Molotusta

Kuulin tänään ranskaa puhuvien nuorten miesten keskustelua. En osaa kieltä, mutta huomioni kiinnitti intonaatio. Lähinnä se toi mieleen radiossa taannoin paljon soitetun ranskaksi esiintyvän rap-artistin K-Maron (jonka julkisuudessa esiintyvää nimen lausumistapaa jopa ranskaa osaamaton ihmettelee: eikö "k" pitäisi tässä yhteydessä lausua "ka" - vai onko tässä kyse samasta kuin klassisessa München-ongelmassa?) tavan lausua kieltään. Rap-artistien tavan lausua sanoja, oli kyseessä sitten englanti, ranska tai suomi - lienenkö muulla kielellä esitettyä sen sortin musiikkia kuullutkaan, genrestä kun en ole erityisen kiinnostunut - määrittelen tässä molotukseksi. Väitettä ei pidä lukea esteettisenä arvolausumana, vaan - jollei setään onomatopoeettisena - niin ainakin deskriptiivisenä määrityksenä ;-)

Arvelin, että pojat ovat K-Maron faneja, ikäluokkakin varmasti sopi. Itse lausumistavan perinteet ovat tietysti monivivahteisemmat. Eiväthän amerikkalaiset rapparitkaan taida ihan Harvardin aksentilla esiintyä, ja sille taitaa olla yhteiskuntahistoriallisia perusteita. Jos Ranskaa ajatellaan, niin olisivatko jo vuoden 1789 tapahtumien ja niiden jälkiseurausten likaisen työn tehneet kolmannen säädyn iskujoukot, elleivät peräti Jacquerien toimeenpanijat, sylkeneet silloisen puhekielensä sanoja suustaan samalla vihaisella ääntämyksellä, molotuksella, josta nyttemmin valtakulttuuri on tehnyt tavoiteltavan puhetavan nuorisokulttuurissa?

Asiasta toiseen, K-Maron kerran molottaessa radiossa, puolisoni totesi, miten yhteen laskevaan sekvenssiin perustuvaan kappaleeseen on vaikeaa suhtautua vakavasti, oli se maailmalla millainen hitti hyvänsä. Paha on väittää vastaan, mutta jouduin kyllä myöntämään, että juuri siitä kyseisessä kappaleessa pidin. Kyllähän minä vielä joskus latailen 80-luvun Italo-discoakin tietokoneelle, kun olen varma, että kukaan ei näe ;-)