lauantaina, huhtikuuta 29, 2006


Fredriksberg


Aamupäivällä matkalla rautatieasemalle ja edelleen Pasilaan poikkesin suutarissa kysymässä uskollisesti palvelleille monoille yhtä talvea lisää elinkaarta. Se luvattiin. Sain kyydin puolisoltani, ja samalla noudimme Tiimarista ilmapalloja, kolme huiskua ja serpentiiniä rautatieaseman museovitriiniin vapun kunniaksi. Ilkan ja Jukan piti tulla korjaamaan antiikkinen kiitojunan pienoismalli asianmukaiseen kuntoon, mutta sen lasikon avaimet olivat edelleen hukassa (kyseinen puinen juna ei ole mikä tahansa lelu, vaan Valmetin 1940-1950-luvun taitteessa kiitojunan suunnittelua varten rakentama karkea "sketch", joka tosin ehti viettää jonkin aikaa eläkepäiviään leikkikalunakin).

Matkalla Esko soitti olevansa jo valmiiksi pääkaupungin maisemissa, joten sovittiin että hän edustaa Museoveturiseuraa ja minä hengailen liiton omalla mandaatilla tilintarkastuskertomuksen turvin. Eli Toijalan edustaja tulee Lohjalta, ja Toijalasta junaan noussut edustaa jotain aivan muuta. Toimintammehan on asiallisen Duudson-henkistä.

Menomatkalla vieressä istunut mies pyysi kohteliaasti anteeksi, kun joutui siirtämään matkapuhelimensa eteeni ikkunan viereen saadakseen tarpeeksi kuuluvuutta tekstiviestin lähetykseen. Totesimme yhteen ääneen GSM-verkon kuuluvuuden olevan ratojen varsilla paikoin heikon. Vierustoveri ihmetteli, kun kytkin vanhan kunnon nokialaiseni tietokoneeseen: ”Saatko sie tosijaan verkkoyhteyvven?” Nokia vs. Sony-Eriksson 6-0? Tähän liittyen: vaikka langattoman tiedonsiirron ystävä olenkin, liitän matkapuhelimen tietokoneeseen mieluummin datakaapelilla kuin infrapunalinkillä. Taannoisella Porin työmatkalla unohdin illalla puhelimen kiinni kaapeliin, joka puolestaan oli kiinnitetty sammutetun tietokoneen USB-porttiin. Seuraavana aamuna puhelimen vielä illalla täysi akku oli lähes tyhjä. Mahtaako puhelin ylläpitää "aktiivisesti" - eli virtaa kuluttavasti - myös ei-aktiivista datakaapeliyhteyttä? Täytyy muistaa kysyä ensi viikonloppuna asiantuntijalta. Toisaalta ei ilkeäisi, kun Marko muutenkin joutuu kantamaan syntivelan kaikista mahdollista, pienistäkin, meidän kaiken maailman rautatieharrastajien sun muiden maallikoiden kokemista probleemeista, joita hänen ja kollegoidensa aivotyön tuotoksissa ollaan huomaavinaan.

Duudson-hengestä ja vappuhuiskuista tuli mieleeni, että vitriinistä vapautuvilla huiskuilla varustettuina voimme perustaa veturitallille oman cheerleading-ryhmän viihdyttämään yleisöä kesätapahtumiin. Sen sukupuolijakauma todennäköisesti olisi piristävällä tavalla totutusta poikkeava. Ehtisiköhän museon avajaispäivän ohjelmistoon vielä tehdä pienen muutoksen?

Liittokokous pidettiin komeasti salonkivaunussa, joka seisoi Pasilan vanhan varikon raiteilla. Avasin kannettavan tietokoneeni sopivan huonoon aikaan, ja kokous valitsi yksimielisesti sihteeriksi sen, jolla oli kirjoitusvälineet esillä. Siinä vaiheessa oli enää paha yrittää ryhtyä valittamaan, miten matelijamaisesti SuSE Linux 10 kannettavassa käynnistyy, joten tyydyin valintaan.



Kokouksen jälkeen päästiin tutustumaan Pasilan varikolla säilytettävään Höyryraide Ay:n (rautaisen siipikarjan tarhaajalle olisi kuulemma yksi Kana saatavilla, eli Vr1 nro 787 on myynnissä) ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n museokalustoon. Komeita olivat kaksi Hr1 "Ukko-Pekkaa" - numerot 1009 ja 1021 - vierekkäin. Höyryveturimatkojen johtajatar kertoi 12.8. tilatusta Ukko-Pekka-vetoisesta matkasta Tampereelle ja edelleen Nokialle. Matka juhlistaa tunnetun tamperelaisen sekakuoron, Jäämien kuoron, 100-vuotisjuhlaa (jäämit tarkoittavat kuoron nimessä hämäläisiä: vanhan tulkinnan mukaan novgorodilaisessa Nestorin kronikassa vuonna 6550, meikäläisen ajanlaskun mukaan vuonna 1042, mainittu "jam'" tarkoittaa hämäläisiä). Vetoeläinten ja -koneiden ystävinä Esko ja minä tarjouduimme järjestämään janoiselle juhdalle nestehuoltopisteen matkan varrelle. Tämän uskalsimme tehdä, koska vanhasta kokemuksesta tiedämme omalta joukoltamme käyvän vesityksen tiukallakin aikataululla. Viime vuosikymmenellä sitä harjoiteltiin ahkerasti, ja kertaaminen on aina hyväksi.



Muutakin hyötyä kokouksen ulkopuolisesta small-talkista oli. Oulun miehen kanssa kirjoiteltiin taannoin rautatien aurausmerkeistä ja todettiin, miten viime vuoden kesäkuussa voimaan tullut Junaturvallisuussääntö (PDF-tiedosto 649 kB) ei enää tunne niitä. Nyt sattui olemaan tilaisuus kysäistä asiaa VR:n opaste-ekspertiltä Jarmolta, ja syy asiaan saatiin selville. Aurausmerkkien ei katsota enää kuuluvan junaturvallisuuteen, vaan ne ovat auraustyötä ohjaavia radan merkkejä. Aurausmerkeistä, kuten lukuisista muistakin eriasteisista opasteista ja merkeistä, on säädetty kuluvan vuoden maaliskuun iduksena julkaistussa "Radan merkkien tekniset toimitusehdot" -ohjeessa (PDF-tiedosto 820 kB), joka määrittää nykyisiksi auraustyötä ohjaaviksi merkeiksi selkeästi vanhoista poikkeavat keltapohjaiset kolmiot (mainitun julkaisun sivuilla 47-48).

Muiden lähdettyä Esko ja minä jäimme tovisi kuvailemaan varikolle. VR:n jäljiltä - VR-konsernin omista toiminnoista varikon tiloissa sijaitsee enää tavaravaunukorjaamo - vapaaksi jääneissä talleissa toimii lukuisia firmoja aktiivisesti lauantai-iltapäivänäkin, mutta oudoilta hiippailijoilta ei kyselty mitään. Tilataiteen surrealismia puhtaimmillaan oli vaikutelma, jonka loi foliokaasupalloja - arvatenkin myyntiin menossa olevia - täynnä ollut pilttuu eli veturisija.

Sain Eskolta kyydin kylälle, mistä kiitokset. Elielinaukiolla oli sopivasti poliisipartio vastaanottamassa: avasivat valmiiksi asiakasosaston oven, kun Esko pysäytti kohdalle. Valtion kyydillä en kuitenkaan päässyt jatkamaan matkaa. Atk-kirjahoukutukset torjuin, mutta omakohtaista nestehuoltoa teki mieli harjoittaa, kun vapaapäivänä isommassa kaupungissa oltiin. Vuonna 1899 valmistunut, Grahn-Hedman-Wasastjerna-suunnittelua edustava Fennian talo näytti sopivalta vaihtoehdolta vanhojen asioiden ystävälle, eikä 4,50 euroa ole kovin paha hinta kaupunkilaiskaljasta.

2 kommenttia:

Lord Boredom kirjoitti...

Mielenkiintoista. Näkyvät kilometrimerkitkin muuttuvan vihreiksi. Yhm. Pitäisikö kirjoittaa merkintä niistä ;-) "Valkoiset kilometritolpat ovat niin tunnelmallisia, vaikkakin parhaita ovat ruosteiset tolpat..." ;D

Reps kirjoitti...

Ööhm... mitenhän tämän nyt sanoisi... teidän porukan tyttöjä kyllä katselisi tosi mielellään niiden huiskujen kanssa... mutta jos te pojat kuitenkin harkitsisitte vielä toiseen kertaan ;))