Ääni menneisyydestä

Sunnuntai on tosiaan vakiintumassa työpäiväksi. Tietokoneella on tullut naputeltua tekstiä lähinnä loppuviikon työmatkan tiimoilta. Täytyy oikeastaan kiittää heitä, jotka halusivat esitelmäni alunperin CorelDrawilla tehdyt luentokalvot ehdottomasti Word-tiedostona. Nyt on pakosta tullut tutustuttua tuohonkin ohjelmaan vähän aikaisempaa syvällisemmin. Kyllä siinäkin on mukavia grafiikkatoimintoja, vaikka tositoimiin valitsisin tekstureista silti edelleen wanhan kunnon WordPerfect + Acrobat -yhdistelmän.

Peruskouluajan luokkakaveri soitti yllättäen. Hämmästyin ja samalla ilahduin, että hän muisti edelleen. Peruskoulun jälkeen olimme kolme vuotta eri kouluissa, sitten taas varusmiespalveluksen loppuajat samassa perusyksikössä, ja sen jälkeen pidimme yhteyksiä vielä pari vuotta ennen kuin tiet erkanivat eri tahoille. Totesimme, että kumpikaan ei ole tavannut peruskouluaikojen luokkatovereita kovinkaan montaa. Luokkakokouksiakaan ei ole pidetty. Sukunimensä hän oli muuttanut naimisiin mennessään. Taitaa olla melko harvinaista, että mies ottaa vaimonsa sukunimen. Ihailtavaa ennakkoluulottomuutta. Tällä miehellä oli jo nuorukaisena suuri sydän. Pitkän puhelun aikana sain huomata, että se seikka ei ollut muuttunut. Ylpeyttä omista lapsista, arvostusta luottamustoimia kohtaan, ylipäätään elämäntaitoa. Hieno ihminen.