Hälytyksiä

Vietin työpäivän vaihteeksi Tampereella. Pirkkahallissa - tai mikä sen nimi nykyään onkaan - pidettiin isot turvallisuusmessut, jonka yhden oheisseminaarin aiheena oli tänään oppilaitosten turvallisuus. Aihepiiri kiinnostaa koulumaailmaa, välillä jopa kohinaksi saakka.

Opetushallituksen pääjohtaja nosti esiin seikat, jotka suomalaisessa koulussa ovat edelleen suurimmat todelliset turvallisuusuhat: huono sisäilma ja koulukiusaaminen, jotka molemmat koskettavat liian monia kouluyhteisöjen jäseniä. Molemmista puhuttiin paljon vielä kymmenkunta vuotta sitten myös koulumaailman ulkopuolisissa keskusteluissa, mutta nyt takerrutaan - sinänsä toki vakaviin - jäävuoren huippuihin.

Pääjohtajan tai hänen jälkeensä puhuneen Helsingin pelastuskoulun rehtorin ajatuksia mukaillen voi pitää suorastaan naurettavana sitä uskomusta, jonka mukaan kouluturvallisuutta parannettaisiin ratkaisevasti esimerkiksi kieltämällä kansalaisilta jonkin tyyppisten aseiden hallussapito. Tietenkin sellainen on päättäjien näkökulmasta helpompaa ja halvempaa kuin puuttuminen isoihin uhkiin. Sisäilmaongelmien tai muiden terveydellisten puutteiden kuntoon laittaminen kun vaatii konkreettista toimintaa: infrastruktuurin korjaamista eli paljon rahaa. Kiusaamisongelman ratkaiseminen vasta pulma onkin.

Seminaarin jälkeen kiertelin hetken messuosastoja, kunnes halliin tuli palohälytys. Aamulehti oli uutisoinut, että eilen messuilla tehtiin maan tähän asti suurin poistumisharjoitus. Nytkin jotkut arvelivat sellaisen olleen tekeillä, mutta tällä kertaa oli tosi kyseessä. Tai ainakin melkein tosi, hälytys nimittäin oli aivan oikea väärä hälytys. Lieneekö johtunut messujen osallistujakunnan ammatillisesta tai muusta profiloitumisesta, mutta ulos kävely näytti sujuvan varsin hyvässä järjestyksessä ja kohtuullisen ripeästi. Pienintäkään viitettä panikoinnista ei näkynyt, vaikka pelastuskoulun rehtori kertoi tutkimusten osoittavan, että vain 12- 15 % ihmisistä kykenee äkillisessä kriisitilanteessa toimimaan järkevästi. Ehkä tämä ryhmä oli messuilla yliedustettuna?

Tuli taas todettua, että muutamat kieltämättä epätyylikkäät tapani ovat loppujen lopuksi ihan fiksuja. En jätä mielelläni päällysvaatteitani vaatesäilytykseen. Koleaan syystuuleen kävellessä oli mukava ottaa repusta takki päälle ja lippis päähän. Saman suuntainen periaate pätee ylipäätään vaatetukseen ja varsinkin kenkiin. En toki kulje metsä- tai veturitallivaatteissa leipätyöasioissa tai muutenkaan paljon ihmisten ilmoilla, mutta onneksi on eri tilanteisiin sopivia hyviä vaihtoehtoja.

Kengistä puheenollen, pani taas mietityttämään, miksi tällaisillakin messuilla monet esittelijöinä toimivat naiset nostavat itsensä ylikorkeille ja kapeille koroille? Asia on OK, jos henkilö itse pitää sen kaltaisesta pukeutumisesta ja aidosti viihtyy kuosissaan. Mutta jos sellainen kuuluu vain johonkin ulkoa saneltuun etikettiin, saisi sen etiketin mielestäni heittää roskiin.

Ilta meni varusmieskuljettajana toimiessa. Panssariprikaatin varusmiehet suorittivat kotikylässä perinteisen syyskeräyksen sotaveteraanien hyväksi, ja oppaina ja kuljettajina toimi paikallisten yhdistysten väkeä. Sain partiooni kaksi reipasta panssarijääkäriä ja toiminta-alueeksi reilun kokoisen kaistaleen maaseutua. Väki suhtautui kerääjiin sangen myönteisesti, ja illasta taisi jäädä kaikille osapuolille hyvä mieli.