sunnuntai, huhtikuuta 09, 2006


Juutas sentään


Jo jonkin aikaa on pääsiäisen alla ollut tapana tuoda esiin jotakin "mullistavaa" tai ainakin "uutta" kristinuskoon liittyen. Tämänvuotisen villityksen laittoi alulle National Geographic Society tuodessaan esiin vastavalmistuneen käännöksen neljännesvuosisata sitten egyptiläisestä El Minyan kylästä löydetystä apokryfikirjasta, Juudaan evankeliumista. Käännöksen julkaisemisen ajoittaminen pääsiäisen alle ei varmasti ole sattumaa. Tiede tarvitsee julkisuutta, kyllähän sokeri koptinkielentutkijan ja eksegeetikonkin suussa sulaa.

Blogistanissa ainakin Sedis on asiasta kirjoittanut. Ja Helsingin Sanomien keskustelupalstalla keskustellaan kiivaasti.

Huomiota herättävin asia liittyy siihen, miten löydetyn evankeliumin katsotaan rehabilitoivan maailmanhistorian petturien prototyypin Juudas Iskariotin kuvailemalla, miten tämä oli Jeesuksen luotto-opetuslapsi. Myös tarina käsikirjoitusten päätymisestä tutkittaviksi 1980-luvun alkupuolella salamyhkäisine olosuhteineen ja geneveläisine hotellihuoneineen ei voi olla tuomatta mieleen Umberto Econ Foucaultin heiluri -romaania. Suurta yleisöä kiinnostavan keitoksen osaset ovat kasassa.

Ennen kuin intoillaan sitä, miten da Vinci -koodit tulevat todeksi ja kirkon perusta horjuu, istutaan alas ja mietitään.

Mitä Juudaan evankeliumi ensinnäkin sanoo? Sen voi jokainen kiinnostunut käydä lukemassa englanninkielisestä käännöksestä, jonka National Geographic tarjoaa PDF-muodossa. National Geographicin serveri tuntuisi olevan - ymmärrettävästi - välillä kuormitettu, mutta brittiläinen Tertullianus-harrastaja on julkaissut käännöksen omilla sivuillaan HTML-muodossa.

Paljon siellä sanotaan, mutta konteksti vaikuttaa selvältä. Kuten kotimaisessa mediassa asian tiimoilta ahkerasti haastateltu helsinkiläinen eksegeetikko Dunderberg on todennut, kyseessä on sangen gnostilaishenkinen kirjoitus. Gnostilaisuus (myöhäsyntyinen nimitys tulee kreikan kielen syvällistä tietoa tarkoittavasta gnosis-sanasta) oli lyhyesti todettuna monihaarainen uskonnollinen oppirakennelma, joka niin sisältönsä kuin vaiheidensakin puolesta kietoutui yhteen varhaisen kristinuskon kanssa ollen korostuksista riippuen milloin eri- ja milloin samansuuntainen sen kanssa. Jotkut gnostilaisuuden suuntaukset olivat lähellä silloisia Keski-Idän uskontoja, kuten zarathustralaisuudesta ammentanutta manikealaisuutta ja jotkut, kuten valentinolaisuus, taas lähellä vallalla olleita kristillisiä oppisuuntia.

Gnostilaisten suuntausten niputtaminen yhteen ja tuomitseminen harhaopiksi perustuu kreikkalaissyntyisen mutta Gallian Lugdunumissa (tietokilpailukysymys Asterixin ystäville) vaikuttaneen piispa Irenaeuksen (noin 130-202 jKr.) pyrkimyksiin luoda kristillisyydelle viimein yhtenäinen kirjallinen kaanon. Itse asiassa Irenaeuksen hahmottelema kaanon oli evankeliumien osalta pitkälti samanlainen, jota tänäänkin Raamatusta luemme, vaikka sen hyväksymiseen menikin vielä kolmatta vuosisataa, jona aikana kristinuskosta ehti tulla Rooman valtionuskonto.

Toisin kuin nykymuodinmukaiset ajattelutavat sanovat, Irenaeuksella ei välttämättä ole ollut roomalaiskatolisuuden ja paavinistuimen perisynniksi asetettua oikeassaolemisen ja paremmintietämisen halua vaan mahdollisesti aivan perusteltu historialliskriittinen käsitys siitä, mitä lukuisista liikkeellä olleista kirjoituksista saattoi pitää luotettavimpina. On muistettava, että Jeesuksen ajan tapahtumista oli kulunut vasta muutama sukupolvi, ja oltiin aivan eri tilanteessa kuin nyt - tai Uuden Testamentin lopullista kaanonia Karthagossa vuonna 397 hyväksyttäessä.

Irenaeus tunsi Juudaan evankeliumin, koska hän viittaa siihen 180-luvun alussa kirjoitetussa Harhaoppeja vastaan -kirjassaan. National Geographicin esiin tuoma koptinkielinen käännös Juudaan evankeliumista on 300-luvulta, mutta ilmeisesti kreikankielisen alkutekstin on siis täytynyt olla jo 180-luvulla Iraneuksen tiedossa.

Irenaeus lienee nostanut Markuksen, Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit Juudaan - ja monien muiden - edelle, koska katsoi niiden olevan vanhempia ja siten paremmin totuutta kuvaavia kuin esimerkiksi Juudas. Tässä Irenaeus uusintaa kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen (noin 485-425 eKr.) ajattelutapaa, jonka mukaan on pyrittävä hakemaan perusteet näkemyksille mahdollisimman kaukaa menneisyydestä. Herodotoslainen ajattelutapa tuskin oli vieras kreikkalaissyntyiselle ja hellenistisessä kulttuuripiirissä eläneelle Irenaeukselle. (Tässä yhteydessä en malta olla toteamatta, että yllättävän yleistä on ns. "vapaa-ajattelun" piirissä asettaa ideologisesti vastakkain yhtäältä varhaiset kristilliset kirjoittajat, kuten Paavali, ja toisaalta Kreikan klassinen filosofia autuaasti unohtaen, että kristilliset kirjoittajat, kirjanoppinutta fariseusten maallikkoliikettä lähellä toiminut Paavali etunenässä, kylpivät hellenistisessä perinnössä ja ajattelivat ja kirjoittivat sen - ja luonnollisesti juutalaisuuden - viitekehyksessä).

Kanonisten evankeliumien katsotaan syntyneen joskus vuosien 60-100 välillä. Kolmen vanhimman eli synoptisten evankeliumien - Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan - katsotaan perustuvan tutkijoiden 1800-luvulla hahmottelemaan Jeesuksen opetuspuheiden kokoelmaan eli "Logiaquelleen", jota suomalaisessa tutkimuksessa parhaan vesisankoämpäri- ja CD-levyperinteen hengessä myös "Q-lähteeksi" kutsutaan. Logiaquelle sellaisenaan voi olla hyvän historiallisen mielikuvituksen tuotetta, mutta Nag Hammadista löydetty Tuomaan evankeliumi voisi hyvinkin olla jotakin sellaista, jota Logiaquellen on katsottu edustavan. Paljon tutkitun Tuomaan evankeliumin ajoituksesta toki kiistellään: jotkut pitävät sitä mahdollisesti jo 40-luvulla laadittuna synoptisten evankeliumien lähteenä, jotkut taas niiden seuraajana. Kyse on äärimmilleen yksinkertaistetusti sanottuna siitä, katsotaanko Tuomaan evankeliumin edustavan varhaista suullista perimätietoa vai olevan alkuperäisen perimätiedon eli Logiaquellen ja siihen perustuvien synoptisten evankeliumien jälkikäteen muokattu versio.

Yhtä kaikki kanoniset evankeliumit ja erityisesti Markus, Matteus ja Luukas, eroavat suuresti Juudaasta. Myös Tuomas eroaa Juudaasta ollen tietyistä - ehkä liiankin herkästi - gnostilaishenkisiksi sanotuista painotuksistaan huolimatta lähellä kanonisten evankeliumien sisältöä. Kun sen paremmin synoptisten evankeliumien kirjoittajat, mahdollisen sittemmin Logiaquelleksi kutsutun perimätietokokoelman takana olleet kirjoittajat tai Tuomaan evankeliumin kirjoittajat eivät ole jakaneet samoja käsityksiä Juudaan evankeliumin kirjoittajan kanssa, Irenaeuksen on ollut helppoa kiinnittyä niihin teksteihin, joihin hän kiinnittyi ja hylkiä muita harhaoppisina. (Eri asia on se, miksi Tuomas ei ole saanut sijaa kaanonissa. Voi olla että se jäi hienoisten gnostilaistyyppisten viittaustensa vuoksi syrjään - jolloin voi tietysti kysyä, miksi sitten omanlaisiaan painotuksia sisältävä ja synoptikoista poikkeava Johannes pääsi kaanoniin. Voi olla, että myöhäisten ajoitusten nykykannattajat ovat oikeassa ja Iraneaus jätti Tuomaan huomiotta samoista ajoitussyistä kuin Juudaan - uusi oli epäluotettavampaa kuin vanha sisällöstä riippumatta. Tai voi olla, että Tuomaan evankeliumia ei yksinkertaisesti tunnettu.)

Ajoitukseen perustuen on mielestäni turhaa ryhtyä rakentamaan salaliittoteorioita da Vinci -koodin, Foucaultin heilurin tai Pyhän keihään hengessä. Juudasta tuskin on jätetty syrjään siksi, että se sisältäisi liian arkaluonteista tietoa vaan siksi, että sitä ei pidetty luotettavana.

Juudaan evankeliumin sisällön tarkastelussa joudun lukemaan englanninkielistä käännöstä, koptinkielentaito kun on vähän ruosteessa ;-) Mutta ainakin englannin kielellä keskeisin asia tuntuu olevan jotakin aivan muuta kuin Juudas Iskariotin aseman korostaminen tai hänen rehabilitointinsa.

Sisältö on kirjoitettu pitkälti dialogimuotoon. Se eroaa sekä kanonisten evankeliumien kuvailevasta kerronnasta ja Tuomaan evankeliumista, joka on alkulauseensa mukaisesti lähinnä kooste Jeesuksen puheista. Siinä missä Markuksen, Matteuksen, Luukkaan, Johanneksen ja Tuomaankin kirjoittajat tuovat esiin Jeesuksen opetuksia sellaisina, juutalaisuudesta paljon lainaavina, jollaisina ne ovat muodostaneet keskeisen osan kristinuskon oppirakennelmasta, Juudaan kirjoittaja tuo esiin yhtä lailla juutalaisuudesta kuin Platonilta ja Keski-Idän uskonnoista ideoita lainaavan gnostilaisuuden ns. setiläisen haaran oppeja.

Setiläinen uskonnollista käsitystä voidaan - vähemmän vakavasti sanottuna - pitää melkein kuin atk-väen tunteman olio-ohjelmointiparadigman varhaisena implementaationa. Kaiken taustalla on Jumala-luokka, jonka määrittelyjä toteuttavat siitä rakentuneet eli emanoituneet oliot eli aionit.

Juudaan evankeliumissa jossakin 50. "logionin" paikkeilla (evankeliumia ei ymmärtääkseni ole jäsennetty jakeiksi, kuten kanonisia, joten lainattakoon Tuomaan evankeliumista jaetta vastaava logion-termi kuvaamaan yksittäistä lausumaa) aletaan kuvata varsin yksityiskohtaisesti tätä "oliomallia" eli sitä, millaisia ilmentymiä "Jumala-luokasta" on rakentunut. Nämä oliot eivät sellaisenaan toteuta Jumalan ominaisuuksia. Tämä vaatinee parempaa perehtymistä tekstiin ja setiläiseen ajatteluun, mutta tässä vaiheessa rohkenen väittää, että Juudaan evankeliumi ei anna edes Kristus-hahmolle täyttä erityisasemaa näiden olioiden joukossa. Viidestä hallitsijaoliosta "ensimmäinen on Seet, jota kutsutaan Kristukseksi". Vanhan Testamentin mukaanhan (1. Moos. 4:25) Seet oli Aadamin ja Eevan kolmas poika, veljensä surmanneen Kainin ja surmatun Aabelin veli. Setiläisyys piti Seetiä erityisasemassa, Jumalan ominaisuudet parhaiten toteuttavana ihmisolentona eli koko lailla samanlaisena jumalhahmona kuin minä kanoniset evankeliumit kuvaavat Jeesuksen.

Aioneiden ja Seet-kristushahmon lisäksi Juudaan evankeliumin setiläisyydestä selkeä osoitus on toisen Jumalasta rakentuneen tärkeän hahmon eli Barbelon, kaitselmuksen, tuominen esiin. Evankeliumin alussa, 7. logionin vaiheilla, Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: "Miten te tunnette minut? Totisesti minä sanon teille: yksikään sukupolvi ei minua tunne ettekä tunne tekään." Tähän Juudas Iskariot, joka esitellään nimeltä ensimmäisenä, itse asiana ainoana, opetuslapsista vastaa 12. logionissa: "Minä tiedän, kuka olet ja mitä tulet. Sinä tulet Barbelon kuolemattomasta valtakunnasta enkä minä ole arvollinen lausumaan lähettäjäsi nimeä."

Näyttää siltä, että suurina kiinnostusta evankeliumissa ovat viime päivien uutisoinnissa herättäneet henkilökysymykset varsinaisten opillisten kysymysten sijaan. Juudaan asema tässä evankeliumissa verrattuna kanonisiin on toki hyvin erilainen: petturista on tullut sankari. Vähän ennen kuin evankeliumin varsinainen opetusjakso, jumaluuksien kuvailu alkaa, Jeesus vastaa tulevaa kohtaloaan kysyneelle Juudaalle: "Sinä tulet kolmanneksitoista ja sukupolvet kiroavat sinut, mutta sinä tulet hallitsemaan heitä. Viimeisinä päivinä he kiroavat kohoamisesi pyhyyteen." Olkoon tässä kysymys sitten Juudas Iskariotin asemasta salaisen tiedon haltuunsa saavana Jeesuksen erityissuosikkina tai vahvasta mutta peitellysti ilmaistusta anteeksiannon täydellisyyden kuvauksesta, jossa kavaltaja(kin) tulee saamaan armahduksen ja nousemaan ylös (taustalla voi havaita samantyyppisiä ajatuskulkuja, joita Luukkaan evankeliumi kuvaa tuhlaajapoikavertauksessa), ei Juudaan persoonaan tai hänen tekemisiinsä tai edes hänen Jeesus-suhteeseensa liittyvä aines ole kirjoituksen keskeisintä sanomaa.

Juudaan päätehtävä on olla Jeesuksen keskustelukumppani, jolle puhuessaan Jeesus tuo lukijan eteen setiläisen oppirakennelman melko jäsentyneessä muodossa. Miksi Juudaalle eikä kaikille kahdelletoista tai vaikka isoille kansanjoukoille, kuten kanonisissa evankeliumeissa opetukset on kuvattu, on tietenkin pohtimisen arvoista, mutta ei minusta anna syytä ylikorostaa Juudaan itsensä merkitystä.

Joku tarvittiin Jeesuksen keskustelukuppaniksi, jotta kirjoitus saataisiin tuon ajan kirjanoppineiden ja sivistyneistön suosiman hellenistisen konvention mukaiseen dialogimuotoon. Gnostilaiset suosivat dialogia omissa teoksissaan paljon käyttänyttä Platonia - Nag Hammadin löytöön kuului mm. käännös Platonin Valtio-teoksesta. Dialogin toiseksi osapuoleksi tuli raflaavasti Juudas, mikä herättää huomiotamme.

Mutta viime kädessä kysymys kuuluu: Mitä Juudaan evankeliumi voisi muuttaa perinteisessä kristillisessä sanomassa? Käsityksen yhden sivuosanesittäjän, Juudaan, kohtalosta? Se ei ole kovin suuri asia. Varsinainen opillinen sisältö aioneineen on sen verran kaukana kanonisten evankeliumien edustamasta kristinuskosta, että vaikka voikin antaa hiukan lisäpontta erilaisille new age -liikkeille, tuskin horjuttaa totuttua kristinoppia, jonka kannattajat voinevat puhtaalla omallatunnolla edelleenkin suhtautua siihen Irenaeuksen tavoin.

Tai voisihan setiläisestä opista kehitellä salaliittoteoriaan pohjautuvan romaanin nimeltä "da |-|4X0r c0D3", joka kertoisi siitä, miten roomalaiskatolinen kirkko vuosisatojen ajan piti ihmiskunnalta salassa ilmoituksen oliomallista, jolloin me raukat jouduimme raatamaan ankaran proseduraalisen elämämme parissa. Romaani kirjoitettaisiin tietenkin Javalla.

Eikä asia kaikkia kiinnosta muutenkaan. Poikkesin iltapäivällä rovastin luona kyläpolitiikan ja atk:n merkeissä. "Koraani on paljon mielenkiintoisempi", sanoi hän omana mielipiteenään, kun kerroin viettäneeni päivää Juudaan evankeliumin käännöstä tavaillen.

6 kommenttia:

Jari Sedergren kirjoitti...

Koraani on tietysti mielenkiintoinen. Tosin se on eräällä tavalla - uskonjärjestelmän pyhän kirjan luonteen kun jättää täysin syrjään - kommentaari raamattuun. Mm. henkilöhahmot ovat lähes täysin samat.

Kainilaisuudesta et sitten sanonut mitään.

Jari Sedergren kirjoitti...

Barbelosta vielä sen verran, että sillä olisi potentiaalia. Kaitselmushan on monen eri uskonnon hyväksymä ilmaisu jumaluudesta. Sitäpaitsi tuosta o-kirjain lopusta huolimatta Barbelo on mies-nainen (tai isä-äiti), vähintäänkin androgyyni!

Siis nykymaailmaan paljon sopivampi jumala.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Todellakin. Jos Juudaan evankeliumi otettaisiin vakavasti kristillisten teologien piirissä, koko kanonisoitu perussoteriologinen malli kääntyisi merkillisellä tavalla päälaelleen.

Juudaasta tulisi kaurismäkeläisesti eräänlainen Jeesuksen palkkaama "Contract Killer".
(Mikä aihe tietenkin sovitetaan kohtapuoliin Hollywod elokuvaksi.)

Mutta mitä merkitsee oletetun petturin rehabilitointi - jopa korottaminen Logoksen lähimmäksi luottokaveriksi?

Se on aivan liian mielikuvituksellista ja/tai psykologisesti katsoen melkoisen kipeä sadomasokistinen tapahtumainkulku Raamatun ennustekstien toteutumiseen vedoten.

Mutta jos/kun Juudaan teksti on noin gnostilaista kuin kerrot Juuso, niin ei sitä todellakaan voi vakavasti ottaa.

Sitäpaitsi - vaikka gnostilaisuudessa on itse uskon kannalta "elävä ydin" eli se olettaa ihmisessä olevan aidon ja oikean "jumalallisen kipinän", joka vain on kahlehdittu materiaan=lihaan=ruumiiseen, niin silkkaa mystiikkaa ja mytologiaahan se lopulta on verrattuna kanonisoituihin evankeliumeihin, joita voi pitää historiallisesti luotettavampina.

On hyvä kysymys, mitä monofysitismiin ja siten myös gnostilaisuuteen kallellaan oleva Johanneksen evankeliumi tekee synoptisten joukossa, sillä siinä kuvattu Jeesus on jo aika kaukana siitä "hilpeästä vuori- ja niittysaarnaajasta" (Nietzsche), joka voidaan muista evankeliumeista vielä löytää.

Mutta nämä ovat jo suuria koulukuntakysymyksiä, joista ei lopullisesti ole päästy vieläkään täydelliseen yksimielisyyteen.

Muistettakoon, että Khalkedonin kirkolliskokouksessa (451) Aleksandrian edustama kristologinen monofysitismi "pelattiin Rooman ja Konstantinopolin toimesta ulos", ja se jäi vaikuttamaan nimenomaan Egyptin ja Etiopian koptilaisessa kirkossa, jonka piiristä myös Juudaan evankeliumi on syntynyt.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Rauno, koulukuntakysymyksiä todellakin. Hyvä ilmaisu. Kuten kirjoitin, en osaa itse nähdä Juudasta mitenkään keskeisessä osassa edes tätä evankeliumia, puhumattakaan kanonisista. Vaikka Juudas-hahmo rahabilitoitaisiin syystä mistä hyvänsä, se ei minusta muuttaisi Uuden Testamentin sanomassa mitään. Rohkenen sanoa, että merkitykseltän kyseessä olisi sama asia kuin että Jeesus ei olisikaan kironnut viikunapuuta vaan omenapuun.

Onko niin, että Juudaan petturihahmo tarvitaan toisten mielestä jonkin oleellisen ymmärtämiseksi? Vaatiiko kauneus vertailukohdakseen rumuuden, jotta se voidaan tunnistaa? Tai hyvä pahan?

Kysymys Johanneksen mukanaolosta kaanonissa on aina pohdituttava. Ja samaan hengenvetoon voi kysyä, miksei siellä sitten ole Tuomas. Esimrkiksi Juudaan evankeliumia Irenaeus sanoo mielikuvituksen tuotteeksi, kuten monia muitavastaavia gnostilaisia kirjoja, mutta Tuomsta hän ei taida edes mainita. Lieneekö ollut hnele tuntematon.

Näin harrastelupohjalta sanottuna jonkin gnostilaisen, olkoon setiläisyyttä tai kainilaisuutta tai mitä vain, eräänlaisena tunnustuskirjana minä tätä Juudaan evankeliumia pitäisin.

Anonyymi kirjoitti...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/juudaksenevankeliumi.html

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen debatti gnostilaisuudesta täällä blogissa. Olen lukenut gnostilaisia kirjoituksia n. pari vuotta, ja en löydä lukemastani kuinka gnostilaiset olisivat pitäneet kristittyjä vihollisenaan, heillähän ei ollut tarvetta vihollisiin, olihan heillä aito gnosis omasta mielestään. Myöskään en ole löytänyt yhtään kirjoitusta missä Kristusta mustamaalattaisiin. Päinvastoin.Gnostilaiset pitivät Kristusta logoksena joka oli tullut maailmaan opettamaan ihmisille oikean tiedon.