Auto on ihmistä varten

Autoilu oli vielä 1980-luvun alussa kai melko laajalti hyväksyttävänä pidetty vapaa-ajan viettämisen muoto. En tarkoita autoilulla mitään erityiseen päämäärään suuntautunutta harrastetta, kuten mobilismia tai autourheilua, vaan ihmisten omaksi ilokseen harrastamia autoajeluita, joilla ei välttämättä ollut sen suurempaa tarkoitusta kuin katsella maisemia.

Saatan olla aivan hyvin väärässä, ja mielelläni olenkin, mutta minusta tuntuu, että nykyisin autoilun merkitys satunnaisena vapaa-ajan viettotapana on vähäisempi kuin ennen. Taustalla on osaltaan hyvien vihreiden arvojen nousu, onhan polttomoottorin varaan perustuva yksityisautoilu niin ekologisesti kuin maailmantaloudellisestikin pitkällä tähtäimellä kestämätön liikennemuoto. Syyttävä sormi kohdistukoon kirjoittajaan itseensä: huvin vuoksi maisemienkatselumielessä ajaminen on vielä tuomittavampaa kuin työmatkaliikenne.

Autoilu on tehty entistä suorituspainotteisemmaksi. Moottoritiet tarjoavat nopeita suoria yhteyksiä paikasta toiseen maisemissa, joissa virikkeet on haettava tuulilasista avautuvien näkymien sijasta vaikka radiokanavilta. Autojen yhä madaltuvat muodot ja kasvavat tehot (nyt ei puhuta harvojen saavutettavissa olevista Saksan moottoriteiden kiitäjistä, joiden suorituskykyä on ns. turvallisuussyistä keinotekoisesti rajoitettu) suosivat ajattelutapaa, jonka mukaan aina tavoiteltavaa on siirtyä nopeasti perille. Autojen ajo-ominaisuudet ja mukavuus ovat toki kehittyneet vähintään samassa määrin kuin suorituskyky, mutta itse matkanteko lienee silti vain sivuasia.

Työnsä vuoksi paljon ajava voi löytää paljon kritisoitavaa edeltävästä tekstistäni, ja auliisti myönnänkin, että sen on kirjoittanut mies, joka käyttää työmatkoillaan lähes poikkeuksetta linja-autoa (kuluvana vuonna olen käynyt töissä useammin jopa polkupyörällä kuin omalla autolla) ja muutoin matkustaa mielellään kiskoja pitkin. Itselleni henkilöauto on enimmäkseen vapaa-ajan kulkuneuvo. Puolisoni kyllä tarvitsee sitä töissään lähes päivittäin.

Autoilun merkitystä vapaa-ajanviettotapana mietiskelin, kun kävimme tänään Iittalan lasitehtaalla aikomuksena lounastaa siellä. Moottoritie olisi vienyt sinne vartissa, mutta valitsimme reitin maaseudun ja pienten kylien kautta, osin sorateitä pitkin. Taljalan kylä Kalvolassa (Iittala on muuten Kalvolan kunnan keskustaajaman nimi, ei itse kunta; varmasti yksi niistä paikoista, joissa tietty taajama on varsinaista kunnan nimeä tunnetumpi) on syntynyt Niemen kartanon, muutaman isomman maatalon ja näiden torppien ympärille. Asutus on ympärivuotista, mistä kertoi ilahduttavalla tavallaan hyväkuntoinen koulurakennus.

Lasitehtaan alueen ravintolaa oltiin poikkeuksellisesti sulkemassa jo päivällä, joten tyydyimme katselemaan myymälän tarjontaa. Iittalan lasitavaran ystäville tuttu tosiasia lienee se, että monista päivittäistavarakaupoista ostettuna merkkilasi on edullisempaa kuin kakkoslaatu tehtaanmyymälässä. Näiden kauppojen valikoimissa tavara vastaa yleensä tehtaanmyymälän kakkoslaatua, vaikka onkin paketoitu samoin kuin tehtaalla ykköslaatu. Kokonaan toinen seikka - anteeksi, puhdasoppiset taideteollisuuden ystävät - on se, että ykkös- ja kakkoslaatuja ei aina edes erota toisistaan sen jälkeen, kun molempia on muutaman kerran tiskattu.

Vanhaa kolmostietä pitkin suuntasimme sitten Sääksmäen Siltaan, joka rakennuksena aina yhtä miellyttävä muisto ajoista, jolloin monet uskoivat, että jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ei tyydyttäisi enää autoilemaan, vaan kehityksen eksponentiaalista käyrää seuraten harrastettaisiin kaiken kansan avaruuslentoja.

Ennen reissuun lähtöä tuli käytyä parturissa. Hiuslaatuuni ja olemukseeni parhaiten soveltuvasta leikkauksesta 0,00 euroa on sopuhinta :-) Millin terällä kaikki vähä pois, eikä jonossa olevien tarvitse kauaa odotella. Nykyään näyttäisi olevan jo omassakin ikäluokassani kaljuja miehiä suhteessa enemmän kuin 30+ ikäisissä oli vielä vuosikymmen sitten. Joiltakin osin kyse voi olla muoti-ilmiöstä, mutta olisiko miesten hiuslaatu ylipäätään heikentynyt syystä tai toisesta?

Uusia weblog-tulokkaita Pinserin listalla on paljon. Tätä lukiessa tulee kylmiä väreitä. Rohkeutta kirjoittajalle! Tällaista olen jo odotellutkin, mutta toivottavasti juttu ei jää yhden vitsin varaan. sfnet-pohjainen weblog-maailma taitaa tosiaan elää joissakin suhteissa ihan omaa elämäänsä ;-) Ja ettei tätä tulkittaisi väärin, tunnustan omienkin Internet-juurieni johtavan sfnetiin, joskin tutustumisesta siihen maailmaan tulee tänä syksynä kuluneeksi vasta 10 vuotta.