Ihmisiä telineillä

EU:n aluekehitysrahaston varoin vuokratut rakennustelineet olivat vielä noutamatta, siistissä kasassa, EFin nurkalla. Varsinainen työ on jäänyt pahasti kesken syistä, joiden käsittelemiseen tämä yksityinen verkkopäiväkirja ei ole oikea foorumi. Työn varsinaiset tekijät, pohjanmaalainen entisöintirakentajaopiskelijaryhmä, hoitivat hommansa äärimmäisen tarkkaa työtä tehden ja muutenkin mitä mallikelpoisimmin. Toivottavasti heille kaksikuukautisen urakan ajaksi majoituskäyttöön annettu ratamestarin villa 1870-luvulta (pitäjän eliittiasuntoja aikanaan, virka-asunnoissa heti kolmantena pappilan ja asemapäälliköntalon jälkeen) tarjosi jotain muisteltavaa myöhemmille vuosille.

Puolisoni kanssa päätimme (minä toki vain apupojan tehtävissä) eilen illalla leipoa mansikkakakun tämän päivän talkoisiin. Talkoot aloitettiin perinteiseen tapaan kahvi- ja suunnittelutuokiolla, ja kelpo osa kakkua nautittiin sen aikana. Hyvä eväs johtaa hyviin suunnitelmiin.

Päivän urakaksi sovittiin lumiaura Etv-Rto40:n puuosien ulkomaalaus. Talliremontilta noutamatta jääneet rakennustelineet saivat palvella lumiauran maalausta. Sekä telineiden pystytys että värikaupassa asiointi oli nopeaa, ja pönttö öljymaalia oli paikalla suunnilleen samaan aikaan kuin telineet olivat pystyssä. Työ alkoi luonnollisesti vanhan irtonaisen maalin poistamisella.



Lumiauran puuosat on maalattu viimeksi vasta(?) kesällä 1993 (silloisista maalareista olivat tämänpäiväisessä uusinnassa paikalla ainakin Olavi, Ilkka ja minä), ja tuohon aikaan käytettiin öljymaalin ohenteena vielä vernissaa. Puuvillaöljy on toki luonnonmukainen ohenne, mutta sillä on paha tapa tarjota kasvualusta homeitiöille. Nykysuositusten mukaan öljymaali ohennetaan lakkabensiinillä. Lakkabensiinillä korkeintaan 5 %:n verran ohennettu maali ei ole yhtä miellyttävää maalattavaa kuin vanhanaikainen vernissaohenteinen, mutta toivottavasti tulos on nyt kestävämpi kuin taannoin.

Ennen kuin topparoikka pari vuotta sitten haki uutta kiskoa ratapihan pohjoispäästä ja siirsi lumiauran aikaisempaa asiallisemmalle paikalle ratapihan avoimen tilan ulottuman äärirajoilta, auran toinen pää osoitti suoraan kesäpäivän kuumimpaan päivänpaisteeseen. Sen pään ison ikkunan alapoka oli kokolailla laho. Juuri ennen sulkemisaikaa ehdimme rakennustarvikeliikkeeseen, ja nuoret ammattimiehet Simo ja Ermo tekivät uuden pokan vanhaa mallia uuden puutavaran kanssa soveltaen. Turhaan ei ole puusepäntaitoja kehuttu.

Olavin työtahti on jussikoskelamainen, äärimmäisen tuloshakuinen, mutta jokseenkin ilottomalta vaikuttava. Se on sodan jälkeen jälleenrakentaneen maan työtahti, joka on kadonnut tai viimeistään kohta katoaa. Tai sitten se on työtapa, jossa tulos sulautuu toimintaan ja joka kokonaisuutena muodostaa eräänlaisen flow-ilmiön. Mentaalihistoriallisesti ajatellen jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu paremmin järkeenkäyvältä.

Meidän nuorempien tahti on leppoisampi. Jos joku meistä lähtisi ajassa tai pinta-alassa mitattaville kilpasille, hän saattaisi pärjätä hetken nuoremman kehon fyysisten ominaisuuksien vuoksi, mutta ei missään tapauksessa asenteen puolesta. Saamme olla iloisia, että meille on, jollei kultalautasella niin ainakin rautaisessa kulhossa, ojennettu tällainenkin harrastekohde.

Poutapäivä suosi maalausurakkaa, mutta auringon puolella oli kieltämättä kuuma. Vaikka yritin toteuttaa maalauksellisia ambitioitani (mahdollisimman leveän pensselin mahdollisimman peittävä veto) auran runkopalkkien varjossa, onnistuin polttamaan kaulan, niskan ja olkapäät melko tehokkaasti. Auringon puolella maalaaminen ei toki ole muutenkaan järkevää, mutta päätimme, että lumiauran kääntö olisi kuitenkin suurempi kokonaisriski.

Metalliosat eli katto, runko ja auraussiivet jäivät odottamaan uutta maalausurakkaa. Ongelmallisimman kohteen eli katon osalta on tarkoitus soveltaa Eskon järjestämää hi-techia.