 | Ikkunat toiseen todellisuuteen |
Aina ei tule ajatelleeksi, miten kuvitetussa maailmassa elämme. Suuri kiitos siitä kuuluu sisäänrakentuneelle lähde- ja mediakritiikille, joka ei jätä tilaa ylimitoitetuille vaikutelmille. Emme välttämättä aktiivisesti analysoi ympäristössä vaikuttavan kuvallisen aineiston todenperäisyyttä tai merkitystä, mutta olemme melko immuuneita sille.
Tarjolla olevan kuva-aineiston määrän ja laadun kehitys on kulkenut suunnilleen samaa vauhtia muun teknisen kehityksen kanssa, minkä vuoksi se tavallisen ihmisen näkökulmasta tuskin koskaan on tehnyt lyhyessä ajassa huomattavaa harppausta. Jos tarkastelu keskitetään historialliseen kotoiseen kulttuuriin, vuosisatojen ajan rahvas sai nähdäkseen milloin vähäisempää, milloin runsaampaa kirkkotaidetta. Vähitellen sen rinnalle nousivat muut julkisen elämän teettämät teokset. Kuvan painaminen paperille oli jonkinmoinen edistysaskel, joka pikkuhiljaa toi kuvat myös tavallisen kansan asumusten seinille ja sitten, lehdistön myötä, alkoi kuvien massalevitys. Nykyiset verkkotekniikat ovat tässä suhteessa lehdistön historiallinen jatke.
Kuvallisuuden potentiaalisen merkityksen kannalta voi ihmetellä, ettei sen vaikutus ole olemassaolevaa suurempi. Kuva kun on ihmiselle helposti omaksuttavissa (vaikka ei välttämättä ymmärrettävissä) oleva skolastinen "possibile logicum" eli ikkuna toiseen, subjektin ymmärrettävissä olevaan maailmaan. Miten monta tällaista ikkunaa niin paino- kuin verkkojulkaisutekniikka tänään avaakaan. Ja miten vahva immuunius tälle kehittyy.
Animalia ry:n eläintensuojeluaiheisia julisteita, jotka taannoin herättivät hämmennystä, poistettiin kaupunkien katukuvasta. Emmekö sittenkään ole immuuneita kuville?
Vai ovatko katsojat immuuneita erilaisille kuville? Tässä torpassa on saatu nähtäväksi mainittuja eläinjulisteita, eikä ole oikein ymmärretty mitä niin rajua niissä oli, että ne vaadittiin pois yleisön nähtäviltä. Aavistus siitä, että edessä höyryävän herkkuannoksen mehevin osa on jokin aika sitten ammunut, röhkinyt, määkinyt tai kaakattanut kohtalostaan tietämättä? Vai tietoisuus siitä, että lautasella on suunnilleen oman kaltaisemme elimistön kasvattamaa kudosta? Tietoisuus sellaisesta oli reaalimaailmaa vajaa sukupolvi sitten. Onko avoinna nyt ikkuna liian rajuun toiseen maailmaan?
5 kommenttia:
Tuo "possible logicum" (oikeampi muoto lienee possibile logicum) on, tuollaisena kuin sen esitit, minulle uusi (tietoni keskiajan filosofiasta ovat hyvin hatarat) mutta sitäkin valaisevampi idea, hieman kuin ikkuna. Kiitokset!
En mäkään Scotusta ihan noin tulkitsisi. Mutta kuva on kaunis. Luulin mustavalkoiseksi, mutta on siellä sinistä taivasta. Photoshopattu? Kun ei näytä olevan hotlinkkaus, tekisi mieli kysyä 'kuka ja missä' eli minkä rakennuksen portaikossa on noin upeat kaiteet ja kuka on kaunis malli. Mutta ei se mulle kuulu.
-TeePee
Kivat sääret!
Timo ja Teepee (Timolle suuri kiitos kirjoitusvirheen korjauksesta), en minäkään ymmärrä mitään keskiajan tai minkään muunkaan ajanjakson filosofiasta. Jostakin on vain mieleeni jäänyt sellainen ajatus, että Skotti-Johanneksen kynänjälkiä seuraillen näiden maantieteellisten seutujen ihmiset vähitellen alkoivat ajatella, että subjekti ei kiellä predikaattia. Siitä mieleen tulivat toteutuneeseen nähden muut ajateltavissa olevat mahdollisuudet eli jonkin havaittavissa olevan avaamat ikkunat johonkin, joka ei sillä hetkellä ole havaittavissa. Voin hyvinkin olla väärässä, koska havaitseminen on tässä avaintermi. Mistä päästään mitä mielenkiintoisimpiin asetelmiin.
Takorautainen portaikko on kaunis ja se sijaitsee Hämeenlinnan linnankasarmilla rakennuksessa, johon on nykyisin perustettu Suomen Tykistömuseo. Puolisoni istahti ikkunapenkille hetkeksi, kun ajattelimme kameran valovoiman riittävän kuvan ottamiseen.
Hyvää iltaa. Himoitsemme puolisoasi. Toivoo Martti ja Tauno.
Lähetä kommentti