Turatti ja Chieregato täällä taas

Muistaako kukaan 1980-luvun jälkipuoliskolla vaikuttanutta monien silloisten nuorten suosimaa musiikkityyliä nimeltä italo-disco? Sitä äänitettiin vinyylilevyiltä kaseteille, joita soitettiin kierrettäessä torin ja rautatieaseman väliä Corolloilla, Taunuksilla tai isien Sierroilla (minä olin muuten erilainen nuori, minulla oli - "pienen laittamisen" vuoksi jo sopivasti ennen ajokortti-ikää, kuten kansan tapa vaati - Tippa-Renu eli Renault 4; siinä oli maastovarustus kattaen maastonvihreän värin, maastokuvioidut penkinpäälliset ja jykevän kattotelineen, mutta radiota tai muuta soitinta siinä ei ollut).

Otsikossa mainitut herrat taisivat ansaita spagettinsa ja vähän muutakin tuottamalla kyseistä musiikkia. He olivat samantyyppinen, mutta jos mahdollista vielä tuotteliaampi teollista tuotantoa lähentelevä kokoonpano kuin hieman myöhemmin brittien Stock-Aitken-Waterman-kolmikko tai Itävallan ihmemies Dieter Bohlen. Kotoinen vastine voisi olla nykyäänkin vaikuttava Risto Asikainen.

Italo-disco ja siihen enemmän tai vähemmän väljästi liittyvät keskieurooppalaiset kerrannaiset on helppo leimata pinnallisimmaksi mahdolliseksi pop-musiikkityyliksi. Sitähän se olikin, helpon rahan ja kimalluksen 80-lukulaista kulttuuria ilmentävä tyyli. Toisaalta se oli omalla tavallaan rehellistä. Esiintyjät olivat - ja varmaankin tiesivät olevansa - tuotteita, eikä mitään rockiin verrattavaa erityistä tähtikulttuuria syntynyt. Koneilla tehty musiikki sai kuulostaa koneilla tehdyltä, englantia sai lausua omalla korostuksella eikä tarvinnut yhdistää viihteeseen kantaaottavuutta ja tiedostamista. Reilu peli.

Tiedostojen muokkaamisen takaamiseksi on oikein, että käytetään yhteisesti sovittuja ohjelmistoja. Wordilla, tuolla itselleni melko vieraalla teksturilla, olen tämän vuoksi kirjoitellut tänään niin Valkeakosken kuin Helsinginkin työasioihin liittyviä tekstejä. Sunnuntaista on uhkaavasti tulossa työpäivä. Mutta hetken mielijohteesta ja Googlen suosiollisella avustuksella löysin tämän, ja Wordilla naputtelun taustalla on yksi jos toinenkin digitaaliseen muotoon tallennettu saapasmaan tuotos liukunut iltapäivän aikana kiintolevylle. Homman, ja varsinkaan tämän linkin, laillisuuden osalta minulla on hieman hutera olo, mutta poistetaan linkki, jos tarpeen. Tarjolla olevaa kehityskaarta kuunnellessa huomaa, miten musiikkityyli kehittyi 70-luvun amerikkalaisperäisestä "oikeasta" discosta omaksi tyylilajikseen vuosien saatossa. Joku Flowchart kuulostaa varsin groovelta, kun taas joku Den Harrow on sitä itseään.

Mielenkiintoista on se, miten tyylilajin suosio on säilynyt erityisesti Itä-Euroopassa. Jugoslaviasta tuli jo aikanaan alan tekijöitä, eikä itänaapurimme TATU ole kauaksi puusta pudonnut.

Kulta kutoo kangasta ja tuntuu kuuntelevan Maija Vilkkumaata. Taitaisin saada lähinnä paheksuntaa, jos menisin kertomaan, että omassa työpisteessä now playing Mr. Ziwago ;-)