Kokousväsymystä jo putken puolivälissä

Työpäivä tänäänkin Tampereella. Linja-autoa ei tarvittu, kun kokouspaikka on rautatieaseman vieressä. Muistomerkiksi aikanaan jätetty Tr1 nro 1088 -veturi oli läheltä katsottuna jos mahdollista vielä surullisempi kuin kadulta päin. Veturia tarjottiin takavuosina Toijalaankin museoitavaksi, muistaakseni aivan ilmaiseksi, mutta satatonnisen esineen nostot ja siirrot olisivat olleet ylivoimaisia lahjan saajan kustantaa. Niinä vuosina rahaa olisi vielä voinut oikeilta tahoilta kauniisti pyytämällä saada, mutta loppusijoituspaikassa ongelmaksi olisi tullut viimeistään sisäsäilytystilojen puute. Ruostuminen olisi jatkunut, ja entisöintitoimet ulkosalla hankalia toteuttaa. Siuroon muuan yritteliäs veturin sitten varasi, mutta totesi hänkin urakan toivottomaksi. Niinpä "Risto" kukkii edelleen Tampereella sulostuttaen Itsenäisyydenkadun alkupäätä.

Kokouksessa istuminen kävi voimille. Paluujuna oli Viialaan saakka täynnä. Venäjän tulkkauksen opiskelijat hyödynsivät matkan jokaisen minuutin kieltä äidinkielenään puhuvan opiskelutoverinsa kanssa.

Joskus - valitettavan harvoin tosin - käy niin, että ruumis suorastaan vaatii päästä liikkeelle työpäivän jälkeen. Toissapäiväisen liian ohuen lumikerroksen perusteella ladulle ei ollut asiaa. Päätin rohjeta käymään tatamilla. Ties milloin olen viimeksi pukenut gin ylleni. Alkujumppa tuntui repivältä, kärrynpyörät vispasivat minne sattui, mutta vähitellen kone pääsi käyntiin ja välillä oli jopa hauskaa. Taijia on nyt tullut harjoiteltua ehkä juuri ja juuri sen verran, että sillä alkaa olla vaikutusta. Kesa-gatame-tyyppiset sidonnat lienevät ensimmäisiä tatamilla opetettavia liikkeitä. Lienen tehnyt niitä tuhansia kertoja silloin, kun viihdyin matolla enemmän. Ja todennäköisesti väärin tai ainakin tehottomasti. Kokeilin tiukan alaspäin runttaamisen sijasta pikemminkin vartalon kohottamista ylöspäin keskilinja suorassa. Keveydessään ja liikkuvuudessaan asento tuntui kevyeltä, etten sanoisi hentoiselta. Mutta vahva, minua paljon aktiivisemmin treenaava harjoitustoveri ei tullut matosta ylös. Ei millään. Kinesteettinen kokemus oli kerrassaan hämmästyttävä. En tiedä, miten suosittuja budo-lajit olisivat, jos perustavimmanlaatuisia asioita harjoiteltaisiin pari-kolme vuotta ensimmäistä yksinkertaista lajinomaista tekniikkaa varten. Kuuma tuli ja tiukat otteet puristivat allit mustelmille. Kuuluu lajin luontaisetuihin.

Taitaa nukuttaa sen verran, että radion tarjoama nykymusiikin klassikko, Scelsin Quattro pezzi jää mielenkiintoisuudestaan huolimatta kuuntelematta. Huomenna taas Tampereelle.