tiistaina, tammikuuta 10, 2006


Lisää politiikkaa


Tulevana sunnuntaina kutsuvat taas paikallisen vaalilautakunnan velvoitteet. Tänä iltana kaupungintalolla oli asian valmistelukokous. Nuo tehtävät eivät ole poliittisille ryhmille tai muillekaan kunniavirkoja, vaan mukaan revitään, keitä saadaan. Edelleen on mukana 30 vuotta sitten aloittaneita.

Mutta tärkeitä osataan tuollakin olla. Joidenkin tärkeänä itseään pitävien suhtautuminen uuteen vt-hallintovirkailijaan oli havaittavissa sen verran alentuvaksi, että minua hävetti olla paikalla. Luulen, että monia muitakin. Esittelykierroksella tunnelma ei juuri kohonnut. Puolueen lyhenteen kuultuani sekunnin ajan kansandemokraatiksi luulemani esitteli itsensä epiteetillä ”senjasen vaimo”. "Jumal' auta!" olisi tuntunut melkein asialliselta kommentilta tuohon.

Sanomalehtien liiton ilmoituskilpailussa menestynyt äänestysaktiivisuuteen kehottava juliste ”Min röst är Din framtid” alkaa minusta lähennellä hyvän maun rajoja. Esiintyykö nuorten mielissä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä nykyäänkin nollasummapelinä, jossa määritelmällisesti ovat "ne" vastaan "me"?

1 kommentti:

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Sama suunta on askelten sunnuntaina.

Meillä näitä vanhoja partoja löytyy vaalilautakunnista kasapäin. Pitänee heittää huulta meidän lokaalin puheenjohtajalle, joka viime vaalien äänestyspaikalla tarjosi karkkia "läksiäisiksi" ja sanoi, että oli taatusti viimeinen kerta, kun hää on jo liian vanha näihin hommiin.

Sielläpä istuu taasen; hyvä kun paperit kädessä pysyy ;)