Sateinen sunnuntai on hyvä lehdenlukupäivä

Edellisyön jälkiä on korjailtu vielä pyhäpäivänä. Rakon puhkaiseminen kuuluu asioihin, jota ei mielellään anna muiden käsiin. Muutama sentti lisää liimasidettä olisi säästänyt tältä.

Kesäiseen tapaan Hesari täytti aamulla postilaatikkoa. Sunnuntainumeroa on tullut tilattua lähinnä kulttuurisivujen vuoksi. Ei ole perustetta tilata kallista vieraan seudun paikallislehteä sen suuremmalla rahallisella panostuksella.

Viikolla radiossa lehdistöalan ammattilainen Johanna Korhonen äimisteli, kun journalistiikan opiskelijaryhmässä vain muutamalle tulee sanomalehti ja heidänkin enemmistölleen vanhempien tilaamana. En muista, mainitsiko hän jotakin yhtäältä opintotukien, kesä- tai osa-aikatöiden, työllistymismahdollisuuksien tai tiedekorkeakoulukaupunkien elinkustannusten ja toisaalta lehtien (opiskelija)tilaushintojen välisestä suhteesta.

Lapsuudenkodissani luettiin Hesaria. Se jätti itsestään kuvan valtakunnan tasaisena yleislehtenä, vähän kuin TV- ja radiouutisten taustoittajana. Pravdana, voisi noihin aikoihin vihamielisesti suhtautuva sanoa. Vuosiksi se jäi, ja takaisin lukukenttään tultuaan oli muuntautunut lähemmäksi nimeään. Liiankin.

Tänä päivänä taitaa olla niin, että yleiset asiat luetaan "ilmaiseksi" verkosta. Rahalla tilaamalla osoitetaan maakunta- tai kotiseutuhenkeä, jos osoitetaan.

Seitsemän tunnin iltakävely

Niin kuin kotipuolessa ei olisi kevyenliikenteenväyliä ja metsäpolkuja, piti lähteä perjantain iltakävelylle Vantaalle saakka. Kesäyön marssin melko militaristisista juurista muistuttaa enää tapahtuman nimi ja yhden käden sormin laskettavissa oleva määrä joukko-osastojen ja reserviläisjärjestöjen marssijoukkueita.

Tapahtuman järjestelyissä Puolustusvoimilla on silti edelleen merkittävä osa. Alunperin kesäyössä marssittiin Tuusulan-Keravan seudulla, jossa silloinen Hyrylään sijoitettu Helsingin Ilmatorjuntarykmentti hoiti järjestelyt palopituuskoneiston tarkkuudella. Sittemmin ilmatorjuntarykmentti siirtyi harjoittamaan taivaallista ohiammuntaa Parolannummelle, ja marssitapahtuma siirrettiin kolme vuotta sitten Vantaalle. Järjestelytehtävissä käytettiin aluksi maakuntajoukkoja ja muuta vapaaehtoista maanpuolustusväkeä, mutta sekin kävi sotaväelle kuulemma liian kalliiksi. Alunperin kaksipäiväinen - tai paremminkin yksiöinen ja yksipäiväinen - tapahtuma supistettiin viime vuonna yhteen yöhön ja samalla ilmeisesti nipistettiin järjestelyvoimavarat minimiinsä. Tulos ei ollut hyvä. Puutteita oli muun muassa opasteissa ja huollossa.

Nyt näytti siltä, että niin järjestäjät kuin osallistujatkin olivat päättäneet yrittää vielä kerran. Reiteille lähti noin tuhannen jalkaparin joukko, saman verran kuin useina edellisinä kertoina. Vakio-osallistujien odotukset saattoivat olla matalalla viimevuotisen perusteella, mutta nyt järjestäjät onnistuivat ne ylittämään. Asiat toimivat taas.

Voi olla, että viime vuoden sateinen keli sai muutkin asiat näyttämään synkiltä. Nytkin sateli lähtiessä ja ensimmäisen kymmenen kilometrin matkalla. Toisaalta ennen laskemistaan aurinko ehti vielä tervehtimään ja sää pysyi sateettomana loppuun saakka.

Sadekeli on asenne- mutta myös varustekysymys. Goretex-tuulipuvun kosteussuojaominaisuudet riittivät. Vielä tärkeämpi on kenkävalinta. Omalle kävelyaskeleelleni eivät lenkkikengät sovi, jos askellettavana on yhtään pidempi matka. Valintani tällaisille lenkeille ovat aina maiharit mallia sotaväki. Nyt joutuivat ensimmäisiin tositoimiin viime syksynä hankkimani m/05:t. Verrattuna aiempiin m/91:iin pitäisin niitä vähintään yhtä hyvinä. Vaikka kengät olivat vain vähän käytetyt, ne istuivat jalassa hyvin. Ainoana miinuspuolena voisi pitää kantapäälle sallittua turhan laajaa liikerataa. Mutta siltäkin osin olisin välttynyt rakoilta liimaamalla toisenkin pätkän teippiä ongelma-alueelle. Kevyttä kauriinaskelta ottava puolisonikin päätyi kostean kelin vuoksi maihareihin. Hänen hyvinpalvelleiden "ysiykköstensä" vedenpitävyyttä paranneltiin ennen lähtöä goretexsuihkeella, ilmeisen onnistuneesti.

Reitit vaihtelivat kehätietä ja päärataa reunustavista kevyenliikenteenväylistä omakotialueiden kapeisiin teihin ja metsäisiin lenkkipolkuihin. Tikkurilassa poikettiin urbaanissa ympäristössä. Eri pituisista matkavaihtoehdoista puolisoni kanssa valitsimme pisimmän, 40 kilometriä. Kyseessä ei ole kilpailu eikä aikaa oteta, mutta maaliin Hakunilan urheilukentälle tulimme vähän ennen kello yhtä, mikä tiesi aikaa kuluneen hiukan alle seitsemän tuntia.

Lähdimme ajelemaan saman tien kotia kohti, tosin Petikosta vauhtia hakien - Kehä III:n Tampereen suunnan liittymä kun piiloutui pimeässä onnistuneesti maanrakennustyömaalle. Kevätöisellä moottoritiellä oli oikeastaan aika hauska ajaa.

Kotona saunottiin, ja nukkumaan päästiin vasta kellon käydessä neljää. Lauantaipäivä on ollut raukea ja hidaskulkuinen.

Muutamia kuvia marssilta.

Hallintotoiminnan oikeudellisten perusteiden tenttikysymyksiä

Eilen järjestettiin avoimen yliopiston lukukauden viimeinen luentotentti. Julkisoikeuden perusteissa tentittävänä oli luentosarja Hallintotoiminnan oikeudelliset perusteet, joka tutkintovaatimusten mukaan kattaa 11 eri lakia. Luentojen painopiste oli hallintolaissa ja kuntalaissa.

Kysymyksiä oli kolme. Hallinnon oikeusperiaatteita muistelen kysytyn jo syksyllä julkisoikeuden peruskurssin tentissä, silloin toisin harkintavallan rajoitusperusteiden nimellä. Toisessa tehtävässä piti kertoa asianosaisen kuulemismenettelystä. Kolmas tehtävä oli soveltava. Tarjolla oli kaksi tapauskuvausta, joista toisessa oli kyse hallintopäätöksen asiavirheen korjaamisesta ja toisessa kirjoitusvirheen korjaamisesta. Annettujen tietojen perusteella piti selvittää, onko hallintopäätöksen korjaaminen tapahtunut lainmukaisesti ja luonnollisesti perustella vastauksensa. Vastasin kirjoitusvirheen korjaamista koskevaan vaihtoehtoon, mutta on myönnettävä, että minulla menivät hallintolain asiavirheen ja kirjoitusvirheen korjaamiseen liittyvät säännökset sujuvasti sekaisin. Harmittaisi vähemmän, jos ei heti tentin jälkeen tarkistaisi lakitekstistä tai muistiinpanoista.

Jos tentti oli hankalahko, oli tämänpäiväinen työpäivä luksusta. Ties miten pitkästä aikaa sai keskittyä yhteen asiaan ja hoitaa tuleviin oppisopimuskoulutuksiin liittyvän aikaavievän tehtävän kerralla kuntoon.

Kotona oli pihatyöilta nurmikonleikkuun merkeissä. Kauniimpi asukas muotoili uutta kasvimaata ja karvaisimmat hakeutuivat sopivalle etäisyydelle ruohonleikkurin meluhaitoista.

Pyörän selkään

Joku amerikkalainen lahko oli kuulemma ennustanut maailmanloppua tälle viikonlopulle. Eihän yläkerta sellaisia järjestele, kun sääksmäkeläisetkin olivat ehtineet rasvata ketjut ja pumpata renkaat perinteiseen seitsemän kirkon pyöräilyyn. Vanha Sääksmäen seurakunta käsittää tätänykyä kolme seurakuntaa: Sääksmäen, siitä vuonna 1483 irrottautuneen Akaan ja viimeksimainitusta vuonna 1589 irtautuneen Urjalan. Maallisen paikallishallinnon kuntia on yhtä lailla kolme, joskin Sääksmäki käyttää toistaiseksi yhden taajamansa, Valkeakosken, nimeä.

Talon kauniimpi asukas lähti työn puolesta pyöräilijöitä huoltamaan. Samoihin aikoihin nousin Helkaman satulaan ja lähdin polkemaan kohti Urjalaa. Varhainen pyöräilijä välttää tuulen. Taisin olla kolmas Urjalan kirkolta matkaan ilmoittautunut. Kylmäkoskella paidan vaihto lyhythihaiseen, lasi mehua ja pusu. Sitten jaksoikin taas.

Viialassa lisäsin säestystä tuulen huminaan. Vanhan MP3-soittimen radio ei enää toimi ja tallennustilaa on maltilliset 250 megatavua, mutta hyvin se edelleen soittaa. Matkamusiikin rungon muodosti Jean-Michel Mauricenpoika Jarren 35 vuoden takainen Oxygene-albumi höysteenään Prodigya, Inertiaa ja muuta polkemiseen sopivaa menneen maailman musiikkia. Kumma sinänsä, että Jarre rakensi 70-luvun analogisilla syntetisaattoreilla äänimaailmoita, jotka tänäkin päivänä turhaan hakevat vertaistaan. Makuasioita toki.

Sykemittari oli matkassa, mutta matkamittaria ei. Lenkin pituus on tiettävästi noin 90 kilometriä. Syke kohosi parhaimmillaan 171:een Riisikkalan mäkeä noustessa. Yritin pitää sen maltillisella alueella ja taisin onnistuakin. Kiire ei ollut.

Vesakkotalkoot

Museoveturiseura järjesti pyynnöstä ylimääräisen talkoopäivän. Teema oli kadonneen raiteen metsästys. Tarvittiin seitsemän miestä varusteinaan Eskon järjestämät kaksi raivaussahaa ja kolme moottorisahaa sekä muutama rautakanki, pari lapiota ja vesuri. Ja moisen arsenaalin kanssa tietenkin lääkintävahtimestari, yhtenä seitsemästä.

Ensin oli pöheikkö:


Motorisoidun raivauksen hoitivat ammatikseen vastaavia työkaluja käyttelevät Esko ja Simo. Juha sai Ilkan kanssa keskittyä vaihteen öljyämiseen ja vetreyttämiseen, kun lääkintätoimenpiteitä ei tarvittu.

Parissa tunnissa raide oli vesottu siihen kuntoon, että alkukesän aikana tapahtuva pieni vaihtotyöliike on mahdollinen. Asianomaisella kalustoyksiköllä testattiin, että se varmasti liikkuu ja kannot kiskojen viereltä tulivat riittävän lyhyiksi.

Ja pöheiköstä löytyi kaksi raidetta:


Veturitallille palattiin ruokapaikan kautta ja ryhdyttiin mittailemaan. Hurjalla joukolla oli lisää hurjia suunnitelmia, tällä kertaa oman kaluston suhteen, mutta livahdin kotiin ennen kuin niitä alettiin toteuttaa. Illan mittaan bitit toivat nähtäväksi, että siirrot onnistuivat hyvin. Museon ensimmäisessä pilttuussa on ensi kerran pariin vuosikymmeneen jotakin "uutta" nähtävää.

Pärinää pihamaalla

Illalla alkoi nurmikonleikkuukausi kotipihassa. Kolme päivää myöhemmin kuin viime kesänä. Kevät on ollut ajoittain lämmin ja sadettakin on saatu, mutta ruohon kasvu näyttää pysyneen hiukan maltillisempana kuin vuosi sitten. Olisikohan osuutta asiaan kevätlannoitteen vaihdolla kemiallisesta tuotteesta biologiseen? Seurataan tilannetta. Varsinkin sammalentorjuntaominaisuudet kiinnostavat.

Talon kauniimpi asukas otti iltapuhteekseen vanhan nurmikon raivaamisen uuden kasvimaa-alan tieltä. Kaksi karvaisinta asukkia taas valmistautuivat yövuoroon unten mailla.

Kesäkauden pihapuuhaksi tilasin viisi ja puoli tonnia kiviä. Ja loppukesäksi junaliput pohjoiseen.

Sadetta odotellessa

Leppoisan sunnuntaipäivän ohjelmaan kuului ilmalämpöpumpun suodattimien puhdistus ja ruohonleikkurin öljynvaihto. Ensinmainitun osalta Fujitsu osaa muistuttaa vilkuttamalla merkkivaloaan. Tehoa heikentävää suodattimien tukkeutumista ei pitäisi päästä tapahtumaan, kun ohjeiden mukaan imuroi kaksi suodatinta ja pesee kolmannen aina valon vilkuttaessa.

Pyörä esiin ja ostoksille

Viime viikonloppuna yksivaihteinen tuli kuntoon, ja työmatkojen alku- ja loppuosuudet kodin ja rautatieaseman välillä ovat olleet yhtä juhlaa ympärilyövän kapan aikaan verrattuna. Eilisiltana tuli avattua pyöräilykausi vaihdepyörän kanssa. Testilenkiksi sopiva oli matka kotoa reserviläisyhdistyksen majalle kokoukseen. Menomatkalle osui houkutteleva metsätien pää, ja kello kertoi, että kiirettä ei ole. Tien muuttuminen poluksi taas kertoi, että hybridipyörä ei ole maastopyörä tai ainakin että ajajalla ei ole taitoa. Palasin maantielle. Harjoituksen puutetta kai. Lapsena tuli ajettua paljon metsittyneillä vanhoilla soranottopaikoilla isojen poikien mopoilun renkaanjäljissä.

Polkupyörä oli myös hyvä syy jättäytyä saunaillasta: viluhan siinä tulisi, jos saunaiholla metsäkulmilta kotiin polkee. Idän puoleinen tuuli vahvisti, joskin teki kotimatkasta hitaamman kuin menosta.

Lauantaipäivän alkupuoli pyhitettiin shoppailulle. Ensin maitokärryjä lykkien lähipuutarhalle, josta kärryjen täytteeksi pelakuut ulkorakennuksen ikkunalle, persiljat ruukkuun ja koristebataatti lämpöisiä kelejä odottamaan. Bataattia emme ole ennen kasvattaneet, mutta joku kokeilu aina tarvitaan. Sitten auto alle ja torille hakemaan chilipensas maakuntaa kiertävältä yrttikauppiaalta. Kotikunnan kahdessa muussa taajamassa käytiin multa- ja huonekaluhankintojen merkeissä ja sämpyläkahvilla.

Torstai-illan ukkossade täytti tynnyreitä sen verran, että talon kauniimman asukkaan ryhtyessä istutuspuuhiin sain viimein pestyksi talvirenkaat ja lintulaudan.

Salamyhkää

Tuntuu siltä, että viime aikoina museorautatiealalle on rantautunut pikkutyttökulttuuri. Tykätään salaisuuksista. Esitetään pyyntöjä tai annetaan lupia ja samalla kuiskataan, että tämä on sitten salaista. Olkoon salaisuuksia, jos se on kivaa. Mutta salaisuuksista kuiskutteleminen voi saada aikaan noloja tilanteita kuiskuttelijan kannalta. Vaikkapa niin, että salaisen harrasteavunpyynnön vastaanottaja joutuu kysymään virallisilta tahoilta, onko avunpyytäjällä puhtaat jauhot pussissaan. Tästä aikanaan kuullessaan avunpyytäjä arvatenkin loukkaantuu ilmeisen luottamuspulan vuoksi. Äijäkulttuurisessa viiteryhmässään avoimilla korteilla pelaamiseen tottunut haistaa yllättävässä pikkutyttöilyssä palaneen käryn, vaikka siihen ei tosiasiallisia syitä olekaan.

Edellä sanomallani en halua viitata yksittäiseen asiaan, vaan yleistyneeseen ilmiöön. Eri puolilla hyssytellään. Tai esitetään toiveita, millaisia kuvia sopii julkaista blogissa tai vaunut.org:ssa. Erikoisinta asiassa on se, että joskus hyssyttelevä yhteisö voidaan nähdä kuuluviksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitetuksi julkista tehtävää hoitavaksi yhteisöksi. Tai ainakin sen olemassaolo tai toiminta perustuu julkiseen subventioon.

Toimikoon kukin, miten haluaa. Meidän porukka auttaa, missä pystyy. Ei lavertele, mutta ihmettelyä ei voi kieltää.

Maaseututyömatkailua

Työviikko on ollut reissu- eli kokouspainotteinen. Maanantaina henkilöstönkehittämisasioita Tampereen kauppaoppilaitoksella (jossa en ollut käynyt sitten 90-luvun alkupuolen pienoisrautatiepäivien). Eilen oppisopimusasioita Finlandia-talossa ja tänään yleisiä asioita Lepaan maatalousoppilaitoksella. Molemmilla mainituilla oppilaitoksilla on jo pitkään ollut toiset nimet kuin tässä kirjoittamani. Toinen asia on, millä kukin ne tuntee.

Päätin ajella Lepaalle vanhan Tyrvännön kautta. En ole seudulla paljon kulkenut. Joskus nuorena siellä käytiin kaveriporukalla katsomassa Jyväskylän suurajojen pikataivalta, ja jotkut tienpätkät tulivat tutuiksi linja-auton ikkunasta katseltuina kun opiskelu- tai muut matkat veivät Hämeenlinnaan. Enimmäkseen sorateitä edelleen.

Yhdessä tienristeyksessä jouduin turvautumaan navigaattoriini: GT-karttaan. Ilma oli lämmin ja avasin oven. Läheisestä pihasta lähti autoa kohti tepastelemaan vuohi kuin tuttavuutta tehdäkseen. Tuskin olisin malttanut olla rapsuttamatta niin sympaattista otusta, jos se olisi tullut paikallistuntemustaan tarjoamaan. Mutta oikea tie selvisi ilman vuohen apua, enkä oikeastaan olisi kaivannutkaan vaatteisiin karvoja tai tuoksuja.

Kaksi iltaa on tälläkin viikolla kulunut harrasteopinnoissa Tampereella. Luentosarja hallintotoiminnan oikeudellisista perusteista alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolla vielä kerran ja sitten on tentti. Tämän illan äänimaisemaa säesti ukkonen. Vastoin tapojani ajoin kotiin moottoritietä, sen verran pitkällä ilta oli. Horisontti välähteli yhä tihenevistä salamoista, ja kotiin tullessa satoi. Oli jo vähän kaipailtu, kuiskivat pihakoivut.

Erilaisia työuria

Viime viikolla lähti hyvin ansaituille eläkepäivilleen muuan työpaikkani pitkäaikainen työntekijä. Hän oli ollut koulutuskuntayhtymän ja sitä edeltäneen kuntainliiton palveluksessa 36 vuotta. Kollegani totesi, miten moinen työura alkaa olla nykyään yhä harvinaisempi. Päinvastoin alkaa olla todennäköisempää, että työuran lopussa työnantajien lukumäärä saattaa olla 36.

Toisessa yhteydessä kuulin toisen henkilön kertovan, miten hänellä ei ole 36-vuotiaaksi saakka ollut kuin kesätyöpaikan tyyppisiä työsuhteita. Silppu- ja pätkätyöstä puhutaan paljon. Jotkut sanovat ainakin nuorten ikäluokkien preferoivan lyhytaikaisten työsuhteiden mukanaan tuomaa vapautta pitkiin työuriin verrattuna. Toiset taas sanovat työelämäodotusten olevan nuorillakin melko perinteisiä ja vakautta suosivia. Riippuu kai, keneltä kysytään. Joillakin on nurkan takana odottamassa kaksi uutta mahdollisuutta yhden epätyydyttävän tilalle. Jotkut kokevat muuten vain kaikkivoipuutta. Jotkut taas turhautuvat loputtomiin yrityksiin löytää edes yksi vihreä oksa.

Yhdenlaista silpputyötä on tämäkin kotikylän kulttuuritoimen työpaikka. En pidä itseäni aivan noviisina EU-projektien - lähinnä opetustoimeen ja aluekehitykseen liittyvien - kanssa, ja rohkenen väittää, että vastuu ja työmäärä eivät ole täysin linjassa tarjottuun työaikaan ja palkkaan nähden. EU-rakennerahastohankkeissa ei aina ole tarjolla - tosin väitän, että hakuvaiheessa vielä harvemmin osataan edes pyytää - asiallista määrärahaa henkilöstön palkkaukseen. Eurolla saa euron työpanoksen ja puolella eurolla puolikkaan. Suurin odotuksin aloitetut ja sinänsä hyviä asioita ajavat EU-hankkeet liian usein jäävät kauaksi tavoitteistaan. Voidaan kysyä, onko niitä vetämään saatu rekrytoitua parhaat voimat, vai onko hankehakemuksella ajettu esimerkiksi jonkin organisaation työvoimapoliittisia tai vastaavia toissijaisia tavoitteita. Jos tästä kysymyksestä on selvitty puhtain paperein, voidaan esittää vielä jatkokysymys oikeasta resursoinnista.

Kivetkin kiinnostavat

Kiiviä tuossa yläpuolella on tällainen blogi jaksanut kiinnostaa yllättävän pitkään. Kiivin kotimaasta muuten tulevat seuraavat Veturimuseon perusnäyttelyn paneelit. Ei sen kauempaa.

Kivet sen sijaan ovat herättäneet talon ihmisväen kiinnostusta sen verran pitkään, että lähdettiin Orivedelle ihmettelemään moisia. Pihasta löytyisi paikkoja moisille kiville, monille kiville.

Kiviä ei vielä tilattu. Mittaillaan ensin. Kotiin palattua ryhdyin likaamaan käsiä mekaniikan kanssa. Kaksikymmenvuotiaan yksivaihteisen käyttöpolkupyöräni kappa oli jo jonkin aikaa lyönyt tyhjää vähäisemmissäkin ylämäissä. Edullisimmaksi tuli hankkia koko takavanne. Vaikka teräsvanne olikin, se oli ollut lukuisista pinnojen säätämisyrityksistä huolimatta hivenen jonnekin päin kallellaan aina siitä juhannusaattoillasta saakka, kun pyörä varastettiin silloisen rivitaloasuntomme pihasta ja myyjä sai kaupattua myös uudet ketjut perustellen rattaiden käyttöiän pitenemisellä. Antoi kaupanpäälle vielä uuden vannenauhan. Hintaa tuli 61,50 euroa. Vaihto oli helppo. Vanha sisä- ja ulkorengas sopivat sellaisinaan. Ketjuja piti lyhentää kahden palan verran.

Joskus peruskoulun ala-asteella, ehkä kuudennella luokalla jolloin puhutaan vuosista 1981-82, muistan äidinkielen lukukirjassa (hyväkuntoista kierrätysoppimateriaalia) olleen tarinan, jossa kuvattiin nuoren pojan kamppailua polkupyöränsä kanssa. Kapan kohdalle osumattomuuden syyksi selvisivät lopulta väärän pituiset pinnat. Ehkä lukukappaleen tehtävä oli tarjota yksi miehuuskokeen malli poikalukijoille. Varmasti vaativa sellainen, mutta ei huono. Minä en ole moista tähän saakka läpikäynyt ja nytkin selvisin ostamalla koko paketin.

Sunnuntaivierailut kahden parhaan äidin luona.

Työorientoitunut?

Vaikka yliopistonmäki näyttää tähän vuodenaikaan jo suhteellisen hiljaiselta, jatkuvat julkisoikeuden perusopintojen luennot toukokuun lopulle saakka. Nyt aiheena ovat hallintotoiminnan oikeudelliset perusteet, kurssi joka tarjoaa omaan työhöni ehkä eniten hyötyä opintokokonaisuuden sisällöstä. Luennoija on ylitarkastaja K. Hirvonen, kokenut hallintomies, jonka kertomat monet käytännön tapaukset liittyvät itseänikin - tosin ei välttämätä puhtaan ammatillisista syistä - kiinnostaviin ympäristö-, maankäyttö- ja kaavoituskysymyksiin.

Iltaluennon päätteeksi sattui niin, että muuan toinen iltaopiskelija tervehti: "Sinäkin täällä?" Hän on tuttu työhön liittyvistä yhteyksistä. Juttelimme hetken ja kun hän lähtiessä totesi "Maanantaina nähdään", minua alkoi suunnattomasti kaivella, minkä neuvottelun tai tapaamisen olen unohtanut näin tyystin. Kalenterissani on merkintä vain Tampereen kauppaoppilaitoksella pidettävästä ohjausryhmäkokouksesta, joka on aivan eri aihepiiri. Raksutti kauan, kunnes keksin että hän tarkoitti maanantaina jatkuvia iltaluentoja. Elinikäisen oppimisen profeettojen lausumassa "Tee työtä ja opiskele" paino on omassa ajatusmaailmassani näemmä kehotuksen ensimmäisessä osassa.

Rautatieasemalle kävellessä tullikamarin edustalla oli ambulanssi, poliisiautoa ja paljon virkapukuisia. Ja asematunnelin portaikossa vastenmielisen näköinen määrä verta.

Huomenna on taas virkamiehen työpäivä, mutta sitä ennen rautatieläisen yövuoro. Päijät-Hämeeseen matkalla oleva museojuna tarvitsee vettä öisellä taipaleellaan.

Synttärit talossa

Kissaveljekset täyttivät kaksi vuotta. Toisin kuin edesmenneen "tätinsä", löytölapsen, jota kollipojat eivät koskaan ehtineet nähdä, on näiden veijarien syntymäaika tiedossamme. Viimeisen vuoden aikana kissat ovat kovasti aikuistuneet.

Syntymäpäiviä juhlistettiin pakastekalapäivällisellä. Sitten kiiruhdettiinkin taas ulkoilemaan.

Toivottavasti kissaystävien kanssa edessä on monia yhteisiä vuosia.

Tiukka herätys

Kun aattona ei tule bailattua ankarasti, ei puhelinsoitto ennen aamuseitsemää ole katastrofaalinen herätys vapunpäivään. Mutta kellonaika ja Tapsan numero huomioiden oli jo ennen hyvienhuomenten vaihtoa arvattavissa, että jotain vähemmän mukavaa on menossa. Niinhän se oli, vapaaehtoisväkeä kutsuttiin liikenteeseen ankaran bailaamisen jälkimaininkien vuoksi.

Aamukahvit saivat jäädä, vaatteet päälle, saappaat jalkaan, karttalaukku olalle ja auton nokka kohti Urjalaa. Joskus on tilanteessa mukana enemmän kuin hyvää onnea. Käsketylle kokoontumispaikalle ajellessani käveli maantien reunaa ihminen, jollaisen ei ensimmäisenä odota kävelevän vappuaattoaamuna talottomalla taipaleella - sikäli kuin tuolla juuri kenenkään voi olettaa kävelevän marjastus-, sienestys- ja hirvestyssesongit poislukien.

Kyyti kelpasi, ja hetken jutusteltuamme selvisi, että etsittävä oli löytynyt. Hiukan yllättyneenä siitä, että seutukunnallisen organisaatiokin jo kaipaili. Johtopaikalla tehtiin vaaditut toimet, hoidettiin kadonnut lammas kotiinsa, soiteltiin hälytetyille peruutukset ja palattiin lähtöpesille, kuka aamukahvipöytään, kuka navettaan.

Sitten kuohuviiniä ja vaahtokarkkeja

Silli- ja kananmuna-aamiaisen jälkeen oli hyvä lähteä kylille vappukulkuetta katsomaan ja puheita kuulemaan. Näytti kuin kansaa olisi ollut liikkeellä hiukan tavanomaista vähemmän. Aurinkoista, mutta pohjatuuli taisi saada osan väestä jäämään kotiin.

Puhujat edustivat ammattiyhdistysliikettä enemmän kuin valtakunnanpolitiikkaa. Takanapäin olevat eduskuntavaalit ja käynnissä olevat, ainakin sosialidemokraateille ilmeisen otolliset, hallitustunnustelut ehkä pitivät maakunnan etulinjan työläispoliitikot kiireellisemmissä tehtävissä kuin pikkukaupungin kolealla torilla. Täällä puhuttiin maltillisesti ja moitittiin porvareita - tässäkin kohden lähinnä menneen maailman nimiä Thatcherista Ahoon - vain sen verran kuin tilaisuuden luonne huomioon ottaen oli välttämätöntä.