torstaina, syyskuuta 18, 2008


Valokuvatorstain "helppo"


Valokuvatorstai-blogin tämän viikon aiheena on "helppo". Tähän aiheeseen on helppo päästä mukaan monen kuukauden tauon jälkeen.



Kissanpäiviä ajatellaan usein helpoksi loikoiluksi. Luonnollisessa elinympäristössä, jollainen voi tarjoutua maaseudulla ja pienten taajamien laitamilla, kotikissan kissanpäiviin kuuluu pötköttelyn ohella vauhdikkaita, joskus liiankin vauhdikkaita, aktiviteetteja.

8 kommenttia:

savisuti kirjoitti...

Kissan elämä on kuitenkin helppoa koska sen ei tarvitse nähdä vaivaa ruokansa eteen vaan kaikki tulee valmiina lautaselle. Rapsutuksiakin yleensä saa niin paljon ja enemmänkin kun haluaa ottaa vastaan.

Peregrina kirjoitti...

Helppo se on kissalla: ei tarvitse muuta kuin köllätellä ja välillä katsoa vetoavasti emäntää silmiin ja heti tulee herkut pöytään.

Amalia kirjoitti...

Niinpä helppoa on ainakin tällä kuvan kissalla. Mitä onkaan sitten niillä, jotka ovat otettu kesäkissaksi.

Doris50 kirjoitti...

Helppoahan se on koti kissalla, vaan kuinka on villintyneellä "kesä" kissalla.
Lapsuudessa meilläkin oli eräänlainen kesäkissa. Talvet se asui meidän kanssamme, mutta kesäisin se lähti omille teilleen kalastelemaan jokirantaa.
Eräältä pojalta Topikattimme vei kalan ongesta ;D
Että semmonen kesäkissa.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. Kiva, kun kissanystäviä löytyy. Tämä kuvassa esiintyvä Vilma-neito oli itsekin kesäkissa, pappilan nurkille jätetty, jolle sitten löytyi koti meidän torpastamme. Ulkosalla paljon viihtyneen pikku ystävämme kohtaloksi koitui liikenneonnettomuus viime syksyn pimeillä.

tommi kirjoitti...

Minusta tuo kissan elämä tuntuu kamalan rajoittuneelta ja pitkäveteiseltä. Se ei voi rakentaa mitään, ei kommunikoida sanoilla, ei päättää kenen kanssa elää jne.

Moni kai haluaisi viettää elämänsä passiivisena syöttiläänä. Ehkä he eivät keksi parempaakaan tekemistä.

Olenko jotenkin viallinen vai eivätkö muut pidä vapautta itseisarvona?

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tommi, noin minäkin uskon, kun puhutaan ns. sisäkissoista. On lukuisia ja aivan hyvin perusteltuja syitä, miksi kissoja pidetään sisällä varsinkin taajamissa, mutta en usko neljän seinän sisällä elämisen olevan eläimelle luontaista.

Sen verran olen elämäni aikana päässyt kissoja läheltä seuraamaan, että uskallan väittää niiden rakentavan itselleen melkoisen virikkeikkään elämän, vaikka eivät voikaan rakentaa sen paremmin kielipelejä, rautateitä, suhdedraamoja tai muita sosiaalisia konstruktioita. Kunhan vain saavat viettää riittävästi aikaa vapaina ulkona.

Vapauden luulisi olevan itseisarvo meikäläisessä kulttuurissa, mutta koko käsite tuntuu minusta muuttuvan yhä erikoisemmaksi sitä mukaa, mitä enemmän vapaus ymmärretään syöttiläisyytenä eli yhteiskunnan (tai jonkun muun, kuitenkin aina ulkopuolisen) tarjoamina vaihtoehtoina. Tällainen vapaus on näennäistä, koska se perustuu riippuvuuteen muista.

tommi kirjoitti...

Ulkokissankin vapaus tuntuu epävapaalta, koska se koostuu loppujen lopuksi aika staattisesta joukosta tekoja.

"On tekemistä" tai virikkeitä ei periaatteessa vaikuta mitään, koska loppuikänsä voi vaikka kiertää tahkoa ja tekemistä riittää. Samoin itsensä elättäminen on pelkkä taakka jos se ei johda siihen, että vapautuu toisten määräysvallasta.

Ihmisen vapaudessa erityistä on se, että kukin voi vaikuttaa omiin lähtökohtiinsa, havaintoihinsa ja sitä kautta jopa valinnanmahdollisuuksiinsa. Voi tehdä tekoja, jotka johtavat valintatilanteisiin, jotka on melkolailla mahdoton hahmottaa lähtötilanteesta.

On myös hyvin kiinnostavaa, että hyvin moni ihminen ei tunnu kaipaavan mitään tällaista. Valinnoissa vapauden ja turvallisuuden välillä on tietenkin vain aste-eroja, mutta jotenkin se jako tuntuu olevan vaiettu aihe nykyään.

Voin olla väärässä, mutta oletuksena tuntuisi nykyään olevan, että kaikki haluavat pohjimmiltaan käpertyä jonnekin turvaan.