Ammiksen nurkalta

Työpäivä pani miettimään, millaista olisi tehdä projektitöitä, joihin usein liittyy pahamaineinen pätkätyön nimitys. Ovatko projektityöt luonteeltaan ensisijaisesti määrättyä projektia palvelevia? Onko projektityön keskeisin tavoite saattaa projekti päätökseen? Voiko projektityössä paneutua, ehkä jopa keskittyä, työn tavoitteeseen pääsemiseen?

Turvallisuudenhakuisena luonteena en kaipaa projekti- eli pätkätöihin. Mutta ehkä niissäkin on omat etunsa?

Päivän kahvikuppikeskustelut olivat mielenkiintoisia. Aina kiinnostavasta erityisopetusta tarvitsevien, lähinnä segregaation eli erityisluokkien ja integraation eli normaaliopetuksen välisestä suhteesta keskusteltaessa tuli esiin mielenkiintoinen seikka. Erityisopetukseen siirtäminen oli viime vuosikymmenellä ja varsinkin sen jälkipuoliskolla todellinen muoti-ilmiö. Niinä vuosina koulutuslautakunnassa istuessani päädyin sittemmin tässä blogissakin joskus ilmaisemaani käsitykseen, että tuolloin "tarkkikselle" lähetettiin suunnilleen sellaisessa tapauksessa, jos sanoi opettajan kuullen hittoa pahemman kirosanan. Taustalla luultavasti olivat vuosikymmenen alun laman peikko, hillitön pelko sen mahdollisista jälkivaikutuksista nuorille sukupolville sekä kuvitelma siitä, että IT-alan hetkellinen boomi tuottaa yhteiskunnalle vaurautta järjestää yksityisopettaja tarvittaessa vaikka jokaiselle lapselle. Nyt heiluri on heilahtanut takaisinpäin, kun sekä taloudelliset seikat että vuosikymmen sitten tapahtuneiden ylilyöntien toistamisen pelko ovat johtaneet koulumaailmassa tilanteisiin, joissa kaikenlainen oppiminen on käytännössä mahdotonta.

Eihän näillä asioilla ammattikoulumaailmassa ole kovin suurta merkitystä. Ammis voi olla jollekulle mahdollisuus aloittaa alusta, oli minkä ikäinen tahansa. Niin sen pitääkin olla, samoin kuin muissa ammattiin valmistavissa oppilaitoksissa tiedekorkeakouluista lähtien. Segregaation ja integraation välinen suhde peruskoulussa (ja jossain määrin ehkä nuorten ammatillisessa koulutuksessa sekä lukiokoulutuksessa) saa ja pitääkin minusta olla erilainen kuin täysi-ikäisille tarkoitetussa ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.

Eilen esitin ajatusraakileen. Nyt esitän toisen. Missä menee kasvattamisen ja opettamisen raja? Kun ollaan tultu viimeistään peruskoulun päättövaiheeseen, onko vaarana, että liian innokas kasvattaja tuottaa kasveja? Milloin olisi oikea aika siirtyä kasvattamisesta opettamiseen? Onko kasvattaminen - tietyn ikävaiheen jälkeen - epäluottamuksen osoitus eli muistutus paitsi valtarakenteista myös siitä, että yhden mielestä toinen ei ole kelvollinen. Entä sisältyykö opettamiseen - tai nykymuodin mukaisin termein ohjaamiseen - luottamuksen osoitus, merkki siitä että uskotaan kykyyn omaksua tarvittavia taitoja ja tietoja? Edellä sanotusta tuli mieleeni, että aikuiskasvatus on mielestäni yksi istisimmistä suomen kielen sanoista.

Muuten, mikä olisi hyvä tietokoneohjelma vuokaavioiden piirtelyyn Windows-alustalla? Onko kellään lukijalla kokemuksia Smartdrawista? Vai pitääkö hankkia esim. Microsoftin Visio?