Messumatka |
Lauantaiaamun
kyyti lähti kotipihan linja-autopysäkiltä. Ensiksi Hämeen linnan
kupeeseen. Nostettiin Jarin kanssa pakettiauton takatilasta vanha
kananmunahylly sisään vielä vanhemman linnankasarmin maneesin
takaovesta. Vitsailin, ryhtyykö reserviläispiiri hankkimaan tuloja
myymällä kananmunia. Sitten kannattaa ottaa luomumunia, heitti
Jari. Sihteerin pesti tuli hyvin käsiin.
Isompi
linja-auto lähti linnan parkkipaikalta ja määränpää oli Lahti.
Seppo istuutui vieruskumppaniksi ja juteltiin kotikylän vanhoista
asioista.
Turvallisuus- ja puolustusmessuilla
oli vähintään riittävästi aikaa. Osallistuin ammuntakisaan
huomatakseni olevani jälleen vakavasti harjoituksen tarpeessa.
Rynnäkkökiväärillä, perusmallisella ja perustähtäimellisellä,
putosi kolme digitaalista ampumahiihtotaulua viidestä. Pistoolilla,
vaikka olikin hienostomalli ja varustettu soininvaaralaisten
dekkarien ylistämällä punapistetähtäimellä - vain kaksi. Olen
ennenkin vitsaillut, että jos pistooli olisi pakko sota-aseeksi
ottaa, osuisin parhaiten käyttämällä panssarimiesten 9-millistä
FN:ää heittoaseena.
Messujen
alkuun käytiin katsomassa Puolustusvoimain uusi propagandafilmi.
Kuulemma lähes ensiesitys. Aiempi vastaava, Taistelukenttä
- josta tosin en tiedä, miten laajalle yleisölle sitä on ennen
Youtuben päiviä esitetty - oli minusta melko ahdistava. Uusi oli,
no, erikoinen. Ensimmäisen kohtauksen lentokoneenäänen jälkeinen
poika oli kuvallista intertekstualismia suoraan E. Klimovin "Tule
ja katso" -filmistä. Nyt ollaan todella jännän äärellä,
mietin. Sitten loppui oma elokuvatietoisuus. Viisaampien
katsojatoverien mukaan lainattiin paljon Full metal jacketista, Top
gunista ja muista senlaisista. Varmaan samaa kuin toinen viime
aikoina paljon julkisuutta saanut filmi, se missä Mannerheimia
näyttelee mustaihoinen mies. Olisivatko yhtäältä amerikkalaiset
tai neuvostoliittolaiset propaganda- ja toimintaelokuvat
suomalaissotilaiden esikuvina ja toisaalta mustaihoinen näyttelijä
Mannerheimina suunnilleen yhtä kaukana toisistaan?
Näytteilleasettajat
olivat ystävällisen aggressiiviisia. Paljon esittely- ja
oheismateriaalia työnnettiin suoraan käteen. Olisiko jäänyt
käyttämättä arkimessupäivien ammattilaisilta? Suojelupoliisin
osastolla meni piru sisään ja oli pakko kysäistä urheilijan
näköiseltä messuesittelijältä, onko hän se kuuluisa Lukkari. Ei
kuulemma ollut, eivätkä Soininvaaran dekkarit kuuluneet
lukemistoonsa.
Hernekeitto
oli hyvää ja halpaa. Ja messut matkoineen halpaa lystiä muutenkin,
mutta yksi tuoreehko kirja tuli ostettua Apali-kustantamon osastolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti