 | Ruohonleikkurin pärinää |
Jossakin kuului ruohonleikkurin ääni jo aamupäivällä, mutta noudatin vanhaa tapaa ja käynnistin oman vasta kirkonmenojen päätyttyä.
Keväällä paikallislehdessä joku vanhoja aikoja muistellut kirjoittaja paheksui pyhäisin tehtäviä pihatöitä. Omasta näkökulmastaan hän oli tietenkin oikeassa.
Pikkukaupungin miljöötä katsellessa on vaikea välttyä ajattelemasta, että julkisen ja yksityisen pihanhoidon välinen suhde on jossain määrin muuttunut jokusen viimeisen vuosikymmenen aikana. Viime vuosisadan jälkipuoliskolla hyviä ruohonleikkureita hankittiin lähinnä julkiselle sektorille, jolla oli omat organisaationsa alueiden hoitoon. Monella omakotitalon pihalla käsikäyttöiset kelaleikkurit rapisivat tai jopa viikatteet viilsivät 1980-luvun nousukaudelle saakka. Viimeistään tällä vuosikymmenellä käytännössä lähes kuka tahansa pihanomistaja on voinut saapastella rautakauppaan tai maatalousliikkeeseen ostamaan samanlaisen arsenaalin kuin seurakunnalla tai kunnalla on käytössään. Samaan aikaan julkisten alueiden hoitoon tarkoitettuja organisaatioita on supistettu ja ulkoistettu, käytännössä vähennetty.
Homoliittoutuneiden maihinnousu
Innokas Jehovan Todistaja poikkesi pihatöiden lomassa. Heille olisimme arvatenkin hyvä saalis, ja siksi kai käyvät ahkerasti. Tavoistani poiketen innostuin hiukan härnäämään. Jopa aina coolilla puolisollani oli pokassa pitelemistä, kun sanantuojan mainitessa paheksuvaan äänensävyyn eilisestä Tukholman Pride Parad -tempauksesta totesin "Hieno homma!".
Keskustelu kääntyi ihmiskunnan ikään, jota Jehovan Todistajat todellakin pitävät noin kuutena tuhantena vuotena. Kompromissiajatus Lähi-Idän kansanryhmien polyteismin muuntumisesta Jahven palvontaan keskittyväksi monoteismiksi joskus 4000-luvulla eKr ei saanut kannatusta. Uuteen Testamenttiinkin päästiin. Taipumukseni pitää Paavalin kirjeitä koodeksiin tarkoituksella lisättyinä "Ei näin"-esimerkkeinä ei ollut hedelmällinen lähtökohta keskustelulle.
Fundamentalistien kanssa keskusteleminen on samankaltaista, oli keskustelukumppani sitten Jehovan Todistaja tai ns. vapaa-ajatteleva tiedeuskovainen (joiden uskonnoissa sivustakatsojan näkökulmasta on keskenään paljon vähemmän eroja kuin kumpikaan on valmis myöntämään). Vahva usko omaan oikeassaolemiseen kognitiivisen toiminnan pääpilarina tuo varmasti turvallisuuden tunteen itselle. Mikäs siinä, jos se hyvältä tuntuu.
(Otsikko lainattu parhaillaan radiossa lähetettävästä vuosikymmenen takaisesta Alivaltiosihteeri-sketsistä. Paljon tuttuja hupailuja. Silloin ohjelmaa tuli vielä kuunneltua melko säännöllisesti. En muuten muistanut, että Yrjö Ahmavaara on Suomen ensimmäinen viimeinen turkismetsästäjä.)
2 kommenttia:
Itsekin olen entisen pappispuolisoni sparraamana käynyt monia riemukkaita keskusteluja jehovien, mormonien ja krishnojen kanssa. Tai keskustelu on kyllä ylimitoitettu ilmaus, toisellahan meistä on totuus ja toisen rooli on tietysti vain joko ottaa koppi tai olla väärässä.
Etenkin mormonit olivat jotenkin surullinen tapaus, olin sosiaalisessa tilanteessa jotenkin kohtuuttomassa yliotteessa. Ressukka saarnamies oli ulkomaalaisessa keittiössä, kesäpäivän hiostamana ja arkana. Olin häntä vanhempi, isompi ja roimasti koulutetumpi. Tiesin teologiasta paljon enemmän (kyse ei valitettavasti ollut siitä että tietäisin erityisen paljon)ja olin muutenkin innostunut väittelemään. Tilanne ei mennyt ollenkaan nuottien mukaan ja suomi unohtui jossain vaiheessa kaksikolta tyystin. Olin ehdottoman ystävällinen mutta tiukka. Paha mieli jäi varmaan suolajärven veijareille, olin periyksiantamaton syntinen, sosiaalidemokratian saastuttama jääräpää.
Hävetti moinen nokittelu ja itsetehostus jälkeenpäin. Pullaakaan eivät ottaneet.
Mormoneita en olekaan tässä kylässä nähnyt kuin joskus rautatieasemalla, arvatenkin junanvaihtoa odottamassa. Jonkin sortin adventisteja näkyi pari kesää siten käännytyspuuhissa katukuvassa, mutta muuten Jehovan Todistajat ovat täällä aktiivisimpia.
Olen melko varma, että keskustelun toisella osapuolella ei nyt, kuten ei ennenkään, ollut mitään aikomuksia muuttaa omia näkemyksiään vähääkään. En tiedä, ajatteliko hän samoin minusta. Ehkä ei, mutta jos ajatteli, pidän sellaista keskustelua oikastaan hyvin kauniina dialogina. Siinä keskustellaan keskustelun vuoksi eikä siksi, että haluttaisiin tuoda omat mielipiteet toisen mielipiteiksi tai muutoin käyttää valtaa toista kohtaan. Pelkään tosin, että käännyttäjien on vaikea mieltää tilannetta niin, että toisella ei ole aikomuksia tinkiä niistä perusnäkemyksistään, joista keskustellaan.
Lähetä kommentti