Malus Hyvingiensis

Veturitallin väen kesken on ollut syksyisin tapana viettää saunailta jossakin kohtuullisen suojaetäisyyden päässä kiskoista. Ruokailupaikka löytyi "Forssa-Heinola-oikoradan" varrelta Tammelasta. Nimi ja lukuisat kieltokyltit karkottanevat tikullakokeilijat pois jo kaukaa. Sisältä löytyi harvemminkin lihaa syövän makuun mitä herkullisimpia pihviannoksia, ja käsittämätön olutvalikoima.

Päivän varsinainen yllätys osui jo tallille. Toverit olivat järjestäneet lahjan menneiden vuosien puheenjohtajalle. Ja millaisen! Lajin tunnistin Eskon kuorma-auton tavaratilassa nähdessäni, mutta että lajikkeena kyseessä oli todellakin se. Ja kyllä oli! Niitä on turha tiedustellakaan näiltä kulmilta, mutta siellä, missä omenapuut kasvavat, tehdään yhä näitäkin.



Kaunotar, ihastuttava pikkupuu, VR:n puutarhoilta peräisin, hehkuttavat nykyiset puutarhajulkaisut. Totta: sitkeä ja kaunis, Oulun leveysasteille saakka tarkoitettu, siperialaisista taimista aikanaan Nuppulinnassa viljelty. Puu sai pyhäaamuna arvoisensa sijan, perunalle aikanaan tehdyn savimaan montun vuonna 1968 avatun ratalinjan varresta.

Saunaillan saunaosuus oli tarkoitus viettää veturitallilla. Lokakuussa tiilitallin sauna on tunnelmallinen, mutta ei välttämättä kovin miellyttävä. Soveltuvia tiloja oli pohdittu, mutta metsälammen rannan oli varannut vapaapalokuntalaisaate, tehdasmaisemat taas joku muu. Vähintäänkin hävetti, kun dataprojektoria lainamassa mielen juolahti, että onhan niitä vapaita saunatiloja tehtaanpiippujenkin juurella. Ei muuta kuin puhelu veturitallille, että saunanlämmitys seis, miehet parikymmentä kilometriä itään ja perinteinen meno päälle. Hiukan suolaista, hiukan makeaa, hiukan hapanta ja kotimaisia elokuvia erityisesti rautatiekohtaukset tarkkaan arvostellen.

Jo saunaillan aikana tehdaskaupungin tuoksu leijaili nenään. Pyhäiltana työväenopiston salilla taiji-treeneissä sen voisi sanoa jo kiinteyttäneen ilmaa. Ikävähkö tuoksu, mutta lieneekö ensimmäinen kerta, kun aivan konkreettisesti mielessä kävi, miten ikävää olisi, jos sitä ei olisi enää ollenkaan aistittavissa.

Koulutuksellisia kysymyksiä

Pari päivää tuli vietettyä vaihteeksi ammatilliseen koulutukseen liittyvässä seminaarissa laivalla. Huomaan, että statukseni noissa on ollut laskevaa laatua. Viisi vuotta sitten olin mukana esiintyjäkaartissa ja järjestäjän laskuun, sittemmin osana suurta yleisöä oman työnantajan laskuun.

Ylensyönniltä vältyin, mutta kahvia taisi mennä liikaa.

Oli ministeriön nimi mikä vain, lamaa tai ainakin taantumaa ennakoitiin. Tämä oli tapana sanoa repäiseväksi aluksi, jonka jälkeen esitykset jatkuivat samoin lähtökohdin kuin kuukausi- tai vuosikaupalla ennenkin.

Oppisopimuskoukutuksen rahoitusta aiotaan vähentää ammatillisten perustutkintojen osalta noin 14 prosenttiyksiköllä. (Oppisopimusopiskelijan koulutukseen on valtion taholta käytettävissä tietty prosenttiosuus, ensi vuoden budjettiesityksen mukaan vain 63 %, oppilaitoksessa tapahtuvan koulutuksen ns. yksikköhinnasta eli opiskelijakohtaisesta rahoituksesta.) On luonnollista, että oppisopimuskoulutuksessa valtion maksama yksikköhinta on alempi kuin oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa, mutta nyt erotus alkaa käydä laadukkaan oppisopimuskoulutuksen toteuttamisen kannalta uhkaavaksi. Rajun alennuksen taustalla on tilastoissa näkyvä huomattava ero saadun rahoituksen ja toteutuneiden kustannusten välillä: rahaa on saatu paljon enemmän kuin on ollut todellisia kustannuksia. Tilastovääristymän taustalla on se, että eräät koulutuksenjärjestäjät ovat tuottaneet oppisopimuksilla massoittain tuotantokustannuksiltaan edullisia perustutkintoja välittämättä lainkaan työmarkkinoiden todellisesta työvoiman tarpesta ja käyttäneet leijonanosan saadusta rahoituksesta "muihin tarkoituksiin". Verdammte Schweinhunde!

Toisaalta oppisopimuskoulutusta näyttötutkintojärjestelmällä maustettuna kaavaillaan korkeakoulujen täydennyskoulutuksen muodoksi. Se on kannatettava ajatus, jos lamapuheista huolimatta uskotaan siihen, että jatkossa tarvitaan nimenomaan osaamista ammattialasta riippumatta. Rahoituksen leikkaus vain on hiukan ongelmallinen signaali niille tahoille, joilta valtio odottaa käytännön toteutuksia.

Joitakuita tuntuvat ärsyttäneen tittelikysymykset, kuten se, että Euroopan korkeakoulualueen eli tutummin Bolognan prosessin hengessä ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot rinnastetaan tulevaisuudessa ylempiin tiedekorkeakoulututkintoihin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että maisteri- tai diplomi-insinööripätevyydellä valmistutaan jatkossa sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto edellyttää vähintään kolmen vuoden työkokemusta alalta. Tällöin AMK-maisterit ajavat yliopistomaistereiden ohi työmarkkinoilla tilanteissa, joissa muodollinen koulutus ei ole niukka resurssi, mutta alakohtainen työkokemus on.

Tiivis sunnuntai

Synti ja häpeä viettää pääosin sisätiloissa niinkin kaunis syyspäivä kuin tämä sunnuntai oli. Työmaalla talousarvio olisi odottanut jo perjantaina tiettyjä arviointeja. Arkipäivinä työ- ja muunkin ajan vei EFQM-itsearviointi ja sen edellyttämät valmistelutyöt. Hitto, kun moneen paikkaan ei repeä.

Taisivat tekemättömät työt valvottaa, kun herätyskello ei ehtinyt soittaa käynnistämään pesukonetta yösähkötariffin aikaan. Sentään vielä pari tuntia unta kotitekoisella harjoitusfutonilla.

Aamulla kahvia, hiivaleipää ja greippiä ja iskelmäradio. Aamiaisen jälkeen toviksi olohuoneen sohvalle. Uskonpuhdistuksen muistopäivän kirkonmenot kuunneltiin Nurmijärveltä. Lutherin kerrotaan naulanneen ja naputtaneen Wittenbergin linnankirkon ovella lokakuussa, ja vaikka hän itse ei tuota paperimediamaista graffitia koskaan myöntänyt tehneensä, vietetään 22:tta - ääntämyksestä voisi vastata muuan takavuosikymmenten urheiluselostaja - sunnuntaita helluntaista nimenomaan pohjoismaisen reformaation kunniaksi.

Päivällä Excelin lomassa lisää kahvia.

Illaksi ajeltiin tehtaanpiippujen juurelle työväenopiston saliin taiji-treeneihin. Hyvä harjoitus, jossa ryömivä käärmekin ymmärsi oikean suuntansa.

Taskulamppu olisi ollut asiallinen varuste paluumatkalla poiketessa veturitallin kupeessa seisovaan EFi-vaunuun viemään jälleenmyyntiin edullisesti löydetyt lastenkirjat. Vaunun lämmityksestä sai kytkeä puolet pois. Ei se saunavaunu ole.

Rane tulee halvalla johdot paneen

Hiljattain hankitun plafondivalaisimen kiinnittäminen osoittautui yllättävän työlääksi urakaksi. Edellisessä merkinnässä mainitulle yleismittarille oli kuin olikin käyttöä, ja työmaalta laite piti lainatakin. Ei ole tullut moista kotiin hankittua. Kiinnityspisteen johdotukseen oli tehty mielenkiintoinen merkintä: violettiin johtimeen oli piirretty selkeä vaaleansininen raita ikään kuin vinkiksi siitä, että valaisimen vaaleansininen johdin tulisi kytkeä siihen.

Tällaisessa vanhemmassa rakennuskannassa sähköasennusten ns. vaihejohdinten (joiden kautta sähkövirta "tulee" laitteeseen) koodivärit ovat perinteisesti violetti, keltainen ja vihreä, kun taas nollajohdin (jonka kautta sähkövirta "palaa" laitteesta poispäin) on harmaa tai valkoinen. Vaihejohtimista on lamppujen ja vastaavien asennuspaikoissa käytössä yksi tai kaksi - usein yksi, mutta kaksi niissä kohden, missä on asennusmahdollisuus kattokruunulle tai muulle useampilamppuiselle valaisimelle, jota voidaan käyttää joko osa tai kaikki lampuista kerrallaan. Uudemmassa sähköasennusten värikoodauksessa (esim. standardi SFS 6000-5-514:2007) vaihejohdinten värit ovat musta, ruskea ja harmaa, ja nollajohdin on vaaleansininen. Tänä päivänä suomalaisesta kaupasta ostettavissa sähkölaitteissa on - tai ainakin pitäisi olla - käytössä uudempi värikoodaus.

Mielenkiintoinen yllätys oli, kun välikatosta tulevaan violettiin johtimeen oli piirretty selkeä vaaleansininen merkkiraita. Jossakin vaiheessa on näemmä tehty remonttia. Olisiko nyt uskominen vaihejohdinta tarkoittavaa violettia pohjaväriä vai jälkeenpäin tehtyä nollajohdinta tarkoittavaa vaaleansinistä merkintää? Mistä seurasi jatkokysymys, oliko harmaa nyt vaihe- vai nollajohdin?

Vaihejohtimen ja nollajohtimen kytkeminen päinvastaiseen järjestykseen kuin on tarkoitettu on riskialtista sikäli, että sähkölaite voi kyllä toimia, mutta sen runkoon saattaa syntyä vaarallinen jännite.

Asian selvittäminen hoitui yleismittarilla, joka kertoi jännitteen löytyvän violetista vaan ei harmaasta johtimesta. Hitot tuollaisille sekoittaville jälkikäteismerkinnöille. Dokumentoin tilanteen maalarinteippiin kirjoitettuun selväkieliseen tekstiin. Mittauksen jälkeen asennusongelmat olivat enää mekaanista laatua. Nyt on taas valoa.

Valintaprosesseja

Olen ollut viime viikot hieman kiusallisessa tilanteessa sikäli, että tarjolla on ollut kaksi enemmän tai vähemmän uutta työtehtävää. Molemmat ovat hyviä, rehellisiä töitä. Valinta piti tehdä. Olin vaistoavinani joidenkin työtoverien toivoneen, että hakisin nimenomaan eri tehtävää kuin hain, jolloin pysyisin lähempänä tuttuja. Toisin tehneenä on välillä käynyt mielessä, tuliko petettyä kavereiden odotuksia.

Tänä iltana tulin valituksi siihen hommaan, jota ensisijaisesti hain. Nyt pitäisi sitten johtaa kuntayhtymän kehitystä ja vieläpä oikeaan suuntaan. Taidan aloittaa heti huomenissa etsimällä yleismittarin. Se on hyvä apuväline johtotehtävissä.

Vaikka en päätöksentekijä olekaan, katsoin korrektiksi poistua valtuustosalista virantäyttöpykälän ajaksi. Keskustelussa oli kuulemma varoitettu, että olen väärää sukupuolta. Ei siitä ongelmaa aikaiseksi saatu, ja valinnan olivat tehneet äänin 90-0.

Sitten tarvittaisiin yhteen kuntayhtymään hyvä aikuiskoulutusjohtaja. Voin luvata, että homma on haastava mutta palkitseva. Kiinnostuneita?

Tuleeko viileämpää?

Työnantajani, seudullisen koulutuskuntayhtymän mandaatilla, vietin iltapäivän kotikylän uuden työvoima- ja elinkeinotoimisto avajaisissa. "Superministeriön" mallin mukainen kahden toimialan yhdistäminen samoihin palvelupisteisiin ei tällä seutukunnalla ole kovinkaan uutta, koska seudullinen kehitysyhtiö elinkeinopalveluineen on toiminut jo vuosikaudet lähellä työvoimaviranomaisia.

Juhlapuheessaan kansliapäällikkö E. Virtanen - kuten tavallista, luonnossa tavattuna paljon humaanimman oloinen mies kuin mitä mediassa on annettu ymmärtää - synkisteli laman enteillä. Tuttuja puheita, eikä suinkaan mustimmasta päästä viime aikoina kuultuja. Varsinkin suurteollisuuden rakenne on täällä melkoisen riskialtis.

Lamanodotuskeskusteluissa on kuulunut vertailuja 1990-luvun alun tilanteeseen. Harvemmin historia toistaa itseään sellaisenaan. Silloinen pankkikriisi oli lähinnä kotimaista tekoa toisin kuin nykyinen. Huonoon saumaan silloisen kansantaloutemme kannalta osui myös naapurissa tapahtunut suurvallan kaatuminen, jollaisia tuskin riittää jokaiselle vuosikymmenelle.

Kaupunginjohtajan kanssa juteltiin lähinnä museoasioista. Isoja - tai isoja ja isoja - muutoksia sielläkin. Siellä voi historia alkaakin toistaa itseään, jos taloudellinen taantuma tulee. Edellisen vuosikymmenen vaihteessa olivat neuvottelut yhteistyöstä silloisen Rautatiemuseon kanssa varsin pitkällä, ja Rautatiemuseo toteuttikin yhden museosuunnitelman ja pari versiota perusnäyttelystä. Sitten tuli lama ja rahat loppuivat. Nyt Hyvinkää-yhteistyötä on lämmitelty uudelleen, joskin paljon verkkaisempaa tahtia kuin vajaat kaksi vuosikymmentä sitten. Saa nähdä, miten pitkälle nyt ehditään.

Iltalenkillä pärjäsi vielä ohuessa vaatetuksessa. Kuinkahan pitkään tänä syksynä?

Japanilainen sänky ja ranskalainen punnerrus

Torppamme makuukamarin kauan palvellut sänky tuli tiensä päähän. Patjat lienevät olleet nukkumisergonomian huonoja esimerkkejä jo kauan, mutta hyväunisina emme ole siitä välittäneet. Varapetinä sai viikolla toimia olohuoneen vuodesohva, ja hyvin toimikin. Mutta uusi nukkuma-alusta piti makuuhuoneeseenkin saada, ja poikkesimme Tampereelle sellaista katsomaan. Tullintorilta löytyi sopiva japanilaistyyppinen, kotimaisilla sisuskaluilla varustettu malli. Toimitusaika on melko pitkä, mutta harjoitellaan totuttua lähempänä lattiaa nukkumista nyt alkuun kotoa löytyvin varustein.

Tullintorilla ei ole aikoihin tullut käytyä. Veturitallien takapihat näyttivät yhä veturitallin takapihoilta. Viereen on noussut business park ja rakenteilla on uusi technopolis. Aikanaan Tullintorilta tuli ostettua usein maissimuroja. Sai ison pussin edulliseen hintaan.

Iltapäivällä käytiin kuntosalilla. Edellistä kerrasta on jo aikaa, ja raudan paino tuntuu nousseen tässä välillä. Lauantaiseen tapaan oli rauhallista, mutta poppikanavat olivat vaihtuneet iskelmäradioksi.

Saunan jälkeen kotipihan perunoita hyvin maustettuina, ja salaatissakin vielä tomaatti ja ruohosipuli omasta takaa.

Mediakuluttajan valintoja

Päivän uutisissa on annettu ymmärtää, että paperimuotoinen media on suvaitsematonta. Vaikea olla eri mieltä Alma Median henkilöstöpolitiikan vuoksi.

Muutkin isot osaavat. Helsingin Sanomien suvaitsemattomuuteen kyllästyneenä vaihdoimme torpan sanomalehtitilauksen taannoin Maaseudun Tulevaisuudeksi. Se on ollut asiallista luettavaa. Tänään tuli liitteenä NH news -niminen mainoslehti. Siinä oli rautaa raskaammin kuin parhaissakaan tekniikkalehtien liitteissä.

Viime päivien puheenaihe

Jos ei muuten, niin ammattini puolesta minun kai tulisi taas kerran vaatia heavyrockin, filosofian, aseiden hallussapitolupien ja Internetin kieltämistä. Tai vaatia rahasäkkejä ammattiavun lisäämiseksi sinne ja tänne. Tai ainakin moittia mahdollisimman monia lain ja kulloinkin saatavilla olleen tilannekuvan mukaan toimineita viranomaisia.

Mutta kun en edelleenkään usko, että perusasia riippuisi niin yksinkertaisesta seikasta kuin demokraattisissa oloissa suhteellisen helposti säädeltävistä instituutioista.

Usko siihen, että kielloilla tai rahalla öljytty koneisto hoitaa yksilön - kulttuurihistoriamme juutalais-kreikkalais-kristillisistä alkuhämäristä polveutuvan mittayksikön - ongelmat, on helppo oppi. Sen puolesta on helppo liputtaa - hakaristeihin ja sirppivasaroihin saakka - ja vaatia.

Vaikeampaa on ymmärtää se luonnollinen kitka rattaissa, jonka yksilöiden kohtaaminen yksilöinä saa aikaan - ja ennenkaikkea sietää sitä. Kenties kulttuurissamme vallitsee yhä ajattelutapa viime vuosisadan alkupuolelta, jolloin luonnollinen kitka hiottiin valtion tai muun nomenklatuuran toimesta sileäksi - missä kipinöivästi, missä hillitymmin.

Nyt kun hiontakoneistoja on vähemmän ja niiden käyttäjiksi ilmoittautuvia on enää harvemmassa, turvaudumme silti niiden taakse. Ratkaisun pitää tulla valmiina tai ainakin siitä pitää koneiston vastata.

Yhteisöllisyys-termiä käytetään usein, kenties jopa useimmiten, kuvaamaan samanmielisyyttä ja samanhenkisyyttä. Mutta onko yhteisöllisyyden oltava aina poissulkevaa, toleransseja pienentävää?

Liian pienet toleranssit aiheuttavat liian suuret vahingot, jos koneisto koostuu niinkin karkeatekoisista osasista kuin ihmiset ovat.

Työhaastattelussa

Työmaalla on ollut sisäinen haku erinäisiin tehtäviin, joista yhtä, nimellisesti eriävää mutta sisällöllisesti samaa, olen hoitanut erilaisin v-alkuisin tittelein jonkin aikaa. Hain tuttua mutta myös uutta.

Hakemusnippuni kanssa päädyin työhaastatteluun. Kyseisiä tilanteita en muista elämäni varrelle osuneen tätä ennen kovin monta. Kesätöihin mentiin mestarin tupakansavuisen konttorin kautta kuulemaan, mihin piti maanantaiaamuksi saapua. Sama käytäntö jatkui yllättävän pitkälle. Se oli hyvä käytäntö, kun tekijöitä tarvittiin, mutta tekijäehdokas oli syytä nähdä edeltäkäsin.

Valokuvatorstain "helppo"

Valokuvatorstai-blogin tämän viikon aiheena on "helppo". Tähän aiheeseen on helppo päästä mukaan monen kuukauden tauon jälkeen.



Kissanpäiviä ajatellaan usein helpoksi loikoiluksi. Luonnollisessa elinympäristössä, jollainen voi tarjoutua maaseudulla ja pienten taajamien laitamilla, kotikissan kissanpäiviin kuuluu pötköttelyn ohella vauhdikkaita, joskus liiankin vauhdikkaita, aktiviteetteja.

Lepopäivä

Luksussunnuntai. Kummallakaan torpan asukkaista ei ole ollut velvoitteita suuntaan eikä toiseen.

En ole käynyt ulkona pyykkinarua ja kasvimaata kauempana. Josko flunssa viimein hellittäisi.

Illansuussa puolisoni ystävätär poikkesi käymään. Kolmeen pekkaan sorvattiin kannanottoa seurakunnan kirkonmenojen järjestämisajankohtiin. Ongelma kun on ollut se, että niitä pidetään - ainakin keskimääräisen seurakuntalaisen kannalta - missä ja milloin sattuu.

Paikallisyhteisöjen - kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien - on muodikasta hakeutua luontaista toiminta-aluettaan suuremmiksi. Luontaisella toiminta-alueella tarkoitan sitä talousmaantieteellistä aluetta, jolta ihmiset ilman ko. toimijan (kunnan, kuntayhtymän, seurakunnan) aktiivisesti ja taloudellisesti yksipuolisesti tarjoamia logistiikkapalveluita hakeutuvat ko. toimijan piiriin.

Keinovalon aikaan

Auton päivän kunniaksi autoiltiin vanhaa tietä Tampereelle osuuskaupan alennuspäiville. Harvemmin on automarketin parkkiruutuja nähty yhtä täysinä.

Asiakkaan kannalta olisi aika hienoa, jos ostoskärryjä olisi tarjolla kahta kokoa. Näitä nykyisiä, väliraskaan dieselveturin kokoisia, kärryjä olisi tarjolla suurperheitä ja muita kerralla paljon ostavia varten, mutta ohessa olisi parin-kolmenkymmenen vuoden takaista kokoluokkaa pienempää kuljetuskapasiteettia tarvitseville. Tosin ihmismassojen harjoittama kulutuksen oheiskäyttäytyminen ei taitaisi mahdollistaa kahden eri kokoluokan kärryjen toimivaa logistiikkaa.

Keittiön valaisuun tuli hankittua hehkulampunkorvaaja, jonka valmistaja lupaa ottavan tehoa vain viisi wattia, mutta valaisevan 25 watin hehkulampun verran.

Päivällinen tehtiin perunasta ja kotipihan antimista. Puolisoni totesi, että uusi valo jos mikä on oikeanlainen perunansyöjille.

Yötä vasten on jo syytä peitellä kasvilava ja muutama avomaan kasvi. Ainakin tomaatteja on vielä tulossa, jos kylmänsuojaukset pitävät.

Ei onnistu melonta ei

Töissä vietettiin henkilöstöpäivää aamupäivä paperinmakuisissa, iltapäivä ulkoilullisissa merkeissä. Tehtävärata oli tyyliä sotaväki tai SPR:n kurssit. Lajit toki hieman erilaisia: jousiammuntaa, kanoottimelontaa, kyykkää ja sen sellaista.

Kanootti ei kulkenut sen paremmin kuin kajakki edelliskesänä. Vaatisi harjoittelua. Kyykkätaitoni - eli niiden puuttuminen - ovat häpeä puoliksi karjalaisten sukujuurieni vuoksi. Jousiammunta oli oikein hauskaa. Hyödynsin taiji-treeneissä paljon käytettyä "jousiampujan asentoa" (joka japanilaisperäisissä lajeissa tunnettaneen jigotai-nimellä), ja vaikka ase oli tietenkin meikäläinen pitkäjousi ja ampumatapa oli länsimainen, asento toimi varsin hyvin. Ensikertalaiseksi ainakin. Asiaa voisi vaikka ryhtyä harrastamaan enemmän.

Vaan flunssa ei tykännyt hyvää ulkoleikeistä. Joudun tarjoamaan päivänsankarille lupaamani ekologisen syntymäpäivälahjan toisella kertaa.

Ei mitään ratkiriemukkaita päiviä

Maanantai-iltainen lenkki ei ollut hyvä idea. Sen jälkeen ei tervettä, ainakaan kurkkukivutonta, päivää ole nähty. Keskiviikon pystyin lepäämään kotona, joten tänään työkuntoa löytyi jo hiukan.

Pieniä murheitahan nämä. Myllykylä savuamattomien tehtaanpiippujen juurella on ollut jokseenkin kolkko. Tuuli pohjoisenpuolelta, eikä hymyjä juuri paistanut.

Viime viikolla tuli radiosta mielenkiintoinen ohjelma italialaisesta säveltäjästä Giacinto Scelsistä. Hänen synkemmän kauden teoksensa olisi sopinut maisemaan.

Päivä kului nopeasti ideoidessa yhtäältä tehtaan ja toiselta työvoimahallinnon suuntaan. Monella taholla on yritystä päällä, enkä tähän hätään usko, että ruuhka-Suomen porteilla kovin suuriin tragedioihin päädytään. Töitä on tarjolla työvoimapulaan saakka sellaisillakin aloilla, joilla palkat ovat kelpo tasoa.

Ei tainnut olla kovin järkevä yritys vedota illalla naapurikunnassa julkisten menojen kasvattamisen puolesta. Kulttuurityöntekijääkin toden teolla tarvitaan, mutta ajat lienevät päättäjien näkökulmasta soveliaat todeta, että ilmankin on tähän saakka pärjätty. Tämä homma olisi pitänyt viedä

Eikä ole rautatievirastollakaan ollut viime aikoina iloista tiedotettavaa. Ainakaan harraste- ja huvitoiminnan kannalta.

Alakuloisia tunnelmia pehmentämään ja paperin menekkiä turvaamaan ostin vastailmestyneen kirjan kannessaan "Huru" ja "Porkkana" Tampereella. Kuvakirjat ovat kivoja.

1969

Lauantain talkoot veturitallilla jäivät vähätuloksellisiksi. Ansaittua syysuupumusta toimeliaan loppukesän jälkeen. Siivottiin pihaa ja kesäkauden halkovarastona toiminutta Lättähatun EFiab-liitevaunua. Viereisellä pallokentällä pelatun junioriturnauksen otteluaikataulu ei näyttänyt sallivan museovierailuita. Iltapäivän tullen Pekka lähti katsastushuoltamaan tyttärensä autoa, muut toverit valokuvauskeikalle Turku-linjalle ja minä livistin kotiin.

Iltaohjelmassa oli luokkakokous. Kaksikymmentä vuotta sitten koulun lopettaneet, pääosa vuoden 1969 vuosikertaa (minä 1970-mallisena kuuluin vuosikurssin vaaveihin, mutta suurpiirteisellä 1970-luvulla ei kyselty koulukypsyystestien perään, jos naapuruston muut lapset olivat aloittamassa koulun, ja yksi myöhäsyntyinen halusi mukaan), oli kutsuttu kokoon, kiitos toimeliaiden naisten Marin, Sarin, Marikan ja muiden. Moni eleli nykyään täällä synnyinseuduillaan - useat toki välillä, ainakin opiskeluaikana, muualla käyneinä. Yhtäältä logistisen aseman ja toisaalta asumisen ja muiden elinkustannusten konstellaatio on näillä seuduin edullinen. Niinpä ainakin hyvänpäiväntuttuja oli monia.

Oli myös monia, joita en ollut sittemmin tavannut, tosia en olisi tunnistanutkaan. Kaljuja meistä oli kolme. Kuvittelin sen olevan tehokas naamio, mutta Pasi, jota en liene kahteen vuosikymmeneen tavannut ja - häpeä tunnustaa, aluksi en edes tunnistanut - tunsi heti ja naurahti, enkö ollutkaan kalju jo kouluaikana. Tyylini siis lienee luonnollinen ja sopiva. En toki ollut kouluaikana kiiltävätukkainen. Päinvastoin, 1980-luvun tavan mukaan minulla oli takaa pidemmäksi kasvatetut ja edestä pystyyn nostetut hiukset, jotka värjäsin mustiksi.

Meistä ei tullut muurareita - tosin taloaan rakentava Kimmo myöhästyi, kun halusi käyttää laastipytyn loppuun - ei taksikuskeja eikä suutareita. Eniten taisi tulla diplomi-insinöörejä, sitten luokanopettajia. Rehtoreita kolme, kanttoreita yksi, samaten tohtoreita. Ja paljon muita mielenkiintoisia uria.

Kuin reilut kaksikymmentä vuotta sitten, hakeuduttiin taas samanhenkisiin porukoihin. Jotkut puhuivat kovaa ja paljon, jotkut hengailivat omintakeisine juttuineen vuorollaan jokaisen luona, jotkut juttelivat hieman syrjemmällä autoista ja moottoripyöristä. Minä viimeksimainittujen joukossa. Enemmän kuin koulua taisimme muistella armeija-aikaa. Samalla junalla sinne menimme, pari viikkoa koulun päättymisen jälkeen. Ja siellä tiet alkoivat vähitellen erkaantua. Kari kertoi, miten oli yllättynyt käydessään hiljattain Panssarimuseossa: hänen johtamansa vaunu oli päätynyt sinne näytteille.

Kaiken kaikkiaan hieno juttu ja suurkiitokset paljon vaivaa nähneille järjestäjille.

Energiavajetta

Taiji-treenikausi alkoi tänä iltana. Olisi mukavaa, jos harjoittelijoita olisi koko kauden ajan yhtä paljon kuin nyt ensimmäisellä kerralla.

En usko ji-energiajuttuihin, eikä niitä täkäläisessä taiji-tyylisuunnassa esiin tuodakaan. Mutta puolileikilläni jouduin toteamaan, miten energiat taisivat karata, kun eräässä qigong-harjoitteessa jouduin lähtemään hetkeksi huilaamaan. Jos joitakin tatamilla tai punttisalilla olan takaa rehkittyjä heikotuksen hetkiä ei lasketa, lienen kokenut vastaavanlaisen, näennäisesti ilman syytä tapahtuneen, heikotuksen vain kerran: armeija-aikana kevyessä sulkeisjärjestysharjoituksessa. Ehkä on tilanteita, joissa paikallaan seisominen vie voimat, vaikka varsinaista rasitusta ei olisikaan.

Ei sammaloiduta

Flunssaoireet jäivät lyhytaikaisiksi. Hyvä niin.

Linja-autopysäkillä eläkeläismies ryhtyi juttusille. Ehdittiin keskustella hyvä tovi, ja puheet kääntyivät paikkakunnan menneisyyteen, eritoten teollisuuteen ja liikenteeseen. Kuulin legendan tehtaalla lipeäaltaaseen pudonneesta onnettomasta työmiehestä, jonka tomumajaa enää haalarit olivat pitäneet vaivoin koossa, kun ruumis nostettiin ylös. Siihen aikaan oli ollut tapana, että koneenhoitajat olivat käyneet värväämässä torilta joutilaita miehiä tilapäisen työvoimapulan iskiessä. Ei kyselty työturvallisuuskorttien eikä juuri muunkaan perään.

Erotessamme emerituskoneenhoitaja kysyi, kauanko minulla on koulua jäljellä. Mahtoiko kysymys johtua siitä, että nousin autoon ammattikoulun ja Tekun pysäkiltä vai lienenkö olemukseltani ikuinen opiskelija? Vastasin toivovani, että eläkeikään saakka. Tosin jos totta puhutaan, toivoisin kyllä vuodenvaihteen jälkeen työskenteleväni pitkästä aikaa opetustoimintaan suoranaisesti liittymättömissä tehtävissä. Koulumaailmassa kylläkin.

Mutta pääsinhän kehaisemaan kotona, että luultiinpa kerran minuakin todellista statusta nuorekkaammaksi. Yleensä moinen osuu kauniimman asukkaan kohdalle. Ei tässä torpassa ole tytöttelystä tai pojittelusta koskaan pahastuttu.

Iltapuhteena ruohonleikkuuta. Harvemmin nurmi on näin hyvin kasvanut enää tähän aikaan vuodesta. Sammalsodan tämänkesäiset offensiivit ovat tuottaneet tulosta.

Kipeää meininkiä

En tapaa sairastella usein, mutta kuukausi sitten kävi vieraisilla suolisto-karabah. Nyt on syyskuun kunniaksi syysflunssa päällä.

Syy tosin taitaa palautua viime viikonloppuun ja perinteiseen vilustumiseen. Jäisin mieluusti huomenna kotiin, jos se olisi mahdollista. Vaan ei ole.

Tihkusade tuo syksyn

Viikonlopun höyryveturivaikutteet olivat liian vahvoja. Iltalenkillä ilmapumppu puuskutti ja poistohöyry pilveili tihkusateeseen. Paljain käsin palelsi. Kesä ei ollut pitkä eikä kuuma, mutta syysviileään totuttelu vie aikansa.

Samoin kuin rutiineihin totuttelu. Unohdin tyystin illalla olleen seurakunnan työryhmäkokouksen. Toisaalta tuskin minulla siellä annettavaa olisi tällä kertaa ollut.

Sohvalta käsin blogatessa täytyy pitää jo jalkalampussa valoa.

Väsähtäneenä syksyyn

En voi väittää, että päivä olisi ollut pirtein ja tehokkain lajiaan. Viikonlopun reipas ja monivivahteinen ohjelma ja siinä sivussa kovin vähäiseksi jäänyt nukkuminen sai toimistotyön tuntumaan melkein levolta.