sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2005


Voiton puolelle


Eilisen iltayön ukkossateet tarjosivat viisi millimetriä vettä, jota kasvit ja nurmi kipeästi kaipasivat, mutta joka näytti olleen myrkkyä ulos työnnetyn lumiauran katolle. Vain näytti. Vesi oli kerääntynyt hohtaviksi läikiksi Duoprenen muodostaman kalvon päälle.

Mutta itse kattomassa (kattopaskaksikin tuon on kaltaisia aineita - joskin yleensä huopakatoille tarkoitettuja - joskus kutsuttu) oli vielä pehmeää. Uutta kerrosta ei ollut vetäminen, vaikka aura työnnettiin talliin "kuivumaan". Kun kuivumisesta ei näkynyt merkkejä, työnsimme auran takaisin ulos ja päätimme ryhtyä muihin töihin.

Täytetöiksi asensimme Vehmaisten puretun rautatieaseman katoksen veturitallin erään tärkeän sisäoven päälle. Katos istui paikalleen hyvin, ja sen täydensi syystalkoiden iltoja varten haettu lyhty. Asennustöissä onnistuin katkaisemaan kaksi poranterää. En taida vähään aikaan koskea iskuporakoneeseen.

Iltapäivän ollessa lopuillaan osoitti auran katto kuivumisen merkkejä. Nyt vai huomenna? Neuvottelu oli lyhyt. Lokomo ja Vanaja ulos, aura sisään, tikapuut ylös ja kaksi miestä katolle mustamaalaamaan.



Ehostettu 1950-luvun lumikaunotar työnnettiin ulos tallista sunnuntai-illan rauhaan. Kuten kuvasta näkyy, ovat runkopalkit ja musta vielä pohjamaaliasteella. Mutta tärkein on nyt saanut suojan.

Kolmipäiväisen talkoomaratonin viimeinen etappi venyi 12-tuntiseksi. Nyt tekisi mieli kirjoittaa jotakin 1:1 mittakaavan konkreettisia tuloksia tuottavan rautatieharrastuksen olemuksesta, mutta en taida tehdä niin. Asianosaiset, vaikuttivat sitten Haapamäellä, Hyvinkäällä, Kovjoella, Lahdessa, Minkiöllä, Oulussa, Pieksämäellä, Porvoossa, Toijalassa tai missä tahansa, tietävät kyllä mistä on kyse ilman merkkijonojen kaltaisia turhuuksia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

moi!
Pystyisittekö laittamaan näytille kuvia tekstissä mainituista Lokomosta ja Vanajasta. Varsinkin se Vanaja kiinnostaisi.

Anonyymi kirjoitti...

moi!
Pystyisittekö laittamaan näytille kuvia tekstissä mainituista Lokomosta ja Vanajasta. Varsinkin se Vanaja kiinnostaisi.