Uusi viikko, uudet kujeet

Tämä viikko näyttäisi olevan pitkästä aikaa puhdas opetusviikko. Vaihtelu virkistää. Aloitettiin Windows XP:n kanssa touhuaminen asentamisella ja tutustumalla MMC-hallintakonsoleihin levynhallinnan muodossa. Ne ovat näppäriä pikku työkaluja. Vielä reilu vuosi sitten olin sitä mieltä, että vakavaan Windows-maailman työasemakäyttöön 2000 Professional silloisilla huoltopäivityksillä varustettuna olisi luotettavampi vaihtoehto kuin vastaavasti varusteltu XP Professional. Nyt olen kyllä valmis asettamaan XP:n samalle viivalle 2000:n kanssa.

Työpäivän jälkeen jouduin henkilökohtaisiin muinaismuistoihin liittyvässä roolissa kokoukseen, jossa en välttämättä olisi halunnut olla. Ihmisten eduksi olisi mukava puoltaa päätöksiä, joilla varmasti olisi laajakantoisempaakin etua kuin esityksen tehneen oma hyöty, mutta jokin realismi asioissa tulisi olla. Raha ei kasva puissa. Toinen ikävämmän luonteinen, joskin toiseen aihepiiriin kuuluva, kokous sijoitti itsensä kalenteriin hieman myöhemmäksi. Viikko ei näiltä osin alkanut lupaavasti.

Illalla kävimme pitkästä aikaa hölkkäämässä. Nolottavan pitkästä aikaa. Ennen lenkkiä ballerina verrytteli sellaisella koreografialla, että meikäläinen hengästyi pelkästä katsomisesta. Lämpimässä hämärtyvässä syysillassa oli oikein mukavaa lenkkeillä sopivan rauhalliseen tahtiin. Moni muukin oli saanut saman idean, useimmat heistäkin pariskuntia.

Pikku huomioita arkipäivästä: Luomukurkku on vielä hinnaltaan siedettävää tavalliseen kurkkuun verrattuna. Sähköpostiohjelma taitaa olla dementoitumassa. Se oli hukannut itsekseen SMTP-palvelimen porttiasetuksen.

Viime yönä näin levottomia unia. Tai itse asiassa näin unta, jonka tapoihini nähden hyvin poikkeuksellisesti muistin herättyäni joskus hieman jälkeen kahden. Olen nimittäin kuullut joskus väitettävän, että kaikki ihmiset näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä herättyään muista. Psykologian tuntijat voinevat sivistää asiassa. Muutkin tällä seutukunnalla näemmä ovat nähneet viime yönä outoja asioita. Hui. Minä olin löytämässä rautatieaseman roskalaatikosta kuollutta miestä, joka oli kääritty mattokääröön. Jotenkin oli käsitys, että mies oli surmattu aseman entisessä miehistöhuoneessa tai laituriautojen ja trukkien tallissa. Poliisit saatiin paikalle, ja heitä tulikin kokonainen jalkapallo- tai muu joukkueellinen peliasuissa. Pahoittelivat tilannetta, kun oli tärkeä turnaus menossa. Jostain syystä matkapuhelin vaihtui yhden poliisin kanssa. Hänen uutuuttaan kiiltävään laitteeseensa alkoi tulla tiheään tahtiin tekstiviestejä, myös sellaisilta tahoilta, joilta en viestejä välittäisi saada. Helpotuin tajutessani, että se ei ollut oma puhelimeni.

Että sellaista. Väkivalta on minusta vastenmielisimpiä ihmiselämään liittyviä asioita, enkä oikeastaan koskaan ole ravinnut mielikuvitustani mättöviihteellä, lyhyttä Doom-innostusta lukuunottamatta. Jostakin nuo vain unikuviin tulevat. Seuraavaksi yöksi hieman miellyttävämpää viihdettä, kiitos.