Hallanvaara

Heikot ja vähemmänkin heikot signaalit kertovat, miten valtio kiristää otettaan kansalaisistaan eri elämänalueilla. Muodollisella tasolla - lähinnä siellä, missä panokseksi riittää pelkkä teksti ja puhe - desentralisaatiota näyttää tapahtuvan, mutta konkreettisissa asioissa kehityssuunta on toinen. En nyt vaivaa lukijoita esimerkiksi koulutuksen - jollei vielä sentään rahoitusjärjestelmän niin - rahoituskäytäntöjen nykytuulista. Totean vain, että pienemmässäkin mittakaavassa tapahtuu. Haluavat keskittää myös alueellisen vapaaehtoistoiminnan resurssiohjausta.

Ei kannata hakea ubiikkivaltiota salaliittoteorioista. Ei ole valtion syy, jos kansalaiset sitovat itsensä liian lyhyeen liekaan vaivautumatta joko itse hankkimaan resurssejaan tai pärjäämään vähemmällä.

Nykyihmisen paradoksi liittyy paitsi yksilö- yhä enemmän myös organisaatiotasolla yksilöllisyyden valheellisten kulissien takana vaikuttavaan yhä sitovampaan ja pakottavampaan muista riippuvuuteen ja yhteisöllisyyteen. Mielikysymyksiäni on, lieneekö meikäläisessä kulttuurissa ihminen kokenut koskaan olevansa yhtä vahvasti yksilö kuin nyt mutta samaan aikaan ollut yhtä riippuvainen yhteisöstään kuin nyt.

Täällä pellonlaidalla yölämpötila jää tähän vuodenaikaan helposti seutukunnan keskiarvosta pari celsiusastetta alhaisemmaksi. Jokikulmilla voi olla vielä viileämpää. Viime yön jäljiltä kuulemma autonlasit vahvassa jäässä.

Illan jo pimennyttyä vietiin kasvihuoneeseen lämpökynttilä, nostettiin ruukkutomaatit sisään kuistille ja peiteltiin kasvimaa ja pelakuut.