sunnuntaina, toukokuuta 29, 2011


Sateinen sunnuntai on hyvä lehdenlukupäivä


Edellisyön jälkiä on korjailtu vielä pyhäpäivänä. Rakon puhkaiseminen kuuluu asioihin, jota ei mielellään anna muiden käsiin. Muutama sentti lisää liimasidettä olisi säästänyt tältä.

Kesäiseen tapaan Hesari täytti aamulla postilaatikkoa. Sunnuntainumeroa on tullut tilattua lähinnä kulttuurisivujen vuoksi. Ei ole perustetta tilata kallista vieraan seudun paikallislehteä sen suuremmalla rahallisella panostuksella.

Viikolla radiossa lehdistöalan ammattilainen Johanna Korhonen äimisteli, kun journalistiikan opiskelijaryhmässä vain muutamalle tulee sanomalehti ja heidänkin enemmistölleen vanhempien tilaamana. En muista, mainitsiko hän jotakin yhtäältä opintotukien, kesä- tai osa-aikatöiden, työllistymismahdollisuuksien tai tiedekorkeakoulukaupunkien elinkustannusten ja toisaalta lehtien (opiskelija)tilaushintojen välisestä suhteesta.

Lapsuudenkodissani luettiin Hesaria. Se jätti itsestään kuvan valtakunnan tasaisena yleislehtenä, vähän kuin TV- ja radiouutisten taustoittajana. Pravdana, voisi noihin aikoihin vihamielisesti suhtautuva sanoa. Vuosiksi se jäi, ja takaisin lukukenttään tultuaan oli muuntautunut lähemmäksi nimeään. Liiankin.

Tänä päivänä taitaa olla niin, että yleiset asiat luetaan "ilmaiseksi" verkosta. Rahalla tilaamalla osoitetaan maakunta- tai kotiseutuhenkeä, jos osoitetaan.

Ei kommentteja: