perjantaina, huhtikuuta 14, 2006


Preist des Erlosers Güte


Puolisoni ja minä päätimme käydä kirkossa vaihteeksi Viialassa. Kirkkokansaa oli mukavasti liikkeellä. Ja papilla liperit vauhdikkaasti aseteltuna. Toisin kuin esimerkiksi Sääksmäellä, pitkäperjantain jumalanpalvelukseen kuuluva Moitteet-resitatiivi toteutettiin tuolla kuoron ja seurakunnan, ei papin ja kuoron, vuorolauluna. Lieneekö asialla ollut tekemistä sen kanssa, että tänään vuorossa ollut pappi itse ei ole laulumiehiä. Huomasin vasta nyt, että toisessa resitatiivissa, Litania-rukouksessa, sanoitusta on modernisoitu. Enää ei pyydetä varjelusta rakeista ja rajuilmoista, vaan ympäristötuhoista ja masennuksesta. Puolisoni valisti, että uudet sanoitukset ovat olleet käytössä tämän vuosikymmenen alusta saakka, kun jumalanpalveluskaava uudistettiin. Sen siitä saa, kun liian harvoin kirkossa käy.

Takaisin päin ajellessa lenkkeilijöitä näkyi paljon. Päätimme seurata iltapäivällä esimerkkiä. Hiihtokelit ovat näiltä nurkilta loppuneet, ja jotakin ulkoliikuntaa olisi tarpeen harjoittaa.

Rikoin pitkäperjantain hiljaisuutta kesärenkaanvaihdon ja auton siivouksen verran. Huoltoaseman pesujonosta ja ilmanpaineentarkistajien määrästä päätellen moni muu oli tehnyt samoin. Pesukoneeseen odotellessa aika kului rattoisasti, kun paikalle osui autollinen rautatieharrastajia. Yhtä nuorta miestä pääsi onnittelemaan kihlauksen johdosta.

Illaksi lähdin puolisoni kanssa Tampere-talolle. Ohjelmassa oli Tampere Filharmonian, solistien, Tampereen filharmonisen kuoron ja Pirkanpojat-poikakuoron esittämänä pitkänperjantain teemaan liittyvää musiikkia: Wagnerin Parsifal-oopperan alkusoitto ja osa Pitkäperjantain ihme sekä Beethovenin oratorio Kristus Öljymäellä. Suosittua kapellimestaria Eri Klasia ei enää montaa kertaa pääse näkemään Tampere Filharmonian johdossa, koska hän lähtee syksyllä töihin Moskovan Uuteen oopperaan. Oratorion solisteina lauloivat tänään enkelin osassa sopraano Camilla Nylund, Jeesuksena tenori Mika Pohjonen ja Pietarina basso Hannu Forsberg. Taitavia laulajia kaikki.

Parsifaliin sopii hyvin luonnehdinta, jonka mukaan siinä on vain kolme tempoa: erittäin hitaasti, niin hitaasti kuin mahdollista ja vielä hitaammin. Musiikki on leijuvaa ja ajatonta, kuten sen ystävät sanovat. Toisaalta siinä ei ole tartuntapintaa. Hyvää taustamusiikkia?

Parsifal-ooppera on mielenkiintoinen ilmiö ajatellen kulttuurihistorian pitkä linjoja. Se perustuu saksalaisen luku- ja kirjoitustaidottoman sanasepon Eschenbachin (noin 1170-1220) sanelun mukaan kirjoitettuun Parzival-ritarirunoeepokseen, joka oli oman aikansa viihdettä, toki uskonnollisilla aiheilla kuorrutettua, kuten ajan käytäntö vaati. Graalin maljaan ja sen ritareihin palautuva viitetarina on lainattu tuon ajan ranskalaisesta kulttuurista, ja pohjimmiltaan sen juuret lienevät Bretagnen kelttiläisessä tarinaperinteessä, jonka uskottiin heijastelevan muistoja Britanniasta roomalaisvallan lopulta 400-luvulta. Wagnerin aikana - ja pian sen jälkeen erilaisten enemmän tai vähemmän okkulttisten ajattelutapojen tultua suosioon - Parzivalista alettiin etsiä yhä syvällisempiä merkityksiä. Viihteellinen tarina oli vuosisatojen saatossa muuttunut monta kertaluokkaa vakavammaksi. Mahdetaankohan Ritari Ässästä etsiä tulevaisuudessa kovinkin syvällisiä merkityksiä?

Beethovenin säveltäessä Jeesusta Öljymäellä 1800-luvun alkuvuosina oratorioiden katsottiin olevan jo "out". Händelin ja Haydnin katsottiin tehneet niiden saralla jo kaiken, mitä tehtävissä oli. Mutta hyvä tästäkin tuli. Ja klassiseksi iso. Romantiikan ajan mammuttiorkesteriteokset näyttävät tämän väistämättömältä jatkumolta, koska mitenpä sointivärejä olisi tehty lisää ellei soitinten määrää kasvattamalla. Jälkikäteen tarkasteltuna Beethoven operoi nimenomaan klassismin ja romantiikan rajapinnassa.

Kotiinpäin ehdittiin lähes tyhjällä pikajuna P834:llä. Vähän ennen Toijalan tulo-opastinta juna jarrutti voimakkaasti. Mietimme, oliko asialla junan kulunvalvontajärjestelmä JKV vai jarruttiko kuljettaja itse. Puolisoni veikkasi JKV:tä ja minä manuaalista jarrutusta. Joka tapauksessa pikaisesti piti saada vauhtia pois. "Tolpalla" ei tosin aikaa vietetty, kun kulkutie vapautui pian jarrutuksen jälkeen.

5 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Minäkin olin siellä!

Pahus, jos olisin tunnistanut, olisin moikannut:)

Jenni kirjoitti...

Siis Viialan kirkossa...

Hyvärinen J. kirjoitti...

Olin hyvin naamioitunut :-)

Jenni kirjoitti...

Auh, iski epäilys. Laulan nimittäin Viialan kirkkokuorossa (kun töiltäni ehdin). Perjantaina en flunssan vuoksi voinut osallistua esitykseen, mutta huomasin, että kanttoriamme tuurannut punatukkainen daami oli puolisoineen paikalla...

Onko maailma tosiaan niin pieni? Tai siis Akaa.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kyä se semmonem mailmannapa on tää meitin pitäjä. Ja maailma on tunnetusti pieni :-)

Riitta lähettelee terveisiä!