Projektiporua

Eilisiltaisista harrasteista tuli selkä kipeäksi. Vaikka painittiin vain matossa. Toisaalta sellainen voi rasittaa joskus enemmän kuin pystytekniikkaharjoitukset tai -ottelut. Luettakoon seuraava siis selkäkipuisen kiukutteluksi.

On asioita, joita hoidetaan päätoimisesti, ja on asioita, joita hoidetaan siinä ohella enemmän tai vähemmän muodollisessa roolissa.

Modernistisen ajattelun kukoistusaikaan - meidän yhteiskunnassamme lähinnä 1970-luvulla ja jonkin verran sen molemmin puolin - päätoimisuus ja professionaalisuus oli arvossaan. Jopa "[poliittinen] toimitsija" saattoi silloin olla kunniallinen ammatti.

Sen ajan perintöä pyritään elvyttämään projektityöinstituution kautta. Uskotellaan "projektiosaamisen" roolia ammattiosaamisena. Suuri ero menneiden vuosikymmenten ajatusmaailmaan tosin on siinä, että nyt tätä tehdään nähdäkseni ennen kaikkea epävakauden ja pätkätyökulttuurin uusintamiseksi ja vahvistamiseksi. Morfiinia tai heroiinia asianosaisille?

Reaalimaailmassa - ainakin julkisella sektorilla - näyttää kuitenkin siltä että "projektiosaamisen" arvostuksen edelle menee arvostus jotakin määritelmällisesti tilapäisluonteisen projektin taustalla enemmän tai vähemmän olevaa osaamista kohtaan. Karrikoituna kyse on siitä, että julkisella sektorilla toivottu projektitehtävä on samankaltainen kuin tietyntasoinen virkavelvollisuus muinaisessa Roomassa: projektinhoito on kunniavirka, joka hoidetaan muista tehtävistä saatavien resurssien turvin (ero muinaisuuteen tosin on se, että projektitehtäviin ei muualta tarvitsemansa resurssit saavien joukosta ole läheskään samanlaista hinkua kuin ediiliksi tai senaattoriksi. Sitä varten kehitetään erilaisia järjestelyjä).

Käytäntö johtaa - edelleen karrikoituna - siihen, että projekteissa työskentelee joko (1) heikoin työehdoin palkattua ja tilanteensa tietäen heikosti sitoutuvaa "orjatyövoimaa" tai (2) muista toimista resurssinsa hankkivaa ja siksi projektin tarkoitukseen rajoitetusti paneutuvia "kunniaviranhoitajia".

Tämä on resurssien allokoinnin kannalta järkevää ainakin projektin omistajan näkökulmasta. Se varmasti on järkevää, ainakin johonkin rajaan saakka, myös yhteiskunnan yleiseen hyvinvointiin tähtäävän resurssien jakamisen kannalta.

Muuan yhteiskunnallinen ongelma liittyy eräässä mielessä myös valtakunnalliseen koulutuspolitiikkaan: hämääkö tarjolla oleva koulutus uskomaan, että kaikelle sen tuottamalle osaamiselle todella on kysyntää? Kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa tietyissä asioissa on kanavoitu juuri "projektiosaamisen" hehkuttamisen kautta, mutta onko se lopulta paljon muuta kuin epävarmuuden ja sitä kautta epävakauden

Edellä sanottu on tietenkin pelkkä erinäisiä projekteja "kunniavirkana" hoitavan henkilökohtainen mielipide. Mutta voisin mieluusti tarjota projektiileja joillekin projektiuskon ilmentymille. Huomenna ehkä vielä mieluummin. Entä jos sittenkin palattaisiin 1970-lukulaiseen ajatteluun ja tehtäisiin "projektipäälliköstä", "projektikoordinaattorista" tai "projektisihteeristä" ihan kunniallinen ammatti?