Syksyn iltatoimia

Syksyn iltatoimet alkavat palailla pikkuhiljaa kalenteriin. Eilen kävin nipottamassa kokouksessa. En alunalkaenkaan pitänyt ajatuksesta, että maanpuolustusjärjestö tilaisi pöytästandaarejaan ja vastaavia virolaiselta tekstiilipainoyritykseltä, vaikka hinta olisi vain kolmanneksen edullisimpaan kotimaiseen nähden. Vaikka asialla ei katsoisi olevan kuin symbolinen merkitys, pitäisi se ottaa mielestäni huomioon tällaisissa protokollia arvostavissa piireissä. Kun tilaus nyt kuitenkin oli jo tehty, piti puolileikillään keksiä jotain sanottavaa, ja se löytyi perääntyviksi piirretyistä keihäänkärjistä.

Tämä ilta meni pitkästä, pitkästä aikaa dojolla. Sai heti onnitella takinkiinnittimensä väriä vaihtanutta. Sali oli kuuma, ja vaikka harjoitus ei varmaankaan ollut millään yleisellä mittapuulla tarkasteltuna rankka, vei se monelta mehut melkein kirjaimellisesti.

Lajinomaisia ikivanhoja askeettisuusihanteita noudatellen täällä ei ole ollut tapana harjoittaa nestetankkausta harjoitusten aikana. Ei se toki kiellettyä ole, mutta terveellisiin käytäntöihin ei ole rohkaistukaan. Liikuntafysiologisesti ja suorituskyvyn kannalta se on tietenkin hölmöä. Toisaalta monessa isossa ja paljon valmennustietoutta omistavassa seurassakin asenteet kuulemma alkoivat muuttua vasta 1980-luvun lopulla.

Harvoin harjoittelemattomuus kannattaa, mutta tuskin olen ennen saanut sankaku jime-nimistä mattotekniikkaa onnistumaan niin hyvin kuin tänään. Mukavasta peruskäännöstä, pienestä kuperkeikasta oikeastaan, se onnistui hyvin. Tosin ei ollut tarkoitus saada toveria sentään henkeään haukkomaan. Anteeksi. Idea ei linkin takana olevasta kuvasta oikein näy. Luulen, että uken ylempänä, kasvojen edessä, olevan käden hallitseminen olisi aika tärkeää. Muuten käsi jää helposti väliin, eikä otteella ole tarkoitettua tehoa.

Liikuntaa harjoittavat - ja toistaan etsivät - ruumiit

Moni totesi liikuntaharrastusten jääneen kesällä suunnittelemaansa vähäisemmäksi. Tilanne lienee yleinen, ja se näkyy syksyn alussa ainakin urheiluseurojen ja alan kaupallisten toimijoiden vilkastuvana sanomalehti-ilmoitteluna.

Äijän iässä alkavat yhä useammat pikkuhiljaa olla. Onneksi olen aidosti keski-ikäisenä tässä porukassa varttuneemmasta päästä. Kaikenlainen kömpelyys ymmärretään helpommin :-)

Perheellisiäkin ovat yhä useammat. Tai muuten vakiintuneita. Tästä tuli mieleeni ajatus, että kehollisia harrastuksia harjoittavat ovat mahdollisesti keskimääräistä herkempiä hakeutumaan läheisiin ihmissuhteisiin. Olisiko niin, että jonkinlainen omakohtaisesti koettu ja siten perusteltu käsitys yhtäältä oman kehon mahdollisuuksista ja toisaalta sen rajoista antaa sekä itsetuntemusta että uskallusta päästää toinen lähelle ja lähestyä itse toista? Tässä mielessä kahden kaupalla kun on myös fyysinen ulottuvuutensa. En tarkoita pelkästään ns. kontaktilajeja. Jospa kyse on myös siitä, että oman kehon tuottamat viittaukset sallitaan myös muualle kuin sisään päin? Hyväksytään se, että kehollisen liikkeen tehtävä voi olla myös jonkun tarkoituksenmukaisen, muille ihmisille tavalla tai toisella suunnatun, toiminnon toteuttaminen vaikka tatamilla tai estradilla.

Ajatukseni on raakile. Tätä pitäisi pohtia joskus ajan kanssa.