 | Kirkollinen arki-ilta |
Työpäivä meni huomisen Turun keikan materiaaleja valmistellessa. Tuntui, että joka kerran, kun katsoi ikkunasta ulos, oli yhtä pimeää.
Illalla puolisoni ja minä vietimme tovin naapuriseurakunnan kirkossa musiikin parissa. Viululle ja uruille oli valittu kooste tuttuja ja turvallisia kirkkokonserttikappaleita Buxtehudesta alkaen.
Vaikka seurakunnan nykyinen kirkkoherra on ehtinyt olla virassaan jo jonkin aikaa, tapasin hänet ensimmäistä kertaa vasta nyt. Viiala on tunnetusti varsin työväenhenkinen paikkakunta, ja mieluinen tulokas oli aktivoinut papinvaalissa äänestämään myös harvemmin kirkossa viihtyviä. Siitä eivät kaikki seurakunta-aktiivit olleet pitäneet. Niin publikaanit kuin fariseuksetkin meillä on aina keskuudessamme. Joka tapauksessa hyvän papin viialalaiset itselleen valitsivat, ja kaupantekijäisinä saivat taitavan viulistin, kirkkoherran rouvan.
Työväenhenkisyydestä mieleen, Viialan alttaritaulu on minusta todellinen helmi. L. Segerstråhlen maalauksessa Jeesus on tullut 1950-luvun Viialan kaduille tehtaalaisia morjestamaan. Muutenkin vuonna 1950 valmistunut kirkko on tyylikkäässä modernismissaan niin hieno, että naapuriseurakuntalainen voisi sanoa olevansa melkein kateellinen, vaikka varsinkin kirkollisia puhuttaessa kateus on kovin ruma sana.
Raamatullisissa aiheissa jatkettiin kotimatkallakin, kun poikkesimme Kylmäkoskelle ostamaan edullista lamppuöljyä ja sinappia.
Huomenna on hieman tavanomaista aikaisempi herätys. Hitaista aamutoimista nauttivalle optimaalinen aika voisi olla jossakin neljän ja puoli viiden välillä. Normaalisti arkiherätys on viideltä.
2 kommenttia:
Olen viimeaikoina saanut seurata seurakuntamme toimintaa läheltä ja kauheasti siitä onkin hupia ja ihmetystä riittänyt. Kuppikuntia on monia ja rintamalinjoja muodostetaan yhä uusiin suuntiin. Onglemia tulee kun perinteisten vastakkainasetteluiden joukkoon tulee kummajaisia kuten naispappeja, nuoria tiukkiksia tai avarakatseisia vanhuksia. Koomisia kosioriittejä ties mistä suunnasta tulvii, tulokasta koitetaan kahmia omiin joukkoihin.
Samanlaisia kummallisuuksia tuntuu olevan maailma täynnä. Muistan vielä ihmetykseni kun yliopiston väki olikin kaunaista rahoista tappelevaa joukkiota jotka siinä sivussa saivat hieman tiedettä aikaiseksi. Olin naivina kuvitellut akateemista onnelaa jossa piippua heilutellen mietitään tosiolevaista.
Totta. Kaikkea tuota taustaa vasten on mielenkiintoista, että kirkko kategorisoisi mielellään itsensä sopuisuuden ja rakkauden tyyssijaksi ja yliopisto taas avarakatseisen sivistyksen vaalijaksi. Mutta ihmisistähän ne vain koostuvat.
Lähetä kommentti