sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009


Praepositus paradisi et princeps animarum


Paratiisin ja sielujen päällikön Miihkalin päivänä pitää olla kaikki laarissa, sanoi vanha kansa. Perunoita saimme puolikkaalta aariltamme vain vajaan ämpärillisen. Kylvö tehtiin myöhään, eikä tänä vuonna käytetty Hankkijan Timoa tai muuta hyvää siemenperunaa. Mutta joulurosolli saadaan sentään oman maan antimista. Sen sijaan punajuurisato oli hyvä. Talon kauniimpi asukas nosti ja keitti juurikkaat perjantaina, ja äsken iltapuhteena lohkoimme ne ja säilöimme etikkaliemeen.

Eilisen päivällisen salaatin runko piti ostaa pitkästä aikaa kaupasta. Salaattitomaatit saamme vielä jonkin aikaa omasta – öisin öljykynttilällä ja paksulla matolla suojatusta - kasvihuoneesta, mutta avomaan vihreä on jo kautensa päättänyt.

Kylän maalarimestari soitteli ja kertoi, että ei ollut päässyt Pirkanmaan Osuuskaupan kanssa yhteisymmärrykseen moottoritien varteen liikenneasemalle kesällä siirretyn Tr1-höyryveturin maalausurakasta. Hänen suunnitelmansa oli mielestäni erinomainen ulkosäilytystä ajatellen, mutta osuusliike piti sitä liian kalliina. Sääli, koska halvalla saa halvan tuloksen. Moni on luullut Museoveturiseuran ottavan homman hoitaakseen, mutta sellaiseen ei Veturimuseon ylläpitoon ja Matisa-projektiin sitoutuneella yhdistyksellä ole resursseja. Osuusliike taisi lähteä soitellen veturinentisöintiin, mutta toivottavasti järki vielä voittaa.

Illalla ajeltiin tehtaanpiippujen juurelle harjoittamaan taijia. Matin johdolla tehtiin Beijing-muotoa perusteellisesti. Tykkäsin, joskin vähitellen olen oppinut pitämään myös Jukan vetämistä pitkän kaavan qigong-harjoituksista.



Kohta taitaa olla isomman korin hankinta edessä, kun kissanpojat kasvavat. Harmaasävyinen Vihtori tervehtyy päivä päivältä putoamisonnettomuutensa jäljiltä. Keskiviikkona, viikko leikkauksen jälkeen, käytimme pikkuystävämme Hattulan eläintenhuoltoasemalla tarkastuksessa. Leikkauksen tehnyt lääkäri antoi ohjeet kotijumppaan. Hyppiminen on edelleen kiellettyä, mutta oikea takajalka tarvitsee liikettä tervehtyäkseen. Muun muassa kottikärrykävely tervettä takajalkaa kiinnipitäen kuuluu kissan kuntoutusohjelmaan.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Voi hölmöys, jos lähtevät pluttaamaan veturin jollakin puolivillaisella suunnitelmalla...

Saatpa muuten nähdä, että isosta korista huolimatta rötkylät saattavat edelleen ahtautua tuohon pieneen:) Komeat veljekset, kertakaikkiaan. Kun ystäväkin hankki riesakseen sellaisen mustan ADHD -tapauksen, joka näyttää siltä, että on piippurassista rakennettu, niin kuumeoireet alkavat täälläkin olla selvät. Täytyy kuitenkin jättää asia hamaan tulevaisuuteen, Väinönjälkeiseen aikaan. Yhdessä lemmikissäkin on aina lomasijoittamista.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Onneksi asioilla on joskus nopeita käänteitä ja veturi saattaa saada ammattikoululaisista asialle aikaa uhraavat maskeeraajat.

Ilmojen viiletessä taitaa tosiaan olla niin, että kissat viihtyvät tiiviimmin toistensa ja ihmisten vieressä. Pieni kori on lämmin pesä. Varsinkin kun sen sijoittaa ilmalämpöpumpun läheisyyteen.