Blogistan under siege, kohtaus n

Khilou Productions valmistelee jälleen uutta menestyselokuvaa. Veikkaan, että Sean Connery nähdään veturinkuljettajana. Erikoisjuna on vain sivujuonne filmissä, mutta asianharrastajana en malta olla paljastamatta asioista hyvin perillä olevilta tahoilta haltuuni saamaa pätkää käsikirjoituksesta.


Pimeä myöhäinen syysilta ja Perkiön varikko Tampereella. Poikkeustilan vuoksi Viinikan ratapihan valomeri on supistunut vain välttämättömimpään, ja pitkä rivi sähkövetureita seisoo toimettomana. Nurkalla hörsköttää tyhjäkäyntiä ainoa päivystäjä, Pasilasta siirretty Dv16, ilman valoja sekin.

Varmaa askelta tavoitellen parrakas mies veturinkuljettajan sininen takki päällään astuu sisään talliin. Vilkaisee nopeasti ympärilleen ja katse löytää toimiston.

"Iltaa." Määräysesimies nostaa väsyneen katseensa tervehtivään tulijaan. Vierasta on osattu odottaa. Taas joku tämän vihoviimeisen poikkeustilan pakottama juttu. Mutta kun omat miehet ovat joukkojensiirtojunissa, miehiä lappaa milloin mistäkin.

"Ehtoota. Sinä olet varmaan Alströmin Risto Riihimäestä?", määräysesimies tervehtii.

"En, vaan Ilmarinen. Pekka Ilmarinen." Miehet kättelevät. "Alström jäi viime yönä linjalle jossain Kouvolan takana. Ei olisi tullut lepotunnit täyteen. Lähettivät minut kotivaralta."

"Minä en tiedä tästä sinun junastasi muuta kuin että käskivät pääkonttorista antaa tämän ylimääräisen viikkovaroituksen."

Kuljettaja silmäilee paperin nopeasti ja yrittää peittää tyytyväisen ilmeensä. Tämä se on.

"Ai niin. On sitten toinenkin juttu. Näitkö jo työkalusi ulkona?", määräysesimies kysyy.

"En varmaan. Viikkovaroituksessa on äs-ännä sata. Ei se ainakaan se Nalle voinut olla."

"Ei olekaan. Tule katsomaan." Määräysesimies vääntäytyy vastentahtoisesti tuolistaan. Kylmä ulkoilma ei houkuta kaksi vuorokautta valvonutta.

Miehet kävelevät Dv16:n tyhjäkäynnin säestämänä sähköveturijonon taakse.

"Tässä", osoittaa määräysesimies ikänsä puolesta museoon kuuluvaa veturia. "Kaikki meidän deeveet on nyt armeijan junissa. Tämä oli pakko hakea Haapamäestä eilen. Ja kun jiikoovee on pois pelistä, niin antavat ajaa satasta. Onhan sinulla kortti tähän?"

Kuljettajan silmiin syttyy kaihoisa katse. Hän silittää veturin kylkeä: "Muistatkos minut vielä, vanha toveri?" Kuiskausta ei kuule edes lähellä seisova määräysesimies.

"Onhan mulla. Vanhalla miehellä. Kyllä minä tällä pärjään."

"Hyvä. Sinun tarttee varmaan laittaa se saman tien tulille. Minä en voi nyt antaa sinulle koneapulaista. Tule sitten käymään kahvilla, jos ehdit. Lähtöhän sulla oli nolla neljäkymmentäseitsemän."

"Niin on. Jos menee tiukalle, niin voin kai kysellä luvat ja lähteä värien mukaan?", kuljettaja kysyy.

"Voit, mutta käytä vanhaa linjaradiota. Se on käsky pääkonttorista."

"Minä tiedän."

Kuljettaja nousee veturiin (tässä kohden taustamusiikiksi Niskalaukausta), istuu kuljettajantuolille ja ensi töikseen kääntää ronskilla otteella alas kaksi isoa kytkintä tuulilasin yläpuolelta (ne ovat oikeasti lasinpyyhkijöiden katkaisijat, mutta se näyttää äijjjämäiseltä kolmella jiillä)

Kuljettaja hääräilee hytissä ja konehuoneessa katsojalle siedettävät noin kymmenen sekuntia ja sen jälkeen miksaaja häivyttää taustan Niskalaukauksen korkealle nousevaan ujellukseen.

Poikki.

Muuten, meni käsikirjoitus miten hyvänsä niin erikoisjunaa ei sabotoida ainakaan katkaisemalla jarrujohtoa. Ei ainakaan niin, että sen jälkeen juna syöksyy jarruttomana hillittömään vauhtiin. Eihän?

Khilou, anteeksi idean lainaaminen ja tärveleminen. Lupaan vastedes olla yrittämättä kaunokirjallista tekstiä. Mutta koska Blogistan on täynnä oikeasti osaavia kirjoittajia, olisi hauska leikkiä ajatuksella, että tulevan novellikuukauden kunniaksi itse kukin halukas kirjoittaisi jonkin kohtauksen, vaikka 10 000 sanaa ei tavoittelisikaan. Tietenkin vain elokuvaidean isän niin salliessa.