Syyskuun talkoopäivä

Esko kiteytti eilisen päivän tunnelman ajatukseen, että syyskuun talkoopäivä on haikea. Näyttely purettiin, ja valmistuttiin hiljentämään veturitalli talveksi.

Käväisin linja-autojen välillä kaupungissa, mutta matka oli varsinaisen tarkoituksensa kannalta melko turha. Siispä poikkesin tietokoneliikkeessä antiikkikaupoilla ja tilasin 133 MHz:n taajuudella sykkivälle järjestelmäväylälle soveltuvaa Saksan Demokraattisen Tasavallan nimellistä perinnettä vaalivaa RAM-muistia. Se ei ole yhtä edullista kuin ennen. Kysymykselleni nopeammasta prosessorista, joka asettuisi Socket A -kantaan, melkein hymyiltiin. Tiedän - olisi pitänyt olla ajoissa liikkeellä. Sen sijaan IDE-väylään asentuva tallentava ja muutenkin moniosaava DVD-asema maksoi alle 40 euroa. Jotain halpaakin. Näytönohjainta en päätynyt päivittämään. Pidän Matroxin tuotteista, mutta AGP-väylään uppoava 460 euroa sai huokaamaan niin myyjän kuin minutkin. Ei tullut kauppoja. Eikä Windows Vista -kelpoista tästäkään työasemasta.

Toverit veturitallilla iskivät aidantolpat kovaan maahan. Ja pystyttivät aurausmerkin 1800-luvulla tehtyine tolppineen haettuaan sen duudson-hengessä mönkijällä pääradan varresta, poistetun tasoristeyksen vaiheilta. Ehkä osallistumme sorateiden lanauksen tarjouskilpailuun ensi kesänä, jos vain käytöstä poistettuja rautatien liikennemerkkejä riittää :-)

Kebab-ravintolassa nautitun gourmet-päivällisen jälkeen Ilkka ja minä päätimme poiketa Ympäristökeskuksen ja paikallisten toimijoiden pystyttämässä näyttelyssä vanhassa ratamestarin talossa. Kovalla tohinalla rouvat hehkuttivat ulkorakennuksesta löytyneestä määräasemakilvestä, joka ilman muuta kuuluu museolle. Kiitimme kohteliaimmin, jos tosin muovisen kilven materiaaliin ja VR:n liikemerkkiin perustuva ajoitus aikaisintaan vuoteen 1985 taisi olla pettymys löydön tehneille.

Toinen löytö oli toista maata. Dieselaikakaudella syntyneenä en olisi ymmärtänyt rautaputkikehikon tarkoitusta, mutta Ilkka tunnisti ratapihan toiselta puolelta aikanaan 1870-luvun hirsitalon lämmityksen logistiikkaa tukemaan tuodun halkokärryn. Herrasmiehinä takaisin rouvien luo, ja toki saimme luvan.

Pyörä - nokialaisessa näköjään pysyy henki vuosikymmenten aikajänteellä - ja notkuvalaakerinen akselikin löytyi. Joukkue paikalle. Pekalla oli matkassaan jakoavain. Pultit auki ja akseli paikalleen. Poikansa Timon kanssa herätimme joltistakin huomiota työntämällä hassunnäköisen kärryn ratapihan toiselta puolelta veturitallille. Perillä totesimme pyörällisen putkikehikon vaikeaksi tunnistettavaksi. Jokunen vuosi sitten täytimme halkoruokavaliota noudattaneen Tv1 nro 933:n tenderiä tallin takaa kaadetuilla koivuklapeilla. Vaikka nuo eivät olleet metrisiä halkoja, ne ehkä antavat museokävijöille näkemyksen siitä, mihin kärryjä on aikanaan käytetty.