lauantaina, syyskuuta 30, 2006


Hoping for the best, but expecting the worst


Edellisessä merkinnässä tuli kirjoitettua huolimattomasti. Lause "keskustelua käytiin, kuten teknillisten harrastusten piireissä tapana on, pääasiassa faktalinjan ulkopuolella akselilla hyvä-paha." olisi kaivannut täsmennyksen. Teknillisissä harrasteissa konkreettista työtä tekevät eivät juuri ehdi miettimään asioita akselilla hyvä-paha. Näin ainakin rautatiemuseoharrasteessa niissä piireissä, joita itse tunnen (Haapamäki, Jokioinen, Oulu, Toijala jne.) tai muussa museoajoneuvotoiminnassa (Panssarikilta, autoporukat jne.). Pyydän anteeksi huolimatonta sanankäyttöäni.

Tarkoitin niitä piirejä, joissa "oikeassa" oleminen, "hyvän" eli oman mielipiteen puolustaminen "pahaa" eli muiden mielipidettä vastaan menee kaiken muun edelle. Verkkofoorumi vaunut.org on malliesimerkki rautatieharrasteen alalla. Toinen saman alan esimerkki oli pari vuotta sitten monella taholla käyty keskustelu, joka koski Haapamäelle sijoitetun museorautatiekaluston romutusta.

Tiedostan subjektiivisuuteni ja kirjoitan näin varautuessani suojautumaan niiltä likasangoilta, joita odotan, kun yhteistyökuvioiden kartoitukset Suomen Rautatiemuseon ja Veturimuseon välillä ensi viikolla saavat päätösvaltaisia keskustelijoita taakseen.

Ei kommentteja: