Pikku-Finlandiaa hiihtämässä

Aamutoimiin kuului herätys arkiaikaan, tukeva ja hitaita hiilihydraatteja runsaasti sisältävä aamiainen, hiihtovarusteiden pakkaaminen ja auton nokan suuntaaminen kohti Päijät-Hämettä. Velimies vahvisti vielä paikanpäältä aamulämpötilan ja lumitilanteen. Viimevuotisen toisintoa ei kaivattu, mutta nyt kannatti lähteä.

Lähtölaukausta odotellessa kuulee toteamiksi verhottuja kokkapuheita, joiden ydin oli kertoa vieruskaverille, että on juostu maratoneja tai hiihdetty aina ennen sitä pidempää matkaa. Oma mieli askaroi lähinnä siinä, miten sukset toimivat. Matkana perinteisen hiihtotavan Finlandia-hiihdon nykyinen 32 kilometriä ei ole ihmeellinen sunnuntaihiihtäjällekään. Lapissa päivittäiset lenkit venyvät helposti pidemmiksi, mutta kaksi merkittävää eroa Finlandia-hiihdolla on talvisesongin Ylläksen latuihin nähden. Ensiksi Finlandian latuja möyhentävät edellä lähteneet useampi tuhat suksiparia, ja pehmeä latu on hankala hiihtää. Toiseksi massahiihtotapahtumassa itselle mieluisan tasaisen nopeuden ylläpitäminen ei onnistu, kun joutuu tekemään ohituksia tai muita ladunvaihtoja.

Pitkän matkan lähettäjänä toimi kuulemma pääministeri Kiviniemi. En nähnyt, koskiko hänen pestinsä myös lyhyttä matkaa. Luultavasti ei: kai siitä muutoin olisi mainittu.

Hiihtostadionilta metsään nouseva mäki ruuhkautui ilahduttavan vähän. Vielä enemmän ilahdutti, kun potkun alla suksi tuntui tukevalta ja liukui kevyesti eteenpäin sen jälkeen. Latu oli paikoin pehmeää, mutta eroa viime kertaan oli kuin yöllä ja päivällä, ja nyt hiihdettiin nimenomaan päiväpuolta. Aikaakin lenkkiin kului nyt puolisen tuntia vähemmän.

Voiteluna oli fluoritonta vihreää perusluistoa; pitoalueella ensin pohjavoidetta, sitten kolme kerrosta sinistä tervaa ja päällä pari kerrosta sinistä synteettistä, Startia kaikki. Tervavoiteen ja synteettisen yhdistelmä ei ehkä ole aivan virallisen voiteluoppaan mukainen. Täytyy muistaa kiittää töissä Hannua mainiosta ideasta.

Messilän huoltopiste (kuvassa) tuli vastaan melkein yllättäen, niin tutuksi kuin reitti on alkanutkin jo käydä. Kaksi mukia juotavaa ja palanen suolakurkkua. Tiirismaan mäkien jälkeen päästiin Heinsuolle, jossa riitti yksi mukillinen ja palanen ruisleipää. Se oli niin hyvää, että olin palata kysymään, mistä moista saa. Tapanilan huoltopisteeseen emme enää pysähtyneet, vaan jatkoimme jäljellä olleet kilometrit aiemmin tankatun turvin.

Maaliintulon jälkeen muutama valokuva ja sitten suihkuun. Miesten puolella vallitsi perinteinen ahtaus, mutta kyllä kaikki itselleen paikan löysivät. Sen verran tiivistä oli, että oman varustekassinsa luo kävellyttä väistäessäni kolautin pääni viereisen pukeutujan kyynärpäähän. Mies lähestulkoon järkyttyi, kun luuli vahingossa lyöneensä minua otsaan.

Pari suksivoiteluun liittyvää ostosta myyntiteltasta ja perinteinen hiihdon ensipäiväkuori aina ahkerilta lahtelaisilta postimerkkikerholaisilta. Ja kun shoppailun alkuun päästiin, poikettiin kotimatkalla vielä Tuuloksen huoltoasemalla, kun tienvarsimainos ilmoitti kotikylän hintatasoa reilusti edullisemmasta polttonesteestä. Ja Hämeenlinnasta samoin perustein korillinen automarketin tarjontaa.