Rautatieviikonlopun päätös

En keksinyt aamulla mitään erityistä tekemistä, joten polkaisin veturitallille, nostin pyörän telineeseen ja hyppäsin etelään vievään junaan. Rautatiemuseopäivä Hyvinkäällä oli sateinen, mutta veti väkeä niinkuin aina. Säätila ei houkuttanut tutkailemaan sinänsä mielenkiintoista ulkoilmatarjontaa - Hr1, Dm7 ja Dr13 - joten päätin käväistä museojunan kyydissä Rajamäellä. Vaunut eivät olleet ehkä aivan niin täydet kuin eilen Valkeakoskelle ajettaessa, mutta kansoitettuja ne nytkin olivat. Osuin vastapäätä vuosien takaa pienoisrautatiepäiviltä tuttua tamperelaista miestä. Jutustelimme valokuvauksesta ja sen sellaisesta niinkuin tekevät sellaiset, jotka tunnistavat toisensa muistamatta nimeä tai sen sellaista yksityiskohtaista. Small-talkiin tuollainen tilanne on mielestäni otollisin mahdollinen. Suomalaisia moititaan joskus huonoksi small-talkin puhujiksi. Johtuuko se siitä, että meillä on sisäänrakennettu halu tunnistaa toinen yksityiskohtiaan myöten, jotta uskaltautuisimme puheille?

Kysyin lipunmyyjältä, mitä hän veloittaa. Myönnän, että tarkoitin: "Kai tiedät, kuka olen?" Mistäpä hän olisi voinut muistaa. Eilen pikaisesti vaihdettiin sana tai kaksi kaiken kiireen keskellä. Niinpä Mr. Nobodyksi kutistunut Tl:n varikonpäällikkö maksoi kiltisti kympin, kuten kaikki muutkin aikuiset.

Uudellamaalla tuntui olevan tiukempi kuri kuin Hämeessä. Virkapukuinen konduktööri kävi ilmoittamassa, että Rajamäellä junasta nouseminen ei ole toivottavaa turvallisuuden vuoksi. Junamiehistö oli lukinnut ovet edesauttamaan ilmoituksen noudattamista. Vastapäätäistuja halusi kuitenkin kuvaamaan ja niin jokunen muukin. Minullakin äänityslaite ja mikrofoni polttelivat repussa, miksei kamerakin. Vedin repusta keltaiset liivit ylle, kaivoin kolmioavaimen käteen ja tehtiin juuri niinkuin toivottiin oltavan tekemättä. Mutta emme me toki vaaratilanteita aiheuttaneet.

Dr13 oli käväissyt liikkeellä Rajamäen reissun aikana. Harmitti, koska sen ääni olisi ollut mukavaa saada talteen, kun tallennin kerrankin oli mukana. Menin pitämään sadetta Dv16:n hyttiin ja rupattelemaan vek. Kyrölän kanssa. Kysyin, voisiko hän kutsua linjaradiolla kauko-ohjaajaa vaikka vain testimielessä, jotta saisin nostalgisen kutsuäänen talteen. Timo suostui, mutta "Kaukolla" oli kiireitä.

Kotiin palattua olisi unettanut, mutta kotivarikko kutsui. Haapamäkeläisten roikka palaili Hyvinkäältä kotiin iltayhdeksän aikoihin. Vettä ja halkoja vielä kerran. Mallikkaasti homma nytkin hoitui. Dv16:n kaikkoava hörskytys lämpimänä hinattavan Tk3:n puhinoiden säestämänä saatteli rautatieharrastepainotteisen viikonlopun päätökseen.

Illan päätteeksi paloletkut ja palopostin avain takaisin paloasemalle ja kiitokset kalustoaan lainaksi antaneille.