Seitsemän tunnin iltakävely

Niin kuin kotipuolessa ei olisi kevyenliikenteenväyliä ja metsäpolkuja, piti lähteä perjantain iltakävelylle Vantaalle saakka. Kesäyön marssin melko militaristisista juurista muistuttaa enää tapahtuman nimi ja yhden käden sormin laskettavissa oleva määrä joukko-osastojen ja reserviläisjärjestöjen marssijoukkueita.

Tapahtuman järjestelyissä Puolustusvoimilla on silti edelleen merkittävä osa. Alunperin kesäyössä marssittiin Tuusulan-Keravan seudulla, jossa silloinen Hyrylään sijoitettu Helsingin Ilmatorjuntarykmentti hoiti järjestelyt palopituuskoneiston tarkkuudella. Sittemmin ilmatorjuntarykmentti siirtyi harjoittamaan taivaallista ohiammuntaa Parolannummelle, ja marssitapahtuma siirrettiin kolme vuotta sitten Vantaalle. Järjestelytehtävissä käytettiin aluksi maakuntajoukkoja ja muuta vapaaehtoista maanpuolustusväkeä, mutta sekin kävi sotaväelle kuulemma liian kalliiksi. Alunperin kaksipäiväinen - tai paremminkin yksiöinen ja yksipäiväinen - tapahtuma supistettiin viime vuonna yhteen yöhön ja samalla ilmeisesti nipistettiin järjestelyvoimavarat minimiinsä. Tulos ei ollut hyvä. Puutteita oli muun muassa opasteissa ja huollossa.

Nyt näytti siltä, että niin järjestäjät kuin osallistujatkin olivat päättäneet yrittää vielä kerran. Reiteille lähti noin tuhannen jalkaparin joukko, saman verran kuin useina edellisinä kertoina. Vakio-osallistujien odotukset saattoivat olla matalalla viimevuotisen perusteella, mutta nyt järjestäjät onnistuivat ne ylittämään. Asiat toimivat taas.

Voi olla, että viime vuoden sateinen keli sai muutkin asiat näyttämään synkiltä. Nytkin sateli lähtiessä ja ensimmäisen kymmenen kilometrin matkalla. Toisaalta ennen laskemistaan aurinko ehti vielä tervehtimään ja sää pysyi sateettomana loppuun saakka.

Sadekeli on asenne- mutta myös varustekysymys. Goretex-tuulipuvun kosteussuojaominaisuudet riittivät. Vielä tärkeämpi on kenkävalinta. Omalle kävelyaskeleelleni eivät lenkkikengät sovi, jos askellettavana on yhtään pidempi matka. Valintani tällaisille lenkeille ovat aina maiharit mallia sotaväki. Nyt joutuivat ensimmäisiin tositoimiin viime syksynä hankkimani m/05:t. Verrattuna aiempiin m/91:iin pitäisin niitä vähintään yhtä hyvinä. Vaikka kengät olivat vain vähän käytetyt, ne istuivat jalassa hyvin. Ainoana miinuspuolena voisi pitää kantapäälle sallittua turhan laajaa liikerataa. Mutta siltäkin osin olisin välttynyt rakoilta liimaamalla toisenkin pätkän teippiä ongelma-alueelle. Kevyttä kauriinaskelta ottava puolisonikin päätyi kostean kelin vuoksi maihareihin. Hänen hyvinpalvelleiden "ysiykköstensä" vedenpitävyyttä paranneltiin ennen lähtöä goretexsuihkeella, ilmeisen onnistuneesti.

Reitit vaihtelivat kehätietä ja päärataa reunustavista kevyenliikenteenväylistä omakotialueiden kapeisiin teihin ja metsäisiin lenkkipolkuihin. Tikkurilassa poikettiin urbaanissa ympäristössä. Eri pituisista matkavaihtoehdoista puolisoni kanssa valitsimme pisimmän, 40 kilometriä. Kyseessä ei ole kilpailu eikä aikaa oteta, mutta maaliin Hakunilan urheilukentälle tulimme vähän ennen kello yhtä, mikä tiesi aikaa kuluneen hiukan alle seitsemän tuntia.

Lähdimme ajelemaan saman tien kotia kohti, tosin Petikosta vauhtia hakien - Kehä III:n Tampereen suunnan liittymä kun piiloutui pimeässä onnistuneesti maanrakennustyömaalle. Kevätöisellä moottoritiellä oli oikeastaan aika hauska ajaa.

Kotona saunottiin, ja nukkumaan päästiin vasta kellon käydessä neljää. Lauantaipäivä on ollut raukea ja hidaskulkuinen.

Muutamia kuvia marssilta.