1969

Lauantain talkoot veturitallilla jäivät vähätuloksellisiksi. Ansaittua syysuupumusta toimeliaan loppukesän jälkeen. Siivottiin pihaa ja kesäkauden halkovarastona toiminutta Lättähatun EFiab-liitevaunua. Viereisellä pallokentällä pelatun junioriturnauksen otteluaikataulu ei näyttänyt sallivan museovierailuita. Iltapäivän tullen Pekka lähti katsastushuoltamaan tyttärensä autoa, muut toverit valokuvauskeikalle Turku-linjalle ja minä livistin kotiin.

Iltaohjelmassa oli luokkakokous. Kaksikymmentä vuotta sitten koulun lopettaneet, pääosa vuoden 1969 vuosikertaa (minä 1970-mallisena kuuluin vuosikurssin vaaveihin, mutta suurpiirteisellä 1970-luvulla ei kyselty koulukypsyystestien perään, jos naapuruston muut lapset olivat aloittamassa koulun, ja yksi myöhäsyntyinen halusi mukaan), oli kutsuttu kokoon, kiitos toimeliaiden naisten Marin, Sarin, Marikan ja muiden. Moni eleli nykyään täällä synnyinseuduillaan - useat toki välillä, ainakin opiskeluaikana, muualla käyneinä. Yhtäältä logistisen aseman ja toisaalta asumisen ja muiden elinkustannusten konstellaatio on näillä seuduin edullinen. Niinpä ainakin hyvänpäiväntuttuja oli monia.

Oli myös monia, joita en ollut sittemmin tavannut, tosia en olisi tunnistanutkaan. Kaljuja meistä oli kolme. Kuvittelin sen olevan tehokas naamio, mutta Pasi, jota en liene kahteen vuosikymmeneen tavannut ja - häpeä tunnustaa, aluksi en edes tunnistanut - tunsi heti ja naurahti, enkö ollutkaan kalju jo kouluaikana. Tyylini siis lienee luonnollinen ja sopiva. En toki ollut kouluaikana kiiltävätukkainen. Päinvastoin, 1980-luvun tavan mukaan minulla oli takaa pidemmäksi kasvatetut ja edestä pystyyn nostetut hiukset, jotka värjäsin mustiksi.

Meistä ei tullut muurareita - tosin taloaan rakentava Kimmo myöhästyi, kun halusi käyttää laastipytyn loppuun - ei taksikuskeja eikä suutareita. Eniten taisi tulla diplomi-insinöörejä, sitten luokanopettajia. Rehtoreita kolme, kanttoreita yksi, samaten tohtoreita. Ja paljon muita mielenkiintoisia uria.

Kuin reilut kaksikymmentä vuotta sitten, hakeuduttiin taas samanhenkisiin porukoihin. Jotkut puhuivat kovaa ja paljon, jotkut hengailivat omintakeisine juttuineen vuorollaan jokaisen luona, jotkut juttelivat hieman syrjemmällä autoista ja moottoripyöristä. Minä viimeksimainittujen joukossa. Enemmän kuin koulua taisimme muistella armeija-aikaa. Samalla junalla sinne menimme, pari viikkoa koulun päättymisen jälkeen. Ja siellä tiet alkoivat vähitellen erkaantua. Kari kertoi, miten oli yllättynyt käydessään hiljattain Panssarimuseossa: hänen johtamansa vaunu oli päätynyt sinne näytteille.

Kaiken kaikkiaan hieno juttu ja suurkiitokset paljon vaivaa nähneille järjestäjille.

Energiavajetta

Taiji-treenikausi alkoi tänä iltana. Olisi mukavaa, jos harjoittelijoita olisi koko kauden ajan yhtä paljon kuin nyt ensimmäisellä kerralla.

En usko ji-energiajuttuihin, eikä niitä täkäläisessä taiji-tyylisuunnassa esiin tuodakaan. Mutta puolileikilläni jouduin toteamaan, miten energiat taisivat karata, kun eräässä qigong-harjoitteessa jouduin lähtemään hetkeksi huilaamaan. Jos joitakin tatamilla tai punttisalilla olan takaa rehkittyjä heikotuksen hetkiä ei lasketa, lienen kokenut vastaavanlaisen, näennäisesti ilman syytä tapahtuneen, heikotuksen vain kerran: armeija-aikana kevyessä sulkeisjärjestysharjoituksessa. Ehkä on tilanteita, joissa paikallaan seisominen vie voimat, vaikka varsinaista rasitusta ei olisikaan.