Rasvaisia puuhia

Iltapäiväpuhteeksi laitoin suksiin uudet luistovoiteet. Startexin sininen SG6 on aika hurja valinta näin lämpöisille keleille, mutta pitäisi ainakin luistaa. Kovan luistopinnan vastineeksi voidepesän alue sai pari tuhtia tervakakkoskerrosta. Kylän ainoalla takuuvarmasti kunnossa olevalla ladulla on hiihdetty tänään pieni kansallisen tason kisa. Näihin aikoihin kisa taitaa olla jo käyty, ja ladulle ovat taas sunnuntaihiihtäjätkin tervetulleita. Lähdemme nautiskelemaan mitä kauneimmasta kevättalven pyhäpäivästä. Toivottavasti voitelu onnistui.

Lauantaisin on vaikea keksiä sopivia otsikoita

Varasimme aamupäivän puolisoni työhuoneen uuden komero-hylly-laatikosto-yhdistelmän rakentelua varten. Aikaa meni hieman toista tuntia. Kokonaisuus oli käsittämättömän hyvin tuotteistettu. Weblogeissa ei oikein sopisi mainostaa, mutta lastulevy-melamiinitusinatavaran hinnasta ja massiivipuujärjestelmän laadusta pitävälle voi suositella hämäläistä tuotetta. Tämän tyyppiset kalusteet kun on totuttu liittämään erääseen arvonsa varsin hyvin tuntevaan tuotemerkkiin.

Saunalenkillä Startexin "Tervakakkonen" osoittautui sopivaksi valinnaksi (mitä siitä mainostamisesta juuri sanottiin?). Jäätymisen ja rännän kastelemisen välimaastossa monikaan sunnuntaihiihtäjän purkkivoidevaihtoehto ei taida olla kovin hyvä. Tämä toimi tasamaalla, laskuissa ja pienissä ylämäissä, mutta esti tehokkaasti lintsaamisen yhtään jyrkemmissä ylämäissä: jos ei potkinut kunnolla, suksi ei pitänyt lainkaan.

Jos rapun olisi halunnut pitää tänään puhtaana, olisi ollut suoraan sanoen petkeleellinen päivä.

Bloggeria ei jätetä, mutta pitäisiköhän pian hurjan kahdeksan kuukauden verkkopäiväkirjurin uran merkkipaaluksi muuttaa alaotsikkoa? Miltä kuulostaisi vaikkapa "Ammattikoulu, tyyppitalo, Lada, ruutupaita, perinteinen tyyli"? Onko kirjoittajan sopivaa webloginsa alaotsikolla kategorisoida itseään, kun hän kuitenkin tekee sen teksteissään?

Vain pari linkkiä

Erilaisia nettitestejä harrastetaan silloin tällöin, ja joistakin tulee weblogien keskuudessa oikein muumi ;-)

Tässä pari virallisemman oloista:

A) Varaa tulostin, paperia ja hieman perusopetuksen ala-asteen päässälasku- ja koordinaatistonpiirtotaitoa, niin saat tietää, oletko konkreettinen satunnainen ajattelija vai abstrakti sekvenssimäinen ajattelija vai jotain muuta.

B) Oletko aktivisti, teoreetikko, pragmatisti vai pohdiskelija? Selvitys onnistuu ilman atk:ta monimutkaisempia apuvälineitä.

Nörttihuumoria ja muuta nörttiasiaa

Sain sähköpostinvälitysjärjestelmältä seuraavan virheilmoituksen yrittäessäni lähettää viestiä. Isoveli valvoo ;-)
This Message was undeliverable due to the following reason:
Viestiä ei kyetty toimittamaan perille seuraavasta syystä johtuen:
The user(s) account is temporarily over quota.
<echelon@sonera.inet.fi>

Leijonanosa työpäivästä meni ison firman paikallisedustajien tykityksessä. Tosin datatykistöä enemmän tilaisuuden daamiani Helmiä ja minua kiinnostivat tulostin- ja kopiojärjestelmät. Ei ole ihme, että varsinkin pienten painotalojen kuulee joskus valittelevan markkinoiden kutistumista. Yhä pienemmillä firmoilla alkaa olla realistiset mahdollisuudet hankkia riittävän hyvälaatuisia DTP-tulostusjärjestelmiä omaksi. Pienen painotalon ja markkinointiin panostavan yrityksen järjestelmissä ei ole enää suurtakaan eroa. Graafisen alan tietotaitoakin on tarjolla yllin kyllin myös kirjapainoalan ulkopuolella, kun yhä useampaa nuorta ihmistä viehättävät vaikkapa tämän firman tuotteet tämän tuotteita enemmän.

Ilta meni rästissä olevien harrastehommien merkeissä. Paperi- ja atk-työt harrastusten puitteissa ovat usein tylsiä, mutta ne vain on tehtävä. Yhden poppoon vuosikokouspaikkaa kysellessä törmäsin katoavaan kansanperinteeseen: "Tulkaa vain... Ei se mitään maksa, kun silloin on lauantaikin".

Atk-lehden välissä tuli tänään CD-romppu. Niitä harrastettiin kylkiäisinä ahkerasti ennen vuosituhannen vaihdetta. Sen jälkeen kai katsottiin, että enemmistö lukijoista hakee ohjelmat verkosta ja säästettiin hieman kustannuksiakin. Nyt niitä on alkanut taas näkyä kylkiäisinä. Se tuntuu jossain määrin epätoivoiselta kiristyneen markkinatilanteen myyntikikalta ajatellen sitä, että nyt (toisin kuin vielä nelisen vuotta sitten, kun kylkiäisromput vähenivät) monilla on nopeat ja edulliset Internet-yhteydet, ja lisäksi nopea ohjelmistojen kehitystyö tekee CD:llä julkaistavista ohjelmista usein vanhentuneita jo siinä vaiheessa, kun levy on kuluttajalla. Levy ei ilahduttanut siinä määrin kuin joskus ennen. Mutta oli se lämmin ele lehtifirmalta. Laitan levyn samaan kunnianarvoiseen pinoon, johon huolella tallensin aikanaan vastaavat aarteet.

Huomaan kirjoittavani nykyään liikaa tietokoneista. Se luultavasti on vähiten kiinnostavia asioita tällaisella julkaisufoorumilla. Päivän IT-viikkokaan ei juuri tee atk:ta sen kiinnostavammaksi aiheeksi.

Turvallisuuspolitiikkaa

Vilkaistuani herätyskellon pärinän (onnistuin sekä kullan että omaksi harmikseni löytämään harvinaisen pahaäänisen herätyskellon vanhan sivistyneesti piipittäneen mutta rikki menneen tilalle pari vuotta sitten) jälkeen aamuviideltä lämpömittariin viritin päivän alkajaisiksi uuniin tulen. Varhainen lintu jne., mutta yhdessä suhteessa se oli vikatikki. Luontainen mukavuudenhaluni heitti kantajansa sohvalle pitkäkseen kuuntelemaan tulen rätinää, ja tarpeeksi kauan siinä viivyteltyäni jouduin ottamaan polkupyörän ehtiäkseni ajoissa linja-autoon ja töihin. Työpäivän jälkeen suuntasin suoraan Tampereelle opintielle, ja illalla pakkanen oli ehtinyt jäähdyttää polkupyörän laakerit raskaiksi.

Ennen omaa töihin lähtöään kulta oli ehtinyt pitää tulta yllä vielä hyvän kotvasen, joten ei ollut yllätys, mistä Vilma-neiti raukeasti nousi tervehtimään, kun ehdin kotiin hieman ennen liikunnallisista harrasteistaan palaavaa rouva Groovea. Oli selvästikin viettänyt kissanpäivää, ja mikäs sen oikeampaa.

Olen käynyt viime viikkoina - muiden velvoitteiden johdosta hieman turhan satunnaisesti - Tampereen avoimen yliopiston atk-kurssilla, joka käsittelee tietoturvallisuutta. Tätä ei voi pitää samantapaisena sanaristikoiden ratkomiseen verrattavana harrasteena kuin niitä paria ohjelmointiaiheista kurssia, joilla tuli vietettyä aikaa viime keväänä ja syksynä, mutta ympäristö ainakin on hieno. Yliopiston uudisrakennuksen alakerran iso luentosali on onnistuttu rakentamaan koostaan huolimatta minun silmääni viihtyisäksi. Runsas luonnonvärisen puumateriaalin käyttö tekee mielestäni paikasta kodikkaan. Luennot näyttävät olevan yhteiset tiedekunnan opiskelijoiden kanssa päätellen nuorten miesten huomattavasta määrästä. Tänään käytiin läpi ammattikouluasiaa, lähinnä TCP/IP-pinon eri kerrosten tietoturvariskejä. Yllättävän monen nuokkuvaltakin näyttäneen luennon kuuntelijan kynä alkoi sauhuta ja muistiinpanolehtiö rapista, kun luennoitsija otti esiin ikivanhan IP-paketin fragmentointiongelmaan liittyvän "ping of death" -aukon. Edes hieman ajantasalla pidetyissä järjestelmissä tuota ei kyllä pääse edes kokeilemaan.

Minusta on oikein hyvä, että yliopisto-opinnoissakin kiinnitetään huomiota tällaisiin käytännön asioihin edes pintapuolisesti. Työelämässä tietokoneasentajan ja tietohallintopäällikön tai datanomin ja projektinasettajan on helpompi kommunikoida keskenään, kun on yhteinen kieli aiheesta, joka koskettaa molempien työnkuvaa.

Viereisen ison salin ovella kerrottiin, että siellä oli tarjolla maailmanhistoriaa. Mietin hetkisen, kumman oven avaisin, mutta tyydyin lähettämään lämpimiä ajatuksia Kleiolle.

Tänään vietettiin 112-turvapäivän ohella kansallista tietoturvapäivää. Vaikka rivikansalainen ei tietoturvallisuuden laiminlyömisellä yleensä voikaan aiheuttaa samanlaisia henkilöriskitilanteita kuin vaikkapa liikenneturvallisuutta laiminlyömällä, ei tietoliikenteen sujumista sopisi häiritä välinpitämättömyyden vuoksi. Liikennevalistusta tiedon valtateillä kulkemiseen tarjoaa vaikkapa hiljattain julkistettu Tietoturvaopas. Oppaan kiistämättä aivan asiallisissa käytönnön ohjeissa voi nähdä hieman Windows-vaikutusta jo muodonkin puolesta. Jäin ihmettelemään, miksi edelleen varsin suosittua ZoneAlarm-palomuuriohjelmistoa ei oltu sisällytetty oppaan linkkeihin. Vaikka se onkin ilmainen ja siten ominaisuuksiltaan monia kaupallisia tuotteita rajoitetumpi, se on tyhjää parempi ja juuri ilmaisversiona monelle käyttäjälle houkutteleva palomuurivaihtoehto.

Jos aikaisemmin julkaistuja tietoturvapäivityksiä on jäänyt asentamatta Windows XP:hen, tarjolla on tärkeiden päivitysten kokoelma Rollup Update 1, joka tosin ei paikkaa uusimpia aukkoja. Samaisen Windowsin tietoturvatason analysointiin tarjotaan Microsoft Baseline Security Analyzer -nimistä työkalua.

Vaihteeksi koulutuspolitiikkaa

Olen sitä mieltä, että ammatillisen perustutkinnon tasolla yhden tai kahden lähiopetusopintoviikon laajuinen Linux-aiheinen jakso on aivan liian suppea. Ihmisille, joilla yleensä on pitkähkö kokemus eri Windowseista käyttäjän, monella myös järjestelmänvalvojan kannalta, lyhyt ja pintapuolinen jakso ei luo Linuxista kuvaa minkäänlaisena haastajana Windowsille. Erityisesti kun otetaan huomioon Linuxin ehdoton kotikenttä palvelinjärjestelmät (en oikein vieläkään jaksa uskoa pingviinin syövän lähiaikoina Windowsia työpöydiltä, onhan Windows alunperin työpöytäjärjestelmiin rakennettu ja niihin arkkitehtuuriltaan laadittu, kun taas Linuxin juuret ovat monen käyttäjän järjestelmissä), pitäisi niihin tutustua samalla intensiteetillä kuin Windows-palvelimiin ja Active Directoryyn.

Palvelinjärjestelmän kaltaisen aiheen opiskelu - oli sitten kyseessä joku Unix-tyyppinen tai Windows - on lähiopetusriippuvaista. Hyvin harvalla opiskelijalla on omassa käytössään palvelinasennuksiin vaadittavaa lähiverkkoinfrastruktuuria. Työssäoppiminenkaan (jota aikaisemmin kutsuttiin työharjoitteluksi) ei juuri auta asiaa, kun tuotantojärjestelmillä ei ymmärrettävistä syistä sovi asioita enää opiskella. Ne pitäisi jo osata.

Tässä tullaan kouluoppimisen ja työssäoppimisen väliseen ristiriitaan. Koululaitos sysää mieluusti ammatillisen ydinosaamisen opiskelun työpaikoille, joissa se toki tapahtuu koulua aidommassa ympäristössä ja hyvä niin. Toisinaan vain unohtuu se tosiasia, että pohjimmiltaan elinkeinoelämän tehtävä ei ole koulutustoiminta vaan tuotannollinen toiminta. Jos koulu tarjoaa opiskelijalle vain ympäripyöreää yleissivistystä ja joitakin ylimalkaisia välineellisiä taitoja, voi työssäoppiminen osoittautua kaikille osapuolille pettymykseksi. Jos atk-alan ammattiin valmistuva saa työssäoppimispaikallaan toimia vain kahvinkeittäjänä ja levykkeiden alustajana, voi ongelman syitä alkaa minun puolestani jäljittää laajemmista kuvioista ja arvomaailmasta kuin yksinomaan työssäoppijasta, hänen työssäoppimispaikastaan tai ohjaajastaan.

Ammatillisen koulutusjärjestelmän olemassaolon ja sitä kautta suomalaisen käytännön osaamisen suurin vaara kätkeytyy ammattikoululaitoksen muuntumiseen oppimispaikasta epämääräiseksi oppimisen resurssikeskukseksi. Hienot uudet toimintamuodot ja nimet osoittautunevat jossakin vaiheessa keisarin uusiksi vaatteiksi. Ammattikoulu, joka muuntaa itsensä "oppimisen resurssikeskukseksi" vastaa kiitettävältä osaltaan paperin kotimarkkinakysynnän ylläpidosta, mutta tarjoaa opiskelijoilleen vain leikkiä, laulua ja suuria pettymyksiä (henkilökunnan ihmetellessä opiskelijoiden mahdollisia motivaatio-ongelmia). Sellainen ammattikoulu tekee itsensä tarpeettomaksi ja muuttuu vain yhdeksi hyvin helposti korvattavissa olevaksi pikkutoimijaksi maamme sankista sankimmassa koulutussuunnittelun ja muun oppimisen välineellisen toiminnan viidakossa.

Tällä nykytilanteeseen nähden kiistämättä vielä turhan kärjistetyllä tulevaisuuskuvalla en suinkaan tarkoita mitään yksittäistä ammatillista koulutusta toteuttavaa organisaatiota. Apokalyptinen sävy tule juuri siitä, että kyse on koko toisen asteen koulutusjärjestelmän ja siihen liittyvän asenneilmapiirin kattavasta ongelmasta.

Tänä iltana tarjolla vain pehmeitä aiheita

Illalla ensiapukurssilla käytiin läpi rastiharjoitus, jossa autettiin muiden muassa hypotermiapotilasta, käteensä avomurtuman kaatunutta ja muita paljolti talviseen toimintaan liittyviä potilaita. Rastiharjoituksen järjestäjät - kuten merkillepantava osa koulutettavistakin - olivat paikallisen SPR:n osaston ensiapuryhmäläisiä. Anne-nukke oli päättänyt päättää päivänsä lääkkeiden yliannostuksella, joten kalman morsiamen pussailukin kuului aiheeseen.

Vaikka kyseessä oli vain harjoitus, panimme merkille niin parini Pekka kuin minäkin, miten onnettomuustilanteen kohtaaminen tekee suuren muutoksen ihmisen toiminnan käytäntöihin. Meidän kaltaisemme maallikko ei toimi samalla varmuudella kuin ammattilainen tai kokenut ja koulutettu vapaaehtoisensiapuryhmän jäsen. Itse olen onneksi aniharvoin joutunut tositilanteisiin. Vaikka olen yrittänyt kursseille ja harjoituksiin osallistumalla pitää yllä edes välttävää rutiinia, on myönnettävä, että viime keväänäkin veturitallilla kädet tärisivät taitellessani haavasidosta ilkeän näköisesti itsensä loukanneen kaverin päähän. Tärkeintä on kuitenkin toimia.

Paikalla kävi myös aluepelastuslaitoksen paikallisen ensivasteyksikön päivystäjä kertomassa yksikön toiminnasta. Nykyäänhän tilanne on sellainen, että aluehälytyskeskus hälyttää saatavilla olevia yksiköitä tapahtumapaikalle etupainotteisesti, ja ensimmäinen paikalle saapuva voi sairaskohtaustapauksessakin olla ensivasteyksikön paloauto. Ainakin tällä seutukunnalla kuulemma suurin osa palokunnallekin tulevista hälytyksistä on ensivastetoiminnan vuoksi nykyisin erilaisia sairaskohtauksia. Yksikön henkilökunta on luonnollisesti koulutettu ja ajoneuvon kalustuksessa varauduttu myös tähän.

Harvoin kuulee edes niinsanottujen ihmistyöntekijöiden suusta niin lämpimän inhimillistä puhetta kuin kokeneelta palomieheltä. Heillä jos kenellä ihmisen arvostus on korkealla.

Joskus viime vuosikymmenellä muistan jossakin vastaavantyyppisessä tilaisuudessa toisen palo- ja pelastusviranomaisen hieman vähätelleen debriefing-toiminnan merkitystä heidän työssään. Alalla ei voi pitkään toimia, jos sellaista apua tarvitsee, hän sanoi. Asenteet ovat pehmentyneet, ja tämäniltainen esitelmöitsijä myönsi suoraan, että sellaistakin tarvitaan joskus. Korosti kavereiden ja erityisen kunnioittaen puolisoiden merkitystä, ei niinkään virallisia auttajatahoja. Niin se varmasti on ollut ennen koko hienon debriefing-sanan keksimistäkin.

Ajatusta voidaan kehitellä lähemmäs monien weblogien erästä mieliaihepiiriä. Kun kuunteli tuota miestä ja hänen ajatuksiaan rankassa työssä jaksamisesta, ei voinut olla tulematta mieleen, miten tähtitieteellisen kaukana sellainen ihmissuhdekäsitys on "netti-ihmisten" teoriankehittelyistä ja julistuksista. Asian voi nähdä laajasti yhtäältä kumppanuutta korostavan näkemyksen ja toisaalta ulkoisia arvoja - tarkoitan tässä ylipäätään kaikkea sellaista arvostusta, mitä on helppo mekaanisesti listata, en pelkkää estetiikkaa - ja nautintoja korostavan näkemyksen välisenä ristiriitana. MinUsta TUntuu (*tm), että jälkimmäisen ajattelutavan omaksuneet "markkina-arvoteoreetikot" ja vastaavat ovat tähän elämän osa-alueeseensa keskimäärin näistä kahdesta tyytymättömämpi ryhmä (sikäli kuin mistään ryhmistä on järkevää puhua tällaisessa mutu-pohjalta heitetyssä väitteessä), oli heidän tosiasiallinen ihmissuhdetilanteensa mikä tahansa.

Lisää heittolaukauksia asian tiimoilta. Enemmän tai vähemmän tosissaan olen kuullut joskus väitettävän, että palomies olisi melko korkealla naisihmisten arvostamissa miesten ammateissa. Jos niin on, syyt voivat olla paljon moninaisempia kuin päällepäin näyttäisi.

Takaisin asiaan. Kävin vastaavan ensiapukurssin ensimmäistä kertaa melko tarkalleen 10 vuotta sitten. Joitain tekniikoita varsinkin hätäensiavussa on tuona aikana virtaviivaistettu (aikuisen elvytysrytmi 2 puhallusta/15 painallusta riippumatta auttajien määrästä, tajuttoman potilaan kylkiasentoon kääntämisen uusi tekniikka, scifi-viihteestä viehättyneitä ehkä miellyttävän neuvovan defibrillaattorin vähittäinen yleistyminen jne.), mutta käytännössä kaikkein suurin myönteinen muutos 10 vuoden takaiseen tilanteeseen on minusta matkapuhelinten rajun yleistymisen aiheuttama hälyttämisen helppous. Tilastokeskus kertoo samaa selkein numeroin.

Matkapuhelin vaikuttaakin hämmästyttävällä tavalla turvallisuudentunteeseen. Olen omistanut sellaisen vasta pari vuotta, mutta vaikkapa autossa tien päällä olo on hieman ontto, jos huomaa puhelimen jääneen kotiin. On myös hyvä muistaa, että sokea luottamus turvallisuutta lisäävään teknologiaan on todellisen turvallisuuden vihollinen.

Lopuksi interblogismia. Nimimerkki "Kris" löytää hyväksymäänsä uskoa vain kolmesta weblogista. En halua olla tahditon, mutta ovatko tämän kaltaiset näkemykset aivan ongelmattomia vaikkapa Luuk. 18:9-14:n tai Matt. 6:5-6:n suhteen?

Pihalla kuin lumiukot

Iltapäivä oli mitä kaunein ja lumi luistavaa. Kulta innostui pitämään sellaista vauhtia, että parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kolme latujarmoa roikkui perässä, mutta eivät arvanneet lähteä ohi. Heistä ainakin toiset kyllä jatkoivat, kun me jo käännyimme takaisin parkkipaikalle.

Otimme harkintaan osallistumisen Haku-Veikon lyhyelle matkalle ensi sunnuntaina. Katsaus Suomen Ladun tapahtumakalenteriin mitätöi suunnitelmat. Laturetki hiihdettiinkin jo tänään. Kalenteria pitäisi näemmä lukea hieman säännöllisemmin eikä luottaa omaan muistiinsa. Sää ainakin suosi osallistujia. Lieneekö Veikko itse päässyt neuvottelemaan yläkerran väen kanssa mukavan kelin.

Outoja tietokoneongelmia

Illalla poikkesimme puolisoni ystävättären luona. Minä en tyttöjen asioista ymmärrä, joten sain tehtäväkseni avustaa oudossa tietokoneongelmassa. Yleensä hintaansa nähden asiallisesti toimiva ilmainen saksalaisen IT-insinööritaidonnäyte AntiVir-ohjelma oli onnistunut hukkaamaan päivitykseen käyttämänsä asetukset. Ohjelma kuvitteli puhelinmodeemilla varustetun tietokoneen käyttävän kiinteää Internet-yhteyttä eikä suostunut edes avaamaan puhelinverkkoyhteyttä päivitystä yritettäessä. Vika ei ollut itse käyttöjärjestelmän puhelinverkkoyhteysasetuksissa, koska Internet-yhteys toimi muuten. Erikoiseksi tilanne kävi, kun ohjelman poistaminen ja sen jälkeen kotoa käsin CD:lle verkosta haettu uuden version asentaminen esti Windows XP:ssä palveluna toimivan käytönaikaisen virussuojauksen käynnistymisen. Toinen uudelleenasentamisyritys näytti selvittäneen syyn: käytönaikainen suojaus ei halua käynnistyä palveluna, jos ohjelman asentamisen jälkeen ohittaa tiedostojen virusskannauksen.

Käytin kotitietokoneessani AntiViriä pitkään täysin ongelmitta, kunnes huomasin Posti- ja telelaitoksen perillisen asiakkaalle kaupanpäällisiksi kuuluvan F-Secure-edun, ja siirryin kotimaisen tuotteen käyttäjäksi. AntiVir oli kyllä tietokoneelle F-Securen tuotetta kevyempi vaihtoehto.

Kuten varmasti moni tietääkin, Windows XP:tä voi viritellä vaikkapa sitten F-Securen tuotteen kaltaisten ohjelmien kuormituksen alla hieman aikaisempaa nopeammaksi, jos laitteistoresurssit sen sallivat. XP:llä on hassu tapa pyrkiä lataamaan käyttöjärjestelmäydintä näennäismuistiin kiintolevylle. Sen käyttäminen kiintolevyltä on tietenkin hitaampaa kuin työmuistista. Järjestelmärekisteriä viilaamalla ytimen saa ladattua työmuistiin (muuttamalla Rekisterieditorilla järjestelmärekisterin kohdassa KEY_LOCAL_MACHINE\SYSTEM\CurrentControlSet\Control\Session Manager\Memory Management olevan avaimen LargeSystemCache arvo nollasta ykköseksi). Fyysistä työmuistia olisi hyvä löytyä vähintään 256 MB. Muuten hyvä, mutta ainakin Matrox Millennium G550 -näytönohjaimen laiteohjain haluaisi käyttöjärjestelmäytimen majailevan tutussa paikassaan eikä suostu käynnistymään, jos "kernel" on muuttanut muualle.

Olisiko tietokoneen "tuunaajilla" antaa hyviä vinkkejä? Pidetään karvanopat heilumassa!

Tule apuun, Anja!

Luulisi jo eläinsuojelijoidenkin heräävän, kun tätä atk-piirien nykyajan yksisarvista, puhtaan ja hyvän symbolia, näin, näin ja näin kiusataan (via Linko).

Ovatkohan nuo jälkimmäiset jonkin uuden ideologispainotteisen MCP-tutkinnon kokeita? Paljonko tarvitaan pisteitä läpi pääsemiseksi? ;-)

Kissanpäiviä

Via SchizoBlog

Lisää kissaeläimiä tähän kommuuniin. Raidat ovat kivoja :-) Talvesta pitävänä olisin kyllä mieluummin leppoisan ja pehmoisen oloinen amurintiikeri kuin hurja viidakkopeto.

Uusi matkapuhelin taitaa tulla kalliiksi. Olen tuhlannut itse asiassa mitä turhimpiin soittoääniin luvattoman monta euroa. Lapsettaa. SMS-viestit ilmoittavat itsestään sanomalaitteen tapaan. Eiköhän tähän leikkiin onneksi pian kyllästy.

Kansalla on oikeus tietää

Nimimerkkikirjoittajien paljastelu on taas noussut joltiseksikin puheenaiheeksi weblogeissa. Viime vuoden puolella lupasin kertoa Harryn ja minun tutkimusten kautta tietoomme päätyneen Kysyn vaan -nimistä tuotosta kirjoittavan tahon henkilöllisyyden. Silloin sisäpoliittinen tilanne ei ollut asialle otollinen. Myös ystävyyteen, yhteistyöhön ja avunantoon sekä aktiiviseen rauhantahtoiseen puolueettomuuspolitiikkaan perustuvat ulkoiset suhteetkin olisivat saattaneet jäähtyä. Nyt on tilanne toinen ja ilmapiiri vapaa.

Niin, hyvät ystävät. Muistammehan Charlien ja hänen enkelinsä. Nuo kolme huomiotaherättävää naista ja heidän salaperäisen taustahahmonsa.

Suoriksi taipuvien kysymysmerkkiensä takana piilotteleva henkilö ei ole Charlie. Mutta hänellä on paljon yhteistä Charlien kanssa. Hän itse pysyy piilossa, mutta hänellä on kolme työrukkasta. Jotta supersankarien sukupuolikiintiö täyttyisi myös tänä naisten emansipaation kulta-aikana, ovat Kysynvaanin palkkalistoilla olevat kolme sankaria komeita tehtävänmukaisiin asuihinsa sonnustautuneita miehiä. Nämä kolme miestä värvättiin jo nuorina kirkasotsaisina opiskelijapoikina Kysynvaanin palvelukseen tuomaan esiin hänen ideologiaansa kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Hyvät ystävät, kysyn vaan on Alivaltiosihteeri. Tuo Mannerheimin ja Kekkosen jälkeen merkittävin henkilö, joka johtaa piilotajuntaista yhteiskuntakäsitystämme salaisesta bunkkeristaan Helsingin pääpaloaseman alta (jotkut tiedustelutiedot tosin väittävät, että hän toimisi Tampereelta vanhalta tekulta tai Kauppakadun pankkitalosta käsin). Hän on juuri se taho, jonka kynän jälkeä on pian kirjahyllyn täyttävä sarja pehmeäkantisia klassikkoteoksia ja jonka ajatusten tonava on jo kauan radioaaltoillut koteihimme noiden mainitun kolmen miehen välityksellä.

Paljastuksen takana on tehokas uusi menetelmä nimeltä läppäanalyysi. Se perustuu vanhaan zeniläiskansalliseen viisauteen "kenen leipää syöt, sen tekstejä lausut" ja tieteen uusiin tutkimustuloksiin, jotka muun muassa osoittavat, että "jos heittää noloo läppää, on ihan spede". "Speden" on tässä nähtävä allegorisesti viittaavan yleisesti katsottuna ajankohtaisiin viihdemuotoihin.

Voitte itse todistaa asian kotonanne. Lukekaa nauhalle kirjakieltä tavoittelevalla tamperelaistuneella satakuntalaisintonaatiolla (Kysynvaanin ehkä tunnetuimman kätyrin puhetapa) joku hänen blogimerkinnöistään ja soittakaa se takaperin. Mikä järkyttävintä, voitte kuulla jopa sanat "kiss, kiss, kiss".

Ketään ei kiinnosta listan sadan kärjen tuolla puolen majailevien tuotosten kirjoittajien henkilöllisyys, mutta voin lisäksi paljastaa, että weblogia nimeltä "Juuso Hyvärinen" kirjoittaa yksi outo hemmo Hämeestä.

Hiljainen lauantai

Kevättalvi näyttää muuallakin olevan sisustushaaveiden aikaa. Käväisimme aamupäivällä kotikylän ja naapurikylän huonekaluliikkeissä, mutta asiallista massiivimäntyistä hyllystöä kullan työhuoneeseen emme löytäneet. Tarjous lahtelaisen firman modulaarisesta tuotteesta tarttui kyllä mukaan. Kulta on viettänyt iltaa millimetripaperin ääressä. CADia tässä kommuunissa kukaan ei oikein hallitse.

Autonpesu kylän tätä nykyä ainoassa pesukoneessa kustansi 11 euroa. Ilman kilpailua hinnat taitavat karata pilviin.

Nopeiden lämpötilanvaihteluiden aiheuttamien jäiden poistaminen ulkorappusilta tapahtuu vanhan kansan konstein joko petkeleellä hakkaamalla (työkalulle on kai eri murteissa eri nimiä) tai kompostiureaa levittämällä. Ensinmainittu on vanhalle betonille paljon hienovaraisempi tapa mekaanisen voiman käytöstä huolimatta. Mutta se vasta hyötyliikuntaa onkin. Huh! Hiihtokeli sen sijaan oli oikein hyvä. Saunalenkki ei ollut lenkki vaan nautiskelua. Perässähiihtäjän osa on muutenkin mukava ja helppo.

Kampaajaksi minusta ei olisi. Illalla käsien voitelun jälkeen kulta pyysi tekemään nutturan itselleen. Jos se oli huonoa hiustaidetta, se oli liian epäkäytännöllistä sellaiseksikin.

Epämääräisiä weblog-arkistojani selaillessa huomasin jättäneeni täyttämättä ainakin yhden lukijoille tekemäni lupauksen. Korjaan asian vielä tänään. Keep the frequency clear.

Hajoilemisia

Olen pitänyt Windows XP Professionalia asiallisena ja luotettavana käyttöjärjestelmänä. Sellainen on toiminut kotitietokoneessani ongelmitta yhtäjaksoisesti toukokuusta 2002 saakka. Perjantaiaamuna ennen Helsinkiin lähtöä ajattelin käyttää hieman tavanomaista pidemmän aamuhetken töiden tekemiseen. Minusta aika joskus aamukuuden kieppeillä on erityisen sopivaa varsinkin rutiininomaisiin kirjallisiin töihin, kun halu ja into kirjoittaa pitkiä tarpeettomia sanahelinöitä on vähäinen. Takaisin asiaan. Aamun kirjoittelurupeaman jälkeen tietokonetta sammuttaessani järjestelmän alasajoprosessi pysähtyi jonnekin Windowsin graafisen käyttöliittymän tuolle puolen. Uudelleen käynnistettäessä kiintolevymatriisin pääkäynnistystietueella oleva LILO-tyyppinen alkulatauksen hallintaohjelma käynnistyi kuten piti ja tarjoili Windowsiakin käynnistysvaihtoehdoksi. Mutta Windowsin valitseminen antoi tuloksena vain virheilmoituksen puuttuvista tiedostoista.

Windowsin uudelleen asentamisen sanotaan hieman halveksuen olevan paras keino pahasti kaatuneen järjestelmän uudelleen elvyttämiseen. Tässä tapauksessa tätä jälkivaikutuksiltaan usein melko epämiellyttävää toimenpidettä ei tarvittu. Windows-asennuksen uudelleen käynnistäminen alkuperäiseltä asennuslevyltä, levyohjaimen lataaminen levykkeeltä ja asennusproseduurin ohjaaminen korjaukseen, eli käytännössä Windowsin mainioon piirteeseen nimeltä Palautuskonsoli, pelasti tilanteen. Olen edelleen Windows XP:n ystävä.

Illansuussa käynti teleliikkeessä ei antanut yhtä mukavaa tulosta. Vanha kunnon GSM-halko oli huollossa todettu toivottomaksi tapaukseksi. Uutta samanlaista ei enää saanut. Ominaisuuksiltaan lähinnä vastaava, mutta olemukseltaan omaan makuuni hieman turhan nuorekas malli löytyi. Kotona huomasin ostaneeni GSM-verkon päätelaitteen ohella pakettiradioverkon päätelaitteen. Mitähän minä silläkin teen? No, tuleehan satunnainen, mutta silloin harvoin sitäkin tärkeämpi WAP-käyttö siirretyn datamäärän mukaan laskutettuna kai vähän entistä yhteysaikaperustaista laskutusta halvemmaksi.

Vihastelua ja ihastelua

Työpäivä meni jälleen Helsingissä. Intercity vei ja Intercity toi. Olen oppinut arvostamaan kovasti uudemmassa vaunukalustossa olevaa radionkuuntelumahdollisuutta. Matka sujuu mukavasti ilman erityisempää lukemistakin kuulokkeet korvilla.

Onnettomuudeksi menomatkalla ainoa ilman häiriöitä kuuluva kanava viidestä tarjolla olleesta oli Yleisradion rinnakkaisohjelman perillinen suoraan alenevassa polvessa. Perille päästyä piti oikein katsoa, ovatko Pasilassa keksineet, miten sontaa koodataan radioaalloille, mutta mitään erityistä likaista vanaa ei ainakaan näkynyt nousevan taivaalle YLEn mastoista, eikä edes tuoksu muistuttanut Valkeakosken tehtaanpiipuista. Kun vähemmän vakavamielisen radioaseman studioon rahdataan ohjelmaa juontamaan kaksi sivistystasoltaan metsäläisen asteelle jäänyttä äijää, kuulostaa lopputulos olevan keskinäisille typeryyksille ja "vitseille" hihittelyä, ylimielistä asennetta kuuntelijoita ja mahdollisia lähetykseen soittajia kohtaan ja muuta tarpeetonta mölyä musiikin seassa. Radiomafia, joka joitakin poikkeuksia lukuunottamatta oli mielestäni vielä aivan kelpo kanava, erehtyi jossain ohjelmassaan pitämään toimittajina joitakuita ääliöitä. Samanlaisia, mutta ilmeisesti kuitenkin eri henkilöitä, kuulostivat olevan tämän aamun juontajat. Samainen kanava valisti kuulijoitaan faktalla, että ihmisen aivot ovat keskimäärin hänen nyrkkinsä kokoiset. Ei kai toimittajan etiikkaan kuulu kertoa yleisinä faktoina oman henkilökohtaisen elämänsä asioita?

Se vihablogismista tällä kertaa. Pasilassa näkee vielä muun muassa Dv16-sarjojen vaihtovetureita. Näiden 1950-luvun veturitekniikkaan pohjautuvien kaunotarten Tampella-MAN-dieselmoottorissa on omanlaisensa käyntiääni, jota voisi varsinkin matalilla kierroksilla kuvailla hörsköttämiseksi. Se on erilainen kuin rataverkollamme paljon yleisemmän Dv12-dieselveturin Tampella-MGOn matala murina. Dv12:ssa (ja Dr13-linjaveturissa kaksin kappalein) käytetty 16-sylinterinen korkealla ahtopaineella ja välijäähdyttimellä varustettu V-moottori (MGO V 16 BSHR) käy tasaisemmin kuin Dv16:n "kasipyttyinen".

Dv16:ssa (kuten sen edeltäjissä Dv11:ssä ja Dv15:ssä) alunperin länsisaksalaisperäinen moottori on tyyppiä MAN W8V 22/30. Dv11:ssä ja Dv15:ssä tarkka tyyppimerkintä on MAN W8V 22/30 A.m.A., jossa W8V tarkoittaa W-tyypin kahdeksansylinteristä rivimoottoria, 22 on sylinterin halkaisija senttimetreinä, 30 on iskun pituus senttimetreinä ja A.m.A. ahtimella varustettua mallia. Aamun päätähdessä Dv16:ssa tyyppimerkintä on W8V 22/30 A.m.A.u.L., jossa lisäys u.L. tarkoittaa välijäähdytintä.

Edellä laverreltu älköön hukatko sitä, mikä äänimaisemassa oli tärkeintä: vanhan dieselveturin käyntiääni on todella kaunis. Sitä täydensi vielä pysähtymistä tarkoittavana vihellinopasteena annettu matalaäänisen viheltimen äänimerkki. Veturin kahdesta viheltimestä matalampaa kutsutaan joskus karkeaksi. Se on huono nimi kuvaamaan vanhan vihellintyypin lempeää, paineilman täyttämää henkäystä.

60 vuotta sitten

Tänä yönä tulee kuluneeksi 60 vuotta jatkosodan loppuvaiheisiin lukeutuneesta Neuvostoliiton epäonnistuneesta loppuratkaisun tekoyrityksestä eli Helsingin suurpommitusten alkamisesta. Suuret ilmahyökkäykset toteutettiin kolmessa aallossa (6.-7.2.1944, 16.-17.2.1944 ja 26.-27.2.1944). Neuvostoliitto pyrki murskaamaan Suomen sodankäyntikyvyn yhteiskunnan infrastruktuurille ja eheydelle tärkeitä siviilikohteita vastaan kohdistetuilla pommituksilla samaan tapaan kuin länsiliittoutuneet menettelivät Saksan ja Japanin suhteen. Tässä mielessä Venäjän Tsetseniassa tai NATOn Kosovossa käyttämä strategia ei ole ollut mitään uutta sotahistoriassa.

Helsingin ilmapuolustus perustui suurimmalta osin ilmatorjuntaan. Hävittäjätorjuntaan soveltuvia yksiköitä ei ollut ennen saksalaisten aseapuna antamaa 12 Messerschmitt Bf 109:n evoluutioversio G6 -hävittäjistä koostunutta yksikköä, joka kykeni avioniikkalaitteidensa puolesta yötorjuntaan.

Hyvin suuri merkitys oli myös vihollisen harhauttamisella. Kaupungin itäpuolelle rakennettu vale-Helsinki houkutti useat pommikonelautat pudottamaan pommikuormansa strategisesti toisarvoisille alueille. Harhautuksen tehoa lisättiin sytyttämällä roihuja vale-Helsinkiin kuvaamaan palavaa kaupunkia.

Suomen sotahistorian mielenkiintoisiin kysymyksiin kuuluu se, miksi Neuvostoliitto keskeytti Helsingin suurpommitukset kolmen hyökkäyksen jälkeen. Suurvallan resurssit tuskin olivat este. Sodanjälkeisistä ajoista saakka virallinen selitys on ollut se, että propagandan ja vastavakoilun keinoin Neuvostoliiton sodanjohdolle saatiin uskoteltua kaupungin tuhoutuneen hyökkäyksissä lähes täysin. Valvontakomission kerrotaan olleen yllättynyt Helsingin verraten hyvästä kunnosta saapuessaan kaupunkiin välirauhanteon jälkeen.

The poet meets the old man and the freestyler

Liput liehuivat sadepäivän jälkeen hieman kirkastuvaa taivasta vasten kirjallisuuden suurmiehen kunniaksi. Yksityiselämässään naisiin menevän runoniekan sanotaan olleen kaikkea muuta kuin sankarillinen hahmo. En erityisemmin pidä Runebergin tuotannostakaan. Tosin lapsena ollessani isä luki minulle Vänrikki Stoolin tarinoita, ja silloin ne viehättivät jo jännittävän vanhanaikaiselta kuulostavan cajanderilaisen runoasunsa vuoksi. Niihin aikoihin minulla oli sänkyni päädyssä jostain lehdestä leikattu kuva Edelfeltin tummasävyisestä maalauksesta. On mielenkiintoista, miten Schjerfbeckin maalaamassa samaisen sodan välähdyksessä on yksilön kannalta paljon lohduttomammasta tilanteesta huolimatta Edelfeltiä toiveikkaampi värimaisema.

Runeberginpäivä oli vuoteen 1950 saakka koululaitoksessa yleinen vapaapäivä. Ennen vanhaan oli idolien kunnioitus (ja muukin kuvainpalvonta) järeämpää kaliiperia kuin nykyisin. Niin, ehkä sittenkin mieluummin Runeberg kuin joku nykyajan runoilija. Hannu Mäkelää - ja tietenkin Aarre Savolaista - lukuunottamatta, jos tällainen subjektiivinen vuodatus sallitaan.

Kaukana olevaa kevättä jo hitusen enteilevää taivasta vasten hulmuavista lipuista huolimatta en osaa pitää Runeberginpäivään osuvaa vuotuisen vanhenemiseni muistopäivää erityisen iloisena asiana. Miten olen vuodet käyttänyt? Kehtaisinko katsoa silmiin vaikkapa 20 vuoden takaista itseäni, laillista mopoikää odottavaa teinipoikaa? Hus, tuollaiset ajatukset.

Iltalenkillä olisi ollut parempi varautua perinteiseen tyyliin vaikka sitten sinisellä liisterillä. Latu oli eilisen runsaista vesisateista huolimatta hyvässä kunnossa. Vapaan tyylin uran pinta sen sijaan oli kivikova. Vapaa tyylini on aina muutoinkin hyvin vapaa. Tänään se oli kertakaikkisen tyylitöntä räpiköintiä pystyssä pysymiseksi. Polvi muljahti pariin otteeseen ikävästi.

Oman hedonistis-kulttuurikielteisen näkemykseni mukainen kansallisrunoilijamme paras perintö jäi tänä vuonnakin nauttimatta. Päivän opetus on se, että nopeat syövät runebergintortut hitaiden nenän edestä. Kaupassa niitä ei enää iltapuolella ollut.

Annankatu 15 vähemmän kylmänä talviaamuna

Aamulla koettiin sellainenkin ihme, että Helsinkiin menevään Intercityyn myytiin enää käytäväpaikkoja. Tavanomaista useampi lienee lähtenyt junalla peläten lumituiskujen jälkivaikutuksia parkkipaikkojen löytymisiin.

Pääkaupungissa ohjelmassa oli opetusministeriön seminaari. Paikkana oli viehättävä Tekniska föreningen i Finlandin tila Yrjönkadulla kauniiden jugend-rakennusten koristamassa ympäristössä. Aikaa oli ennen alkamista sen verran sopivasti, että oli pakko käydä vilkaisemassa, miltä Annankatu 15 näyttää (vähemmän kylmänä) talviaamuna. Ei ihan tältä, mutta paikalla kaupiteltiin nykyisin ainakin taidetta, erävaellusvarusteita ja kampaamopalveluita.

Vastoin yleisiä tapoja tilaisuudessa esiteltiin valmisteluvaiheessa olevaa asiakirjaa, tänä vuonna päättyvän koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian seuraajaa, joka päällisin puolin toistaa edeltäjistään tuttuja fraaseja tasa-arvoisista tietoverkkojen käyttömahdollisuuksista, sähköisten aineistojen ja oppimateriaalien laajasta saatavuudesta ja muusta sellaisesta. Opetusministeriössä jaksetaan uskoa ICT-sektorin voimaan huolimatta joukkoirtisanomisista. Alan odotetaan muuntuvan voimakkaan pienyritysvetoiseksi, mutta säilyttävän merkityksensä talouskasvun veturina.

Varsinainen pääteema koski PK-yritysten atk-koulutustarpeita. Mielenkiintoista, mutta ei lainkaan yllättävää oli, että eri puolilla Suomea tehdyissä kartoituksissa yrittäjät kokivat suurimmaksi oppimistarpeekseen edelleen perinteisten toimisto-ohjelmistojen hallinnan. Toiminnanohjausjärjestelmää myydään pienyrityksiin jo radiomainonnallakin, vaan onko maaperä vielä otollinen sellaiseen, jos jo Microsoftin Accessin osaamisen nähdään avaavan hurjia kehitysnäkymiä monessa verstaassa?

Ruoka oli luvattoman hyvää ja kahvia sai liikaa. Arvokkaan oloinen jo ikään ehtinyt ruotsinkielinen herraseurue nautti lounasta klubihuoneen puolella. Kaikentietävät ihmistuntija-weblogistit, milloin insinöörin ideaalityyppi muuttui sivistyneestä herrasmiehestä "ATM-insinörtiksi"?

Asemalle päin kävellessä yksi jalkakäytävä oli suljettu. Kaksi kiinteistönhoitajaa lapioi korkean vanhan kivitalon katolta lunta alas. Ei sopisi allekirjoittaneen kaltaiselle akrofobikolle tuollainen työ. Lieneekö tuollainen näkymä kovinkin harvinainen Helsingissä, koska vastapäisellä jalkakäytävällä varsin moni seisoi ylöspäin katsellen ihmettelemässä miesten työtä.

Kotimatkalukemisiksi tarttui Dataclubin kirjakaupasta Windows Server 2003 -aiheinen paksu opus. Pidän tuollaisista sertifikaattitutkintoihin valmistavien koulutusten oppikirjoista (oltiin tutkinnoista muuten mitä mieltä hyvänsä), koska niissä väännetään asiat rautalangasta käytännöllisin esimerkein. Käytännön työn oppikirjoja parhaimmillaan, joskaan ei varmasti konstruktivistisimmillaan.

Intercity toi takaisinkin päin. Nyt se ei ollut kovin täynnä. Mutta radion kuuntelumahdollisuus puuttui näistä hieman vanhemman sukupolven vaunuista.

Illalla Startexin Tervakakkonen osoittautui hyväksi pitovoiteeksi. Alijäähtynyt tihku teki ladun kosteaksi. Aluksi se tuntui nopean liukkaalta pinnalta, mutta kävi vähitellen raskaaksi.

Nyt pitäisi olla paperit kunnossa seuraavaa pääkaupungin matkaa varten. Taitaa uni maittaa.

Päiväkirjailua

Työpäivän päälle olisi ollut ammattiosaston sääntömääräinen kokous. Ikävä kyllä jouduin muiden velvoitteiden takia jättämään se väliin, niin tärkeää kuin ammattiyhdistystoiminta onkin. Hieman nolotti kieltäytyä, kun oikein puhelimella vielä viime tipassa kutsuttiin. Ammattikouluissa opettajien järjestäytymisastetta pidetään joskus vähäisenä verrattuna moniin muihin oppilaitosmuotoihin, mutta tämä on osin näennäistä. Harha syntyy siitä, että järjestäytymistä ajatellaan vain Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n näkökulmasta. Ammatillisten oppilaitosten opettajista melko moni kuuluu oman substanssialansa liittoon, kuten Insinööriliittoon tai Tehyyn. Kaksoisjäsenyyksiäkin nykyisin tunnetaan.

Eilen sattuneen pienen mutta täysin turhan ja omasta tyhmyydestä aiheutuneen tapaturman johdosta sain paitsi pari naarmua naamatauluun, myös jouduin viemään iskunkestäväksi mainostetun matkapuhelimeni huoltoon. Lähiseudulla ei ole valtuutettua huoltoliikettä, joten se lähetetään johonkin kauemmas. Työn vastaanottanut liike antoi tilalle varapuhelimen. Hienoa palvelua. Toivottavasti vanha kunnon "halko" saadaan herätettyä henkiin. Vaikka en matkapuhelinta paljon käytäkään, pidin juuri tuosta kookkaasta ja hyvin käteen istuvasta mallista. Heräteostoksena liikkeestä tarttui matkaan kaksi edullista lankapuhelinta. Nyt on toimiva lankaverkon päätelaite kotona niihin huoneisiin, missä puhelinta tarvitaan.

Lankapuhelinliittymän merkitys meillä näyttää hieman kyseenalaiselta, kun laskutuksessa kuukausimaksut ovat aina korkeammat kuin liikennemaksut. Mutta teleliikennealueen sisäiset lankapuhelut ovat hyvin halpoja, ja puhumme paljon nimenomaan niitä, jolloin puhelinlasku ei kasva suureksi. Siksi toiseksi lankapuhelin on niin kotona kuin työpaikallakin minusta paljon matkapuhelinta miellyttävämpi kommunikaatioväline.

Illalla ensiapukurssilla käsiteltiin hätäensiavun jälkeisiä toimenpiteitä ja ensihoitoa. Opettaja käyttää todella hyvin keskustelevaa opetustyyliä. Välillä tuntuu kuin ei kurssilla olisikaan, vaan jossakin ensiapuasioita käsittelevässä työryhmässä. Mukana kurssilla on pätevyyksiään päivittämässä muutamia SPR:n ja VPK:n paikallisosastojen aktiiveita, joilla on myös tarjottavana mielenkiintoista kokemuspohjaista tietoa alan asioista.

Verkkopäiväkirjailua vai weblogistiikkaa?

Edellinen tekstini oli melko puhdasta verkkopäiväkirjailua. Weblogisteja tuntuu ärsyttävän joskus se, että julkisuudessa weblogit nähdään ensisijaisesti verkkopäiväkirjoina. Toisaalta eivätkö ne sellaisia olekin, nimestä huolimatta? Eihän perinteinen päiväkirjakaan välttämättä ole kuvaus päivän tapahtumista (sellaisena se on nimenomaan "loki"), vaan se voi olla omien ajatusten aukikirjoittamispaikka tai paikka sanoa niitä asioita, joita suullisesti ei tulisi sanottua. Päiväkirja ajatelmien koontipaikkana on jo varsin lähellä monia weblogeja.

Tuntuu siltä kuin verkkopäiväkirjaa pidettäisiin jotenkin halventavana terminä. Minusta se ei ole sitä, kun ajatellaan päiväkirja-sanaa oikeutta tekevässä laajassa merkityksessään.

Huomenna työmatka vie Helsinkiin. Pääsee istumaan vähäksi aikaa junaan.

Kylmä ja kivinen maa

Toissapäivänä (tai kelloajan mukaan vasta eilen) minun piti kirjoittaa lyhyistä yöunista. Uneton yö voi toisille olla sepeli 120 akselin edessä. Minulla on taipumus nenäverenvuotoon väsyneenä. Lapsena ja teininä sitä ei huomannut. Jos tuli turpaan, tuli reilusti. Noloa oli kertausharjoituksissa Niinisalon varuskunnan saunassa. Samoin ystävien kämpillä Annalassa.

Pyhäillan rauhaa

Puolisoni vietti iltapäivän Hämeenlinnan raatihuoneella Tapiola Sinfoniettan konsertissa. Olin kuvitellut taloa tai jotakin sen suoraan alenevan polven edeltäjää alunperin 1700-luvun tuotokseksi, mutta se onkin kivijalasta kattoon saakka 1880-luvun uusrenessanssia. Joka tapauksessa hyvin kaunis rakennus.

Toiset lumityöt osuivat valon ja hämärän rajalle. Itäiseltä taivaalta pilvet ohenivat. Outo palaneen katku osui nenään kesken töiden. Se ei tullut veturin ajojohtimen ja radan ajolankojen välisestä kosketuksesta. Ratapenkan viereen oli jumittunut moottorikelkka. Huviajelijan toveri kääntyi takaisinpäin, ja hetkisen huoltotöiden jälkeen molemmat kelkat jatkoivat matkaa. Kaksitahtisen moottorin pakokaasujen tuoksu on nostalginen.

Illan ääni on uunissa rätisevä liekki.

Luminen helmikuun alku

Ei ole yhtään hassumpi tapa viettää sunnuntaiaamupäivää raikkaassa joskin hieman kosteahkossa talvisäässä lumikolan varressa kuunnellen kylältä päin kaikuvia kirkonkelloja. Lumi pehmensi harvakseltaan ohi ajavien autojen äänet ja jopa lumitöihin värvättyjen maataloustraktorien lumiketjujen kolinan. Naapurin Jussi oli samoissa puuhissa, ja leikkimielisesti totesi aamulenkin tulleen kotipihaan tukevan lumikerroksen muodossa. Tavallisilla suksilla ei tänään taida laduille olla menemistä. Vähitellen saimme kolata kilpaa sään lauhtumisen kanssa. Suojalumen lykkiminen ei houkuta, vaikka tehokas hyötyliikuntamuoto onkin.

Lumituiskussa ohi jyrissyt kolmen Dv12:n vetämä tavarajuna olisi ollut kuvauksellinen kohde. Edes lumi ei ohentanut kolmen 1400-hevosvoimaisen MGO-dieselmoottorin majesteetillista kuminaa. Yhä enemmän alkaa tehdä mieli digitaalikameraa. Riittävän pienikokoista sellaista olisi helppo pitää mukana vaikka sitten lumitöissä. Pöytälaatikon kätköissä on kyllä lapsena hankittu edelleen toimintakuntoinen 126-koon filmille valottava "pak"-kamera, mutta sen käsittämätön laajakulmaobjektiivi(?) ei mahdollista yhtään kauempana olevien kohteiden kuvausta.

Tänään avataan vuotuinen Yhteisvastuukeräys. Keräys on vahvasti evankelisluterilaisen kansankirkkomme tempaus, ja on ilahduttavaa, miten kirkollisista käytännöistä jossain määrin irti sanoutumaan pyrkivä nykyinen tasavallan presidenttikin jatkaa yli 50-vuotiasta perinnettä suorittamalla keräyksen virallisen avauksen.

Keräyksen teema on tänä vuonna ihmiskunnan jatkuvuuden kannalta mitä keskeisin äitiyden instituutio. Ulkomainen pääkohde ovat Kambodzan (olin vähällä kirjoittaa vielä lapsuuden uutisista tutulla kirjoitusasulla Kamputsea) äidit, joiden elämää uhkaavat köyhyys, hurjasti leviävä AIDS ja monet muut menneisyyden hirmutöistä kärsivän ja yhä maailman kolmanneksi miinoitetuimman maan vaarat.

Toinen teema saattaa koetella kristillistä vakaumusta monen nykyajan farisealaisen ja lainopettajan kohdalla. Tukea kerätään myös kotimaan päihdeongelmaisille äideille.