Valtion laskuun

Loppuviikoksi oli tarjolla kaksi seminaarityyppistä työmatkaa: toinen ammatillisen koulutuksen yleisseminaari ja toinen sähköalojen tutkintotoimikuntien yhteiskokoontuminen. Molemmilla harjoitettiin merenkulkua. Valitsin jälkimmäisen, koska ensimmäinen vaihtoehto on tarjolla joka vuosi mutta toinen keskimäärin vain joka kolmas. Juna lähti heti aamuviiden jälkeen, mutta taksista piti käytännössä juosta laivaan. Mentiin nopealla vuorolla Tallinnaan, kokoustettiin, syötiin, kokoustettiin lisää, nukuttiin, käytiin ostoksilla, syötiin lisää ja tultiin takaisin Helsinkiin.

Järjestävän seuran eli opetushallituksen virkamiehet vaikuttivat hiukan maansa myyneiltä. Keskusvirastossa on käynyt organisaatiomuutos, eikä kaikki ole kai vielä loksahtanut aivan kohdalleen. Se tuli jälleen havaittua, että tuskin missään päästään niin tunnerikkaaseen mielipiteilyyn ja itseilmaisuun kuin huoneessa, joka ahdetaan täyteen insinöörejä ja muita tekniikan alan ihmisiä keskustelemaan itselleen tärkeästä teemasta. Kansantaloudellinen tilanne lienee aiheuttanut sen, että keskustelun sivutessa työmarkkinakysymyksiä volyyminuppi kääntyi hitusen myötäpäivään. Työmarkkinajärjestöt ovat alusta saakka kuuluneet näyttötutkintojärjestelmän vahvoihin tekijöihin, mutta niiden alaan kuuluvat kysymykset on aiemmissa tapaamisissa hienotunteisesti jätetty keskustelun ulkopuolelle.

Vapaa-ajalla oli mukavaa mittailla kaupungin katuja paikat hyvin tuntevassa seurassa. Ihan kaikessa en tovereita seuraillut. Makeista leivonnaisista en pidä. Ja mielipidettä siitä, että Suomenlahden eteläpuolella naiset näyttävät naisilta, kun kulkevat vaarallisilta ja epämukavilta näyttävissä jalkineissa, en jaa. Manteleita myytiin joka toisessa kadunkulmassa.

Illallisella pöytäkaveri kysyi, eikö liha ole tarpeeksi kypsää, kun pyörittelin sitä haarukassani. Ei ollut raakaa eikä veristä, mutta ei tuntunut ihan reilulta syödä pihviä ja juoda viiniä valtion laskuun. Matka oli kaikkineen ihan kiva, mutta ehkä nekin määrärahat olisi löytäneet jostain vielä kiitollisempia kohteita kuin me työssäkäyvät, kotioloissakin hyvin syövät miehet.

Nättejä tyttöjä väittivät monet matkalaiset nähneensä. Minun silmiinikin osui yksi, kotiasemalla vastassa. Kotiinpaluu oli parasta tässäkin reissussa.