lauantaina, syyskuuta 02, 2006


Maan ystävät liikkeellä


Viime hetken (virheellisten) tietojen lukemisen vuoksi ei lauantain aamuherätys ollutkaan kovin aikainen.

Lauantaipäivä meni Panssariprikaatin harjoitusmaastoissa. Kvasi-maanpuolustushenkisen tapahtuman, jonka "tarkoituksena on ohjata kansalaisia huolehtimaan peruskunnostaan pitkäkestoisella kävelysuorituksella" olisi voinut tiedottaa paremmin lähtöajan osalta. Olisi tullut ainakin yksi osanottaja lisää. Matka tuskin oli ilmoitetun 16 kilometrin pituinen, koska ilman yhtäkään hölkkäaskelta se taittui hiukan reilussa kahdessa tunnissa. Paljonko perinteinen Lehijärven kierros sitten onkaan; sehän tässä tehtiin.

Toverit, joita kuvittelin saavani kävelyseuraksi, eivät olleet uskoneet Internetin harhaan ja olivat tehneet lenkin ajoissa. Mp3-soittimesta (jonka mielenkiintoisin osa eli radiovastaanotin muuten lakkasi toimimasta pian takuuajan umpeuduttua; se taisi olla vain harvoja asiakkaita kiinnostava ylimääräinen lisä tuossa Creativen luomuksessa) loppui paristo jo alkumatkasta. Mikäs siinä, pilviä päälle ajavaa tuulta, nautakarjaa ja lampaita hämäläisessä maalaismaisemassa kuunnellessa.

Kävelylenkin jälkeen ajattelin tasata kulutetut kalorit nauttimalla pizzanpalan tai vastaavan sotilaskodissa, mutta "vanhan soden" aukioloajat kertoivat, että on terveellisempää olla ilman. Viikonloppuisin klo 16.00-19.30 on se aika, jona käytännössä kuka tahansa ohikulkija pääsee nautiskelemaan herkuista halpaan hintaan.

Mielenkiintoista nähdä, mahtaako illan mittaan tämän maanpuolustusjärjestön tempaus toteutua. Kyseessä on ensi yönä toistaiseksi viimeistä kertaa liikennöivien pohjoinen-etelä- ja itä-länsi- suuntaisten yöjunien muistohetki. Järjestö on kampanjoinut aktiivisesti yöjunaliikenteen säilyttämisen puolesta. Kuuleman mukaan tämän illan teemana on tuoda muistoseppeleitä ainakin viimeisten yöjunien lähtöasemille. Toivon, että tempauksiin osallistuvat eivät vahvistaisi hautajaistunnelmaa kynttilöin ainakaan väliasemilla tai ohitettavilla liikennepaikoilla. Radan vieressä loistaviin valoihin kun veturinkuljettajan näkökulmasta liittyy se vähäinen mutta silti olemassaoleva mahdollisuus tulkita ne raide- tai muiksi opastimiksi ja tehdä sen perusteella vääriä ja pahimmillaan ikäviä johtopäätöksiä.

Ei kommentteja: