Jotain aivan muuta

Jiipee löi käteen farkkuvolvon avaimet. Harmaa. Hyvä. Hyvä auto. Sellainen kuin kenellä tahansa. Ja ennenkaikkea hyvä, että Jiipee ei poikennut tavoistaan. Ei kysellyt.

Parkkeerasin kadunpätkän varteen. Iltapäivä tarjosi niukasti tilaa.

Sanottiin, että niillä molemmilla olisi kansitakki ja Ykkösellä pitkät hiukset. Kulkivat yhdessä.

Ei jatkettu Volvolla, vaan hypättiin uudempaan autoon. Piis, Veturimies ja Häkä. Kuskia ne sanoivat Teepeeksi. Automiehiä, Jiipee ja Teepee.

Paskat ne täällä ole, Häkä kirosi. Sillä oli tapana höpötellä ja purnata itsekseen, kun se hermostui. Se hermostutti muutkin, mutta nyt sen annettiin jurputtaa rauhassa.

Tehtaalla ne oli kuulemma nähty. Häkä ei sitä uskonut eikä meistä kukaan muukaan. Ajettiin jätevesialtaille. Panin vasemman käden taskuun ja hain uskallusta kahvasta, kun oikealla avasin puoliksi romahtaneen työmaakopin oven.

Kapula soi, ja käskettiin käydä vielä tehtaalla. Kuulemma oli Kolmonenkin.

Mutta tehtaalla oli härdelli päällä. Vilkkuvaloja ja turvaliivejä. Punapukuisia ja helvetisti pällistelijöitä. Punapukuiset nostivat Kakkosta kuskin puolelta. Apumies retkotti etukenossa rikkinäisen lasin takana. Hiuksista sen tunnisti Ykköseksi. Turvaliivi huusi yhtäaikaa mopopojille ja meille, että täällä ei ole mitään nähtävää. Kakarat käänsivät kaasukahvaa mieltään osoittaen. Meitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä häipymään.

Sanoin Teepeelle, että ajaisi soratielle. Mentiin sen verran matkaa, että Häkä alkoi jupista. Mutta laavulla piti käydä, vaikka kohta olisi pimeä.

Teepee etsi autolle paikkaa. Piis harppoi edellä. Sillä oli kai tässä jutussa enemmän kiinni. Toivoin, että se ei olisi ollut niin innokas.

Emme olleet ensimmäiset. Niitä oli kolme ja ne seisoivat laavun edessä rinnatusten. Tummat vaatteet. Pappi, kanttori ja suntio, tuli minulle mieleen. Kanttori veisaa kun arkussa vainaa. Vein käden taskuun ja kokeilin, että kahva on käsillä.

Mitäs täällä, kysyin. Laitimmainen nyökkäsi laavuun: Katso itse. Piis oli pyytämättä katsomassa jo vierestä.

Vaikka tummapukuiset olivat olleet tässä meitä ennen eivätkä he höpötelleet, oli yhden äänessä melkein pyytävä sävy, kun hän kysyi, voisivatko he jo mennä. Ei meillä ollut mitään sitä vastaan. Eivät puhuneet lähtiessäänkään.

Tarjosin kapulan, ensin väärän, sitten oikean, Veturimiehelle, ja hän soitti. Hoitakaa pois, sanottiin toisesta päästä.

Teepeellä oli autossa jätesäkkejä ja iso takakontti. Kantamisesta ei kilpailtu. Aioin kysyä Teepeeltä auton sotkeentumisesta, mutta en kysynyt. Hän tiesi kyllä.

Matkan varrella Tarpianjoki ja mattolaituri.

Palattua Piis lykkäsi kahvikupin käteen. Ei maistunut. Yritin kopistella saappaita autoon noustessani ja mietin, mihin siivoon Teepeen auto jäi. Ohjaustehostin ulvoi kääntäessä. Isohoo odotti risteyksessä, kuten oli sovittu. Pani valot päälle vasta, kun olin kohdalla. Vaihdettiin kuskia, mutta ei paljonkaan sanoja tehtaalla tai laavulla nähdystä.

Ei Isohookaan paljon puhunut. Mutta huomenna jossain päin Helsinkiä raha ja tavara vaihtavat omistajaa. Pyysin, että eivät soittaisi ennen puoltapäivää.