Pyörivän pöydän ritarit

Talkoopäivän työkohteina olivat lumiauran runkopalkkien maalaus ja kapearaidekaluston siirtely. Vesilahdelta noudettiin uushankintana tiilitehtaan savenkuljetukseen käytetty kuuppavaunu ja hiukan 600-millimetristä rataa. Ne sopivat yhteen mitä parhaiten kesäkuussa hankitun Move1-moottoriveturin kanssa, sekin kun oli aikanaan tiilitehtaalla käytössä.

Kolmen miehen voimin vaunu nousi kahteen osaan "purettuna" (alusta ja kuuppa ovat irrotettavissa helposti erikseen) pakettiauton tavaratilaan ja rataelementit kokonaisina perävaunuun.

Perillä veturi ja kuuppavaunu haluttiin peräkkäin, mikä vaati paitsi veturin siirron toiseen pilttuuseen myös sen kääntämisen. Leveäraiteisella kevyellä kalustolla tuo ei olisi ollut mikään ongelma, koska kaikki kiinteät raiteet noudattavat valtion leveyttä. Nyt onneksi 600-millistä rataa oli nyt käytettävissä enemmän kuin veturin aikaisemmissa siirroissa. Ensin rakennettiin valtion kiskojen viereen kenttärata kääntöpöydälle ja ajettiin veturi pöydälle. Rakenteiden (veturitallin lattia vs. ulkopuolen raiteisto vs. kääntöpöytä) korkeuseroista johtuen kenttärataa jouduttiin monin paikoin tukemaan lankuilla.



Kun veturi oli saatu kääntöpöydälle, se käännettiin ympäri kuin kuormana olisi ollut tavanomainen leveäraiteinen kalusto. Kun veturin nokka osoitti oikeaan suuntaan, kenttärata rakennettiin siihen pilttuuseen, mihin veturi haluttiin, ja veturi ajettiin sinne. Lopuksi kenttärataelementit kannettiin varastoon siistiin pinoon seuraavaa tempausta odottamaan.

Puuhailu kiinnosti kovasti museokävijöitä, ja ratapihalla VR Osakeyhtiön päivystäjäveturin kuljettajan niska oli nyrjähtää muutamankin kerran päivystäjän kulkiessa ohi ja kuljettajan ihmetellessä kapearaiteista Dv12:n tarjoamasta lintuperspektiivistä.

Kapearaidekaluston siirtoja oli tekemässä riittävästi käsipareja (mistä suuri kiitos koko topparoikalle) ja päältä katsomassa aivan riittävästi silmäpareja. Sitä ihailtavampaa oli Jukan, Markon ja Olavin stoalaisen tyyni toiminta lumiauran rungon maalauksen parissa. Heidän ansiostaan päivän tärkein urakka tuli valmiiksi. Ei niin, etteivätkö siirtotyöt olleet tärkeitä, mutta auran runkopalkkien Ferrex-pinta jos mikä oli altis loppukesäiselle ilmankosteuden kasvamiselle.

Päivän raskaan raudan siirtotyöt vastasivat fyysisiltä vaikutuksiltaan hyvinkin samanpituista dojolla tai vastaavissa aktiviteeteissa vietettyä tuokiota paitsi että olivat hyödyllisempiä. Se on terveellistä, ei siinä mitään.

Talkoopäivän päätteeksi jäähdyttelimme ajelemalla lähiseudulle ihailemaan rappioromantiikkaa. Improvisoidut henkilökuljetusolosuhteet olivat niin otolliset asialle, jota ainakin viitisentoista vuotta sitten eräässä instituutiossa kutsuttiin termillä "antaa lavasikaa", että kiusaukselta ei voitu välttyä ;-)



Takaisin veturitallille palatessamme oli lahtelaisten rautatieharrastajien kaksihenkinen kuvausretkikunta tullut paikalle viettämään evästaukoa. Olivat ajelleet päivän Keski-Suomen raideliikenteen filmille ja muistikortille tallentamisen parissa. Harvinainen Mäntän päivystäjäkin oli kuulemma saatu ikuistettua. Juteltiin kelpo tuokio ja tutkailtiin veturitalli.

Saunomisen päätin säästää kotiin. Toverien hyödyntäessä veturitallin saunaa testasin, miten mukava makuuvaunu 600 mm:n kuuppavaunu - käytännössä tietenkin varsinainen kuuppa - itse asiassa on. Se on lyhyehkölle lepotuokiolle mitä miellyttävin.

Illan alkaessa hämärtyä yöksi loppukesäisen rauhallista vauhtia pukkasi valmiushälytys naapuriläänin metsissä mahdollisesti kaivattavaan virka-apuun. Tietokoneen ja GSM-verkon yhdistelmä palvelee tällaista tilannetta kelvollisesti, mutta toivemaailmassa jokaisella vapaaehtoisella on oma Tetra-pääte kotonaan. On monta syytä siihen, miksi toivon, että en joutuisi heräämään "Sanlan" ääneen (matkapuhelimeni soittoääni on kyseisestä vekottimesta matkittu). Eivätkä kaikki syyt ole pelkästään itsekkäitä.