 | Synkkä akatemia |
Jokunen keväinen ilta menee vielä kunnallisalan perusopinnoissa. Viimeinen luentokurssi käsittelee kunnallisoikeuden perusteita. Aihepiiri näyttää sisällöllisesti varsin samantyyppiseltä kuin muutama vuosi sitten suorittamani opetushallinnon tutkinto. Kuivahkoa kirjallisuutta luvassa.
Luennoitsijana toimiva lakinainen totesi aloittaessaan - ehkä varoituksen sanana alan varsinaisiksi opiskelijoiksi tähtääville nuorille, joita kurssilla on muutamia - olevansa pätkätyöläinen tohtori. Ei liene väärin arvailla, että "jättäytyminen" varatuomariksi olisi tuonut erilaisen työmarkkinatilanteen. Monella alalla koulutetaan liikaa.
Valtiosihteeri Sailaksen taannoinen esitys Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistämisestä suomalaiseksi huippuyliopistoksi on kuulemma herättänyt paljon keskustelua ja vastustustakin. Ymmärrän hyvin, että osalla ko. oppilaitosten henkilökuntaa on omakohtaisia syitä vastustaa ajatusta, koska kaikki nykyisiin laitoksiin sisältyvät toimialat eivät välttämättä soveltuisi uuteen konseptiin. Ymmärrän myös muiden korkeakoulujen huolen siitä, että ne menettäisivät resurssejaan valtion tukiessa säätiön kautta uutta oppilaitosta. Nämä kaikki ovat rationaalisia syitä vastustaa hanketta. Mutta en ymmärrä opiskelijoiden itsensä esittämää kritiikkiä, johon viitattiin ainakin taannoisissa Voima-lehdessä ja tamperelaisylioppilaiden Aviisissa. Nykyistä tehokkaammin elinkeinoelämää palveleva koulutus toteuttaisi sen toiveen, joka luullakseni on ollut opiskelijoiden suuren enemmistön tulevaisuudenkuvana heidän hakeutuessaan koulutukseen: asiallisen ammatin ja työuran saaminen.
Julkisuudessa kriittisen näkemyksensä pääsevät esittämään he, jotka huolehtivat akateemisen vapauden ja taloudellisista seikoista riippumattomuuden kaltaisista arvoista. Kuitenkin elinkeinoelämästä vieraantunut tiedekorkeakoululaitos käyttää tänä päivänä suurehkoja resursseja esimerkiksi koulutuksen järjestämiseen aloille, joiden työmarkkinakysyntä ei vastaa tarjontaa. Pari kuukautta sitten museoalalle kouluttautuneet ammattilaiset tuskailivat työtilanteen heikkoutta jopa Tammerkosken rannalla, museoiden kaupungissa. On suorastaan huijausta tiedekorkeakoulu- ja lukiolaitoksen opinto-ohjauksen taholta usuttaa massoittain nuoria opiskelemaan aloja, jotka tuntuvat kiinnostavilta, mutta tarjoavat aikuisiälle vain epävarmuutta.
Museoala on tietenkin pieni kuriositeetti, mutta kuvannee osaltaan nykyisin vallitsevaa tiedekorkeakoulutuksen tarjonnan ja työmarkkinakysynnän välistä kuilua toisilla ammattialoilla. Töitä ei ole tai niitä on niin vähän, että vaatimattomankin vihertävähkön oksan löytäneet takertuvat siihen kynsin hampain, vaikka työ ei oikeastaan edes kiinnostaisi ja oma panos olisi enemmän kehityksen tulppana kuin moottorina toimimista.
Tähän liittyen ennakoin, että ensi vuosikymmenellä radikaaleimmat maahanmuuttajavastaiset mielipiteet tullaan kuulemaan sellaisilta tahoilta, joilta niitä on vielä nyt vaikea odottaa kuulevansa. Kun on vaikea löytää sitä työtä, jonka eteen itse opiskeli vuosia, kelpaavat syntipukeiksi kaikki, jotka työtä löytävät.
Mutta se on sanottava, että Tampereen yliopiston uuden pääkirjastorakennuksen Linnan sisätiloissa on linnamaisen tumma ja synkkä yleissävy huolimatta vaaleanmodernistisesta ulkokuoresta. Ehkä se on nykymuodin mukaisesti tyylikästä, mutta vaikkapa viime vuosikymmenen alun Pinni-rakennus muutama vuosi sitten valmistuneine jatko-osineen on minusta valoisuudessaan viihtyisämpi. Ja kolmen vuoden päätä viisikymppisiään viettävä päärakennuskin.
5 kommenttia:
ensi vuosikymmenellä radikaaleimmat maahanmuuttajavastaiset mielipiteet tullaan kuulemaan sellaisilta tahoilta, joilta niitä on vielä nyt vaikea odottaa kuulevansa.
Paljon mahdollista. Kyllähän niitä jo nyt on alkanut kuulua läpiturhia kuolleita kieliä opiskelleilta tahoilta. Terv. yksityinen sektori.
Vielä nyt kyseessä on melko marginaalinen ilmiö, mutta joskus arvot voivat muuttua nopeastikin.
Just lukaisin läpyskästä, että insinööreiksi koulutetaan kaikki ja heidän toistaitoiset serkkunsa myös eikä kaikille insinööreille millään löydy koulutusta vastaavaa työtä. Toisin sanoen tulevaisuudessa insinööreiltä tullaan vaatimaan yhä enemmän erityistaitoja insinöörikoulutuksen lisäksi, jotta työtä järjestyisi - esimerkiksi ruotsin ja vieraiden kielten taitoa. Tämä synnyttää yhä enemmän syrjäytymisuralle päätyviä pikku lordselibacyjä, jotka osaavat insinöörinhommat eivätkä mitään muuta.
Tuo on aivan epäilemättä totta. Koulutuksellinen ylitarjonta lienee arkipäivää lähes jokaisella korkeakoulutusalalla. Paljon puhutaan esimerkiksi lääkäripulasta ja joidenkin alojen opettajapulasta, mutta nämä alkavat olla poikkeuksia korkeakoulutettujen alojen joukossa. Kilpailu kiristyy, millä on raa'an kapitalistisesti laskettuna palveluja käyttävän hyvinvointia lisäävä vaikutus sikäli, että perinteisesti kallispalkkaisen akateemisen työn hinta laskee. Esimerkiksi tuotekehityskulujen tai yleishallintokulujen pienentyminen näkyy tuotteiden hinnassa. Tosin hyödyn tavallisen kuluttajan ulottuvilta omaan taskuunsa korjaavat yhä harvinaisemmaksi ja siten arvokkaamaksi käyvää välttämätöntä osaamista tarjoavat ammattilaiset, kuten LVI-asentajat.
Kapealle erityisosaamiselle on yhä vähemmän kysyntää työmarkkinoilla varsinkin, kun toimitaan "b to b" -puolella. Keskustelin toissapäivänä erään YIT-konsernin rekrytoijan kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että tänä päivänä kielitaito on tärkein ja samalla välttämätön yleistaito jo kunnossapitoon, verkostoasentamiseen ja sähköautomaatioon suuntautuville sähköasentajille. Kotitalouksia ja muita pienasiakkaita palvelevilla tilanne on ainakin vielä erilainen tältä osin.
Tosin hyödyn tavallisen kuluttajan ulottuvilta omaan taskuunsa korjaavat yhä harvinaisemmaksi ja siten arvokkaamaksi käyvää välttämätöntä osaamista tarjoavat ammattilaiset, kuten LVI-asentajat.
LVI-asentajien rikkaudesta ja parishiltonmaisesta hurvittelusta ja tuhlailusta kerrottiin legendoja jo kaksi vuosikymmentä sitten. Onko niissä sitten perää?
Lähetä kommentti