Haudottuja ajatuksia kuulemassa

Työmatkakulkuneuvona oli vaihteeksi juna, työpäivä kun meni vanhalla maatalousoppilaitoksella kaupungin laidalla. Asemalta oli sen verran matkaa, että hyppäsin suosiolla nysse nro 12:n kyytiin. Kuljettaja oli ilmeisesti muuttanut Tampereelle aika paljon etelämpää. Ajotyyli teki vaikutuksen. Mies käsitteli ajoneuvoaan kuin alla olisi ollut pieni suorituskykyinen henkilöauto. Voi tietysti olla, että kyseessä oli hänen nimikkonyssensä, jonka turboruuvia hän iltaisin kiristää Ikurin poikien kanssa. Oli ajopeli millainen tahansa, kuljettaja osasi sitä käyttää. Kiihdytykset ja pysähdykset olivat napakoita ja käännökset ketteriä. Silti hänen ajotyylistään puuttui tyystin sellainen repivyys, mitä nopeilla linja-autonkuljettajilla usein näkee.

Seminaariesiintyjä näytti diansa MacBookilla ja kertoi edustavansa riippumatonta ajatushautomoa. Demos edustaa nimensä puolesta kansaa, mutta tässäkin tapauksessa "kansa" taitaa olla se valiojoukko, joka osaa ajatella asioista oikein. Omakotitalossa asuminen on pahaa, yhteisöasuminen taas hyvää. Koulussa oppiminen on pahaa, informaali oppiminen sen sijaan hyvää - hiukan kärjistäen sanottuna.

Vapaa ja moderni ajattelu oli yllättävän sidoksissa mörköihin, joita ei ole täällä rahvaan parissa nähty aikoihin, jos koskaan. Sivistyneenä miehenä isäntäkaupungin koulutuksen tuotantojohtaja (vekkuli virkanimike, joka soveltuu erinomaisesti vanhaan tehdaskaupunkiin) muistutti, mitä tarkoitti aikanaan universitas magistrorum. Vaikka inhimillisen elämän osa-alueista keskusteltaessa mieli olisi kuinka lennokas ja ajatus kuinka terävä, puuttuu ihmiseltä kaikki, jos puuttuu yksi: historian tuntemus. Ammattikoulupuolen edustajana minulle jäi tehtäväksi lausua sana näyttötutkintojärjestelmä ja kertoa, miten informaali oppiminen on ollut tunnustettua jo puolitoista vuosikymmentä kankeassa institutionaalisessa koulutusjärjestelmässä. Kokeneemmat muistuttivat oppipoika-periaatteesta, joka oli joillakin ammattialoilla käytössä vielä heidän nuoruudessaan.

Asian sivusta, aikanaan kerrottiin vitsejä ulkoministeri Karjalaisesta, joka tilasi jollakin reissullaan "tuu tii tu töötituu". Mitä sitten pitäisi ajatella perinteistä tietosanakirjaa ja Wikipediaa vertailtaessa käytettävästä ääntämyksestä "insaikloupiidia"? Arvelen, että hiukan vähemmän ahtikarjalaista olisi "eenkykloopeedia" tai turkulaisittain "eenkykloopaidia".

Kotimatkalla poikkesin kirjakaupassa noutamassa kirja-aletilaukseni. Kirjojen kerääminen kotiin ei liene kovin kestävää kehitystä, mutta kannatan silti ajatusta pienestä käsikirjastosta itselle mieluisista aiheista. Kertakäyttökirjallisuus - mitä se itse kullekin sitten onkaan - on toki järkevää lainata kirjastosta. Alekassini koostui vanhempien teosten suomalaisista käännöksistä: Aristotelesta, Ciceroa, Vergiliusta. Kaksi uudempaakin joukossa: Descartes ja Beauvoir.