Iltapäivä puheenjohtajana

Päivän jälkipuoli meni puhetta johtaessa. Puolilta päivin linja-autoilin Tampereelle maakunnallisen hankkeen ohjausryhmään. Lista oli pitkä. Laitoin sähköpostin kotikylään iltakokouksen sihteerille, että aloittavat ajallaan, kun junani on asemalla vasta 17.27 ja myöhästyn. Turhaan hätäilty. Kun puheenjohtaja tuli ammattikoulupohjalta, ei kilistelty kahvikuppia akateemisen vartin vertaa, vaan sovittiin, että pulla-melkein-suussa puhuminen on sallittua.

Jälleen hyvin valmisteltu kokous ja eteenpäin vievä yhteishenki. Ehdin hyvin Turun pikajunaan. En viitsinyt polkea asemalta kotiin vajaaksi puoleksi tunniksi vaan päätin käväistä veturitallilla ihan muuten vaan.

Illan kokouksessa seurakuntatalolla osallistujia oli vähän ja papit tuoreita tässä asiayhteydessä. Esityslista saatiin käsitellyksi niin hyvissä ajoin, että polkupyörän lampun toimimattomuutta ei tarvinnut kotimatkalla häpeillä.

Ikivanhan Pikku-Kalle-vitsin halpaversio konkretisoitui, kun veturitallilta tuttu sattui tulemaan vastaan polkupyörää telineestä nostaessani. Manu oli matkalla kotiin yhtiökokouksesta ja kertoi taloyhtiössään sattuneesta vesivahingosta. Kuten kuuluu, tokaisin siihen reippaasti: "Ai perkele!" Eikös vieressä ollutkin sopivasti pappi autolleen kävelemässä. Näin meillä täällä maaseudun ja kaupungin rajapinnassa.