Kotimatkalla

Jos olisin helsinkiläinen, äänestäisin sunnuntaina luultavasti RKP:tä tai SDP:tä. Näiden puolueiden evankelistat nimittäin olivat ainoat, joille ääneni olisi kelvannut. Pitkin keskustaa ja erityisesti Hakaniemen torin kulmilla oli paljon eri ehdokkaiden mainosten jakajia, mutta vain kaksi kävi kimppuun. Syy on luultavasti ruraali habitukseni, joka kertoo cityihmiselle jo matkan päästä, että olen jostakin kaukana kehäteiden ulkopuolella sijaitsevasta vaalipiiristä.

Armas (huom. tässä erisnimi :-) tarjosi kyydin seminaaripaikalta Porvoosta Kallion Linjoille. Taas riitti tarinaa Helsingin kulmakunnista. Vasta nyt sain selvyyden asiaan, joka minua askarrutti, kun aikanaan tein ahkerahkosti toivioretkiä Sörnäisiin Tilastokeskuksen arkistoon. Mielenkiintoisen näköinen vanha teollisuuskiinteistö on kaasulaitos. Toisin kuin vuosi sitten, nyt ei käynyt päinsä oikaiseminen rautatieasemalle jäätä pitkin.

Kuten näillä reissuilla usein käy, yö jäi lyhyeksi. Viranomaiskokous kauniissa kartanomiljöössä vei myöhäiseen iltaan, jonka jälkeen raskas illallinen meni osaltani pakkosyömisen puolelle. Tuhti ateria - muita unenviejiä en kirkkovuoden paastoaikoina nautiskele - enemmän kuin kova peti tai huonetoverin vähäistä äänekkäämpi kuorsaus tekivät nukkumisesta huonoa. Aamulla yritin verrytellä tyhjässä voimistelusalissa pätkällä taiji-muotoa, mutta kääntyvyys oli heikko ja olo unelias.

Sanomatalon atk-kirjakauppa näyttää kutistuvan kutistumistaan. En ole siellä vähään aikaan käynyt, mutta yhä useamman hyllyn oli vallannut jo muu kuin tietokoneisiin liittyvä. Ostin paksuimman löytämäni Windows Vista -kirjan. Helpoksi mainostetusta kun on löytynyt jatkuvasti käsikirjaa kaipaavia seikkoja. Reilu viidenkympin hinta hirvitti (tämä oli silti kahdesta vaihtoehdosta halvempi), mutta ystävällinen myyjä pudotti kympin, kun harmittelin aihepiirin vähäistä tarjontaa. MCSE:t ja muut virallisemmat kurssimateriaalit ovat kuulemma vasta tulossa.

Kotimatkalukemiseksi ostamani Economistin mielestä viisikymppinen Euroopan Unioni kärsii keski-iän kriisistä, jonka oireita ovat työmarkkinoiden joustamattomuus, liian hyvä hyvinvointivaltio, kilpailun puute ja se, että kansalaiset eivät ymmärrä, miten paljon unionin laajeneminen - jonka mielenkiintoisella tavalla sanotaan de facto olleen unionin ulkopolitiikan peruskivi - heitä on hyödyttänyt. Ei kovinkaan yllättäviä mielipiteitä?

Sanavalintoja

Economistista tuli jostain syystä mieleen uusmaalainen kansanedustajaehdokas E. Lehti, jonka mainoksia oli paljon ainakin Porvoon suunnalla. Hänen väitettiin taannoin sanoneen jotakin sopimatonta, ja sanomisiaan selitellessään valinneen sanansa vielä huonommin. Huhupuhetta tai ei, ja mautonta ainakin, mutta tilannekomiikkana juttu sopisi kummelityyliseen huumoriin.

Turengin paikkeilla juna jarrutti voimakkaasti. Kannettavani oli livetä pöydältä lattialle, mutta onneksi sain kiinni. Konduktööri kuulutti hetimiten syyn, mutta olisi hänkin ehkä voinut valita sanansa tarkemmin yleisön reaktioista päätellen. Ehkä joku muukin oli huomannut eilisen junaonnettomuuden vuosipäivän, kun konduktöörin käyttämä rautatieläisten ammattikielen sana "turvalaite" yhdistettynä sanaan "vika" herätti vaunuosastossa jonkinlaisen kohahduksen ja huolestuneita katseita ulos.

Ammattimaisempaa mielenkiintoakin asiaa kohtaan osoitettiin. "Terve" kuului hetken päästä vierestä, kun olin syventynyt MP3-soittimen ja lehden (Economistin, ei Eeron) seuraan. Naapurin Jussi oli töistä tulossa. Oli käynyt junan etupäässä katsomassa veturin numeron ja palaili paikalleen yläkerran kautta. Sr2 nro 3240:ssä on kuulemma ollut runsaasti samantyyppisiä vikoja, mutta tässä junassa oli eri yksilö. Paheksuttiin nykyisen rautatietekniikan epäluotettavuutta - mm. vaunujen väliset valokuitukaapelit tuottavat talviaikaan ongelmia - mutta kaluston riskianalyysejä työssään tekevä naapuri totesi lievennykseksi, että kalustoa kuormitetaan enemmän kuin mitä alkuperäisiä spesifikaatiota laadittaessa ajateltiin: esimerkiksi kaksikerroksisilla IC-vaunuilla ajetaan vuosittain noin 400 000 kilometriä, kun ne on suunniteltu 200 000- 250 000 km:n vuotuiselle käytölle. Siihen nähden kestävyys on aika hyvä ja vaunut hyväkuntoisia.

Juttu kääntyi vanhempaan kalustoon ja sitä kautta Kuurilan onnettomuuteen. Oli melkoinen yllätys kuulla tuon surullisen aamun Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjille nimet ja kasvot. Kylänmiehiä, lapsuudessa tutumpiakin, monet rautatieläisperheet kun olivat tuttavia keskenään. Kai vähän varttuneemmat ovat tienneet tarinat, mutta nuoremmille ei ole ollut tarpeen puhua. Miksipä olisikaan, koska mitään helppoja muistoja ne eivät varmasti ole olleet asianosaisille.