lauantaina, lokakuuta 22, 2005


Syntymäpäiviä ja sulakkeita


Talkoopäivän työtunnit kutistuivat kohdaltani vähäisiksi. Mutta rautatieosakeyhtiö perustettiin kirjaamalla nimet veturinhallintapaperiin. Miehistöhuoneessa oli kylmä. Olli ilmestyi syksyiseen tapaansa paikalle, enkä - taannoiseen fiktiokirjoitukseeni viitaten - voinut olla kysäisemättä keinoja jättää Dr12 linjalle. Niitä olisi olemassa.

Veturitallilla näytti, kiitos Markon, siltä, että Nokia laskee lähiaikoina markkinoille uutuuksia, jotka saattavat tietää iPodille rankkoja aikoja. Applen (ja hengenheimolaisensa Microsoftin) kaltaisille suljetuille järjestelmille luvassa olevat kovat ajat ovat monen mielestä tervetulleita. N91 kiintolevyineen soitti kauniisti ainakin Eläkeläisiä. Myös tulossa oleva Linux-päätelaite, tulleeko mallinimeksi aikanaan 770, oli kämmenmikrokentässä kovin mielenkiintoinen idea.

Puolisoni äiti juhli syntymäpäiviään hämäläisen pitopöydän antimin. Haalari vaihtui tummaan pukuun ja karavattiin. Matkalla poimittiin sakastista lainaksi kosketinsoitin.


Päivänsankari Marjatta tyttäriensä Tarjan ja Riitan kanssa.

Kylmäkosken sorateitä ajellessa auton ikkunat tuntuivat menevän huuruun tavanomaista pahemmin. Aluksi sen saattoi uskoa sadepäivän kosteuden vaikutukseksi, mutta tilanteen heikentyessä syyksi paljastui pyörimätön puhallin. Kuudentoista ampeerin sulake löytyi kotimatkan varrelta marketista, ja gourmet-ravintolan näköalaikkunasta heiluttelivat toverit.

Toiset syntymäpäiväkahvit ja -kakut nautittiin veturitallin miehistöhuoneessa Ilkan kunniaksi. Vielä illalla päivänsankari paikansi miehistöhuoneen lämmöttömyyden rikkoutuneeseen 20 ampeerin sulakkeeseen. Kyänyttarkenee.

Ei kommentteja: