluttamiin kehitys- ym. tehtäviin, jolloin nykyisen kasvatustieteellisen näkemyksen universalistiset ja yleissivistävät ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa.

En väitä, että 35 opintoviikon opettajan pedagogiset opinnot olisivat tarpeettomat. Ainakin minusta ne olivat varsin hauskat. Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu oli hyvä opinahjo. En kuitenkaan voi sanoa, että opinnoilla olisi ollut paljonkaan annettavaa käytännön työhön, koska samoin kuin moni ammatillinen opettaja, olin harjoittanut opetustoimintaa jossain määrin jo ennen pedagogisten opintojen suorittamista. Kyseessä oli paljolti yleisten pedagogisten ja didaktisten taustojen selvittäminen ja käytännön toimien tiedollisen kontekstin rakentaminen erilaista verkostoitumista tietenkään unohtamatta.

Minun ei tarvitse muistella kuin eilistä työpäivääni kahden rautaisen osaajan kanssa, kun voin väittää, että ainakaan ammatillisessa koulutuksessa vahvin ja parhaiten kohdentuva osaaminen ei ole välttämättä korkeakoulutodistusten takana.

Rohkenen väittää myös, että jos opettajan professiota rakennetaan yksinomaan pedagogisen osaamisen pohjalle, ollaan pelottavan heikolla pohjalla. Millä alalla 35 opintoviikon laajuisilla opinnoilla voi hankkia ammatin keskeisimmän pätevyyden?