torstaina, maaliskuuta 15, 2007


50 vuotta Kuurilan rautatieonnettomuudesta


Tavoistani poiketen valitsin työmatkalle pikajunan sijasta IC:n. Lähtöaika sama, mutta lukuisin makuu- ja autovaunuin varustettu P 274 taittaa matkaansa puolisen tuntia hitaammin kuin IC 162.

Tänään on kulunut 50 vuotta Suomen rauhanajan suurimmasta rautatieonnettomuudesta, joka tunnetaan Kuurilan junaturmana (sota-aika huomioiden yksi pahimmista rautatieonnettomuuksista tapahtui samoilla seuduilla, kun lapsia talvisodan jaloista Ruotsiin kuljettanut juna törmäsi toiseen; tapaus oli enemmän tai vähemmän tietoisesti pimennossa suurelta yleisöltä 1990-luvun alkuun saakka).

Maaliskuun 15. päivänä vuonna 1957 noin klo 9.45 Torniosta Helsinkiin matkalla ollut pikajuna 64 ja Helsingistä Poria kohti ajanut moottoripikajuna 41 törmäsivät toisiinsa pääradalla Hämeenlinnan ja Toijalan välisellä rataosalla noin kaksi kilometriä silloisesta Kuurilan asemasta etelään (tätä kirjoitettaessa paikka ohitettiin juuri). Pikajuna oli aikataulustaan puolisentoista tuntia myöhässä, ja junasuoritus oli määrännyt junakohtauksen tapahtumaan Iittalan asemalla. Viime tipassa junakohtaus oli kuitenkin siirretty hieman pohjoisemmaksi Kuurilaan. Moottoripikajunalle tieto tuli, kuten piti, ja se lähti Iittalasta kohti Kuurilaa. Mutta Kuurilassa annettiin lähtölupa pikajunalle, koska siellä oltiin vielä siinä uskossa, että junakohtaus on Iittalassa.

Törmäys tapahtui pitkän suoran jälkeisessä kaarteessa, jossa näkyvyys oli ratalinjan varrella kasvavan metsän vuoksi huono. Molempien junien nopeuden on törmäyshetkellä arvioitu olleen noin 70-80 km/h. Pahaa jälkeä syntyi, kun pikajunan veturi, Hr1 nro 1005 "Ukko-Pekka" yli 100 tonnin massallaan leikkasi kahtia moottoripikajunan peltikuorisen Dm4 nro 1607 -vetovaunun ja ensimmäisenä olleen puukorisen matkustajavaunun. Pikajunan höyryveturi kaatui, ja sen ensimmäisenä vaununa ollut puukorinen makuuvaunu jäi tenderin alle.

Onnettomuudessa kuoli laskentatavasta riippuen 26-28 henkilöä (kaikki eivät menehtyneet välittömästi) ja loukkaantui viitisenkymmentä. Valtionrautateiden henkilökunnasta saivat surmansa molempien junien veturinkuljettajat, moottoripikajunan koneapulainen ja pikajunan toinen konduktööri. Pääosa menehtyneistä oli joko ensimmäisissä vaunuissa tai vetureissa (tästä johtuen muuten isäni, joka hakeutui töihin Valtionrautateille 1950-luvun lopussa, kun nuo tapahtumat olivat tuoreessa muistissa ja niistä puhuttiin VR:llä paljon, ei koskaan halunnut matkustaa ensimmäisessä - eikä myöskään viimeisessä - vaunussa; saman käytännön olen omaksunut itse).

Pikajunan Hr1-veturi nostettiin pystyyn Ardelt-rautatienosturilla ja hinattiin ensin Hämeenlinnaan ja sitten VR:n Hyvinkään konepajalle ja korjattiin käyttökuntoon. Aikanaan nro 1005 varastoitiin Haapamäen Höyryveturipuistoon, ja kun joku puiston taannoisista matkailuyrittäjistä sai päähänsä houkutella yleisöä katsomaan "Kuurilan tappajaveturia", heräsi ainakin paikallisten rautatieläisten parissa ymmärrettävä kielteinen suhtautuminen tämän kaltaista mainontaa kohtaan.

Aiheesta on kirjoittanut mm. Tuomo Schering Resiina-lehden numerossa 2/1987. Verkosta löytyy tapahtumakuvaus ainakin YLEn Elävästä arkistosta.

6 kommenttia:

Lord Boredom kirjoitti...

Enpä muista kuulleeni tästäkään onnettomuudesta - kiitokset referoinnista. Voin kyllä vain kuvitella, millaista jälkeä tulee kun kolossaalinen höyryveturi murskaa heiveröisemmän junan. Dm4:ää en ole koskaan luonnossa muistaakseni nähnyt, mutta oikeastaan voisi kuvitella, että valtava höyryveturi kertakaikkiaan vain liiskaisi piskuisen junan, eikä sen kummemmin suistuisi rautatieltä.

Vajaat 30 surmansasaanutta on kyllä paljon Suomen mittakaavassa. Jotenkin Jokelan junaturma on saanut minun muistikuvissani sen pahimman leiman - olen selvästi JKV-sukupolvea, heh - ja nyt kun wikipediasta tarkistin, niin siinäkin kuoli "vain" 4. Pikainen wikipedia-seikkailu kyllä paljasti, ettei ko. onnettomuus ole lähellekään pahin näistä uudemmista tapauksista. Jostain syystä se on vain jäänyt parhaiten mieleen.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Aika hentotekoinen Dm4 Pekan rinnalla on. En ole varma, olenko sellaista nähnyt luonnossa minäkään, Haapamäellä säilytettävää moottorikiitojunarungon päätevaunua lukuunottamatta. Kalusto poistettiin käytöstä muistaakseni aivan 1970-luvun alussa, mutta joku runko muutettiin sähköradan huoltokäyttöön. Sellaisen kummajaisen muistelen nähneenikin. Sitä kutsuttiin "Vaasan peltijunaksi", mitä nimeä oli ilmeisesti käytetty jossakin vaiheessa Dm3- ja Dm4-moottorikiitojunista.

Niin moottorikiitojuna omine junarunkoineen kuin olikin, Dm4:ää käytettiin paljon myös tavanomaisesta puukorisesta vaunukalustosta koottujen junien veturina, niin Kuurilan onnettomuusjunassakin.

Anonyymi kirjoitti...

Rautateitä tuntevana muistat varmasti 1984 Ilomäessä olleen onnettomuuden. Olin kyllä paikalla katsomassa, varma en ole vuodesta. Taisin olla melkoisen pikkuinen silloin. Kyseisestä onnettomuudesta ei löydy tietoja. Muistan vain säikähtäneeni silloin melkoisesti. Rekka oli ainakin osallisena, ja siihen aikaan niitä taisi törmäillä useampikin kyseisellä tieosuudella.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Anonymous, muistan kyllä. Tapaus, jossa silloiselle Vähittäiskaupan Teollisuuden tehtaalle, nykyiselle mämmitehtaalle, matkalla ollut rekka törmäsi pikajunan kylkeen Ilomäen tasoristeyksessä, sattui tosiaan vuoden 1984 keväällä. Jotenkin tieto asiasta tuli peruskoulun yläasteelle kesken päivän, ja jotkut mopolla koulussa olleet ajoivat välitunnilla paikalle katsomaan. Matkahan ei Ilomäentietä, vanhaa Hämeenlinnan tietä, ole kovinkaan pitkä, ja siellä ehti välitunnin puitteissa käymään ainakin sopivasti viritetyllä mopolla. Heitä ei tietenkään oltu päästetty lähelle, mutta silti toiset kertoivat varmana tietona, miten milloin irtopäitä, milloin muita jäseniä ja milloin erilaisia sisäelimiä oli ollut pitkin ratapenkkaa. Rekan elintarvikeperäinen lasti, ettei olisi ollut punajuuriakin matkassa, taisi kuitenkin olla sotkun varsinainen syy. Turmassa kyllä menehtyi rekka-auton kuljettaja ja muistaakseni kaksi pikajunan matkustajaa.

Onnettomuuden jälkeen rekkaliikenne ohjattiin tehtaalle keskustan kautta, mikä teki niille ikävähkön ylimääräisen koukkauksen. Tasoristeyksen korvaava eritasoratkaisu valmistui hiukan myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Punajuurta taisi tosiaan olla lastina, mutta taisi siinä olla radalla jotain muutakin. Itse olin ala-asteella. Asuin aika lähellä, ja kirmasin katsomaan. Taisipa paikalle osua vielä maikkarikin, en muista tarkalleen. Kiitos referaatista-en muistanut kaikkea. Terveisin T-linjalla asunut, nyttemmin vielä datanomi-8.

Anonyymi kirjoitti...

Ukko-Pekka n:o 1005 oli myös osallisena Talvisodan aikana maaliskussa 1940 tapahtuneessa lapsijunaonnettomuudessa. Kuljettaja oli isoisäni.