Nopeasti kuluvia päiviä

Kiireisehköä työelämää, välillä Malminkartanolta vauhtia hakien. Mikäs siinä, työmatkailu on junalla mukavaa. Tarjouskilpailun pisteytys kesäkuun alussa voimaan tulevassa hengessä taas työlästä, mutta eiköhän siihen totu. Pakkohan se on, kun hengestä tulee kirjain.

Tänään olin autolla töissä ensimmäistä kertaa kuukausiin. Puolisoni aikataulut sallivat linja-auton. Julkinen liikenne palvelee paljon paremmin Valkea- kuin Kylmäkoskelle kulkevaa, mutta tänään oli hyvä päivä hyödyntää katsastusaseman jokin aika sitten lähettämä tarjous auton lasien turvamerkinnästä ja -urista ja sikäli käyttää auto Valkeakosken yhdellä monista pienteollisuusalueista. Katsastusruuhkaa näytti olevan keskellä arkipäivääkin ja katsastettavia tehtaan liukuhihnalta tulleelta näyttävästä Polosta pienen kuorma-auton mittoihin korotettuun kuraiseen 1980-lukulaiseen jenkkimaasturiin.

Päivällinen kulttuuriväen kanssa. Yhteistyöhalua on, mutta resursseja vähän. Haapamäeltä kuulemma haluttaisiin panna raasteeksi Porkkana tai molemmat. Toijalassakin on havaittu romutushalukkuutta. Joskus radikaalit ratkaisut ovat paikallaan. Konkreettista säästämistä vaatimaan ilmaantuvat useimmin ne, joiden sormet eivät siedä kameran näppäilyä konkreettisempaa vanhan kaluston säilömistoimintaa.

Lisää kulttuuria oli luvassa heti perään kirkkokonsertin muodossa. Tampereen konservatorion kamariorkesteri esiintyi hyvin, mutta yleisöä oli kovin vähän. Heistäkin puolet enemmän tai vähemmän paikalle pakolla saatuja rippikoululaisia. Pojat ilveilivät, kuten rippikoulupojilla tapana on. En onnistunut minäkään kovin arvokkaasti penkissä istumaan, mutta syy oli toinen. Vanhojen penkkien ergonomia ei sovellu minulle.