Venäläinen ilta

Pasilassa Dv16 oli nopeampi kuin kameran tarkennus. Vikkelä melkein-eläkeläinen ehti vaunujonon taakse ennen muistikortille päätymistään.

Illaksi puolisoni ja minä suunnistimme Tampere-talolle. Yhä leuto sää suostutteli taitamaan polkupyörällä matkan asemalle. Tampereelle päästiin Esslingen-vaunujen kyydissä.

Vadim Glutzman tähditti odotusten mukaisesti Tsaikovskin viulukonserton (D-duuri opus 35). Melkoinen pelimanni tuo ukrainalaissyntyinen mies. Ja muutenkin romantiikan ajan viulukonsertossa on potkua.

Illan toinen teos oli niinikään äiti Venäjän lapsi: Sostakovitsin viides sinfonia. Se on teos, jolla säveltäjä nousi maassaan suureen suosioon vuonna 1937. Ehkä tämän historiallisen seikan vuoksi joku kuulija saattaa syyllistyä kuulemaan siinä tarkoitettua paljon enemmän kansalliskiihkoa. Mutta varsinkin ensimmäinen osa on hieno perinteisen ja uuden musiikin rajankävijä. Ja koko teos muutenkin hyvin vaikuttava.

Ennen junan lähtöä - sekin Esslingen-runkoinen - vietimme hetken lasillisen ääressä keskustellen vaikutelmista. Musiikista mitään tietämättömänä ja sitä osaamattomana joudun aina toteamaan, miten ainoa tarttumapintani teoksiin on sidottu historiaan. Silloin olen oikeista asioista puhuttaessa heikoilla jäillä, mutta pöydän toisella puolen hymy oli lämmin.

Kotona venäläinen ilta jatkui nauttimalla suolakurkkuja.

Myöhäisillan huumoria

Venäläisyydestä mieleen, itänaapurin jääkiekkomaalia vartioi Maxim Sokolov. Nimi ei voi olla tuomatta tällaisella oudolla huumorintajulla siunatun huulille vinoa hymyä. Mutta jos nimi olisi enne, hän kai olisi tiheästi laukova hyökkääjä.

Lisää epämääräistä huumoria tuli kuviteltua päivällä Helsingissä.