Kivetkin kiinnostavat

Kiiviä tuossa yläpuolella on tällainen blogi jaksanut kiinnostaa yllättävän pitkään. Kiivin kotimaasta muuten tulevat seuraavat Veturimuseon perusnäyttelyn paneelit. Ei sen kauempaa.

Kivet sen sijaan ovat herättäneet talon ihmisväen kiinnostusta sen verran pitkään, että lähdettiin Orivedelle ihmettelemään moisia. Pihasta löytyisi paikkoja moisille kiville, monille kiville.

Kiviä ei vielä tilattu. Mittaillaan ensin. Kotiin palattua ryhdyin likaamaan käsiä mekaniikan kanssa. Kaksikymmenvuotiaan yksivaihteisen käyttöpolkupyöräni kappa oli jo jonkin aikaa lyönyt tyhjää vähäisemmissäkin ylämäissä. Edullisimmaksi tuli hankkia koko takavanne. Vaikka teräsvanne olikin, se oli ollut lukuisista pinnojen säätämisyrityksistä huolimatta hivenen jonnekin päin kallellaan aina siitä juhannusaattoillasta saakka, kun pyörä varastettiin silloisen rivitaloasuntomme pihasta ja myyjä sai kaupattua myös uudet ketjut perustellen rattaiden käyttöiän pitenemisellä. Antoi kaupanpäälle vielä uuden vannenauhan. Hintaa tuli 61,50 euroa. Vaihto oli helppo. Vanha sisä- ja ulkorengas sopivat sellaisinaan. Ketjuja piti lyhentää kahden palan verran.

Joskus peruskoulun ala-asteella, ehkä kuudennella luokalla jolloin puhutaan vuosista 1981-82, muistan äidinkielen lukukirjassa (hyväkuntoista kierrätysoppimateriaalia) olleen tarinan, jossa kuvattiin nuoren pojan kamppailua polkupyöränsä kanssa. Kapan kohdalle osumattomuuden syyksi selvisivät lopulta väärän pituiset pinnat. Ehkä lukukappaleen tehtävä oli tarjota yksi miehuuskokeen malli poikalukijoille. Varmasti vaativa sellainen, mutta ei huono. Minä en ole moista tähän saakka läpikäynyt ja nytkin selvisin ostamalla koko paketin.

Sunnuntaivierailut kahden parhaan äidin luona.