Viimeinen kokous

Olisiko ollut ex-poliitikko Rosa Meriläinen, kun taannoin jossakin kirjoitti mielestäni oivaltavalla tavalla, miten nelikymmenvuotiaana ihminen on tietyssä mielessä elämänkaarensa lakipisteessä. Työelämässä ollaan tultu näköalapaikalle, jossa voidaan melko perustellusti ennakoida edessä vielä olevat mahdollisuudet ja samoin se, mikä ei enää ole saavutettavissa. Aletaan kokea jo niitäkin tilanteita, joissa itseä nuoremmat alkavat mennä urapoluilla ohi. Samaten joudutaan ehkä luopumaan jostakin, mitä on aiemmin saavutettu.

Kuusi vuotta sitten keväällä matkustin kotiin vastaavantyyppisestä tilaisuudesta kuin nyt. Samalta ilmansuunnaltakin, joskin vähän kauempaa: silloin kokouspaikkana oli Kuopio. Olin saanut tietää, että tulen todennäköisesti nimitetyksi tutkintotoimikuntaan, ammatillisen koulutuksen piirissä melko muhevaan luottamustehtävään. Toimikunnan kausi on kolmivuotinen, ja kaksi kautta pääsin olemaan mukana.

Tämänpäiväinen kotimatka sujuu sen ajatuksen kanssa, että opetushallitus ei mitä todennäköisimmin minulle enää jatkokautta myönnä. Ei sillä, että olisi pitänytkään. Virheitä tai laiminlyöntejä en ole tehnyt. Mutta kolmikantaisessa - työantajia, työntekijöitä ja opettajia - edustavassa tutkintotoimikuntajärjestelmässä olen ollut viimeksimainitun ryhmän mandaatilla, vaikka opetustehtävissä en ole toiminut enää aikoihin. Kun monien tutkintotoimikuntien jäsenmäärää tulevalle kaudelle pienennettiin valtion tuottavuusohjelman nimissä, ei kolmelle opettajakuntaa edustavalle jäsenelle enää löytynyt tilaa. Tällöin on oikein, että vähiten opettajia edustava lähtee.

Kuluneet kaksi toimikautta ovat olleet antoisia ja opettavaisia. Toimikuntamme on työskennellyt äärimmäisen hyvässä hengessä ja hoitanut tehtäväänsä niinkuin sen pitää. Oli monia syitä pyytää kokouksen viimeinen puheenvuoro ja kiittää muita jäseniä, joista kaikki luultavasti jatkavat uudella toimikaudella. Syystäkin. He ovat hieno tiimi.

Mutta sille en voi mitään, että tämän yhden elämänvaiheen taaksejääminen panee mielen hiukan haikeaksi. Jos olisi aikaa, olisi ollut oiva tilanne kiertää poikittaisrataa Haapamäen kautta, kuten silloin kuusi vuotta sitten keväällä tein. Hitaiden junien vaihtoa olisi kelvannut odotella pilvisessä säässä paljosta luopumaan joutuneella liikennepaikalla. Paremmalla syyllä kuin silloin.